Lapsuus ja nuoruus
Selkäsaunoja, pilkkaa, ymmärtämisen puutetta ja hyväksyntää – hän on erilainen lapsi kuin muut
Pako kovasydämisestä ympäristöstä luontoon : "Siellä koin Jumalan"
Bruno Gröning syntyi 30. toukokuuta 1906 Danzigissa (nyk. Gdansk) Olivan kaupunginosassa August ja Margarethe Gröningin seitsemästä lapsesta neljäntenä. Vanhemmat huomasivat jo varhain poikansa poikkeuksellisuuden. Esim. arkoina pidetyt eläimet kuten jänikset ja kauriit tulivat spontaanisti hänen luokseen ja antoivat pelkäämättä silittää itseään.
Mitä vanhemmaksi Bruno Gröning tuli, sitä vieraammalta ympäristö hänestä vaikutti. Gröning kertoi, että häntä kuritettiin usein kotona. Iskut, niin hän sanoi, eivät tehneet hänen keholleen kipeää, mutta hän tunsi, että häntä ei ymmärretty.
Ympäristön kovasydämisyyttä pieni Bruno pakeni luontoon. Eläimet, puut ja pensaat vetivät häntä enemmän puoleensa kuin useat ihmiset. Hän hävisi usein moniksi tunneiksi läheiseen metsään.
"Siellä koin Jumalan. Jokaisessa pensaassa, jokaisessa puussa, jokaisessa eläimessä ja jopa kivissä. Saatoin seistä kaikkialla tuntikausia - ajantajua ei silloin enää ollut - ja mietiskellä. Minusta tuntui aina, kuin koko sisäinen elämäni laajenisi äärettömyyteen."
Koskaan hän ei ollut mukana ikätovereittensa villeissä tappeluissa. Siksi hän joutui usein ilkeän pilkan kohteeksi, hän sai selkäänsä ja häntä rangaistiin erilaisuutensa vuoksi.
Mielellään nähtyjä ihmisten ja eläinten parantumisia
Ajan mittaan tuli Bruno Gröningin olemuksessa selväksi se puoli, joka oli vievä hänet myöhemmin julkisuuden parrasvaloihin. Hänen läsnä ollessaan tulivat ihmiset ja eläimet terveiksi. Erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana hän kävi usein sotilassairaaloissa, joissa hänet nähtiin mielellään. Haavoittuneet tunsivat voivansa hyvin, kun hän oli läsnä ja monet tervehtyivät. Myös sairaat lähettivät hänen äidilleen pyyntöjä, että tämä tulisi pikku Brunon kanssa heidän luokseen. Perheessä ja tuttavapiirissä otettiin pojan parantamiskyky mielellään vastaan.
Pyrkimys itsenäisyyteen
Bruno Gröning kirjoittaa elämäkerrassaan: "Kun olin pieni, vapautuivat sairaat ihmiset vaivoistaan minun ollessani läsnä ja kiihtyneet tai riitelevät lapset sekä aikuiset rauhoittuivat täysin sanottuani jotakin. Totesin lapsena myös, että eläimet, joita pidettiin yleisesti arkoina tai pahaluonteisina, näyttäytyivät minulle hyväntahtoisina ja kesyinä. Suhde vanhempiini ja sisaruksiini oli siksi omituinen ja jännittynyt. Pyrin pian täydelliseen itsenäisyyteen päästäkseni eroon perheestäni, jossa minua ei ymmärretty."
