Musiikki Bruno Gröningin ystäväpiirissä

Omia sävellyksiä ja CD-levytyksiä

Musik im BGFBruno Gröningillä oli usein liikutuksesta kyyneleet silmissä, kun hän kuuli vakavaa musiikkia. Hän lisäsi usein ääninauhalle puhumiensa esitelmien alkuun ja loppuun klassista musiikkia. Hänen esikuvansa mukaan rikastutetaan tänäkin päivänä kaikkia Bruno Gröningin ystäväpiirin tapaamisia valikoidulla musiikilla. Kokouksissa ja monilla yhteisötunneilla esitetään lukuisia kappaleita myös livenä.

Voidakseen irtaantua paremmin huolista ja rasituksista lauletaan yhteisötuntien alussa rauhallisia, tunteellisia ja myös iloisia Bruno Gröningin ystävien varta vasten säveltämiä lauluja. Niin sielu avautuu ja on valmis ottamaan vastaan hyvän voiman – Heilstromin.

Omia sävellyksiä

Säveltämisen ystäväpiirille aloittivat Burkhard ja Christof Pesch 1980-luvulla – ensin yksikertaisilla laulu- ja instrumentaalikappaleilla. Toiset musikaalisesti lahjakkaat ystävät seurasivat pian tätä esimerkkiä. Niin syntyi viime vuosikymmeninä yli 100 erilaista musiikkiteosta: lauluja piano- ja orkesterisäestyksellä, koraaleja, fuugia ja erilaisia kappaleita kuorolle, solisteille ja kuorolle, yksi oratorio, konsertteja, fantasioita ja muita instrumentaaliteoksia pienemmille ja suuremmille kokoonpanoille sekä musiikkia dokumenttielokuvaan Ilmiö Bruno Gröning.

Harmoninen musiikki vaikuttaa harmonisoivasti kuulijoihin

Bruno Gröning varoitti disharmonisen musiikin soinnista, koska se ei saa ihmisessä mitään hyvää aikaan. Hänen mukaansa pyrkivät säveltäjät ystäväpiirissä synnyttämään musiikkia, joka vaikuttaa suuressa määrin harmonisoivasti kuulijoihin. Menestyksekkäästi, kuten Bruno Gröningin ystävien lukuisat kertomukset Heilstromin voimistuneesta tuntemisesta tätä musiikkia kuunnellessa vahvistavat.

CD-tallenteita

Pian ensimmäisten omien sävellysten syntymisen jälkeen ne äänitettiin. Ensimmäinen nauhakasetti Der Menschen Heil ist da oli Grete Häusler kustantamossa saatavilla jo vuonna 1989, vuotta myöhemmin seurasi Heilig ist nur der Herr.

Vuodesta 1995 lähtien ovat musikaaliset Bruno Gröningin ystävät tavanneet toisensa säännöllisesti kahtena tai useampana kuoro- ja orkesteriviikonloppuna joka vuosi. Niille valmistautuvat osallistujat itsenäisesti sekä paikallisissa laulu- ja musiikkipiireissä. He tulevat etupäässä saksankielisistä maista näihin harjoitus- ja äänitysviikonloppuihin, mutta myös naapurimaista ja kauempanakin sijaitsevista maanosista. Ammattiorkestereiden soittamia ovat sarjat Der Wunderapostel ja Lebenstanz sekä musiikki dokumenttielokuvaan Ilmiö Bruno Gröning (2002).

Musiikin avulla parannuksen voiman intensiivisempi kokeminen

Bruno Gröningin ystäväpiirissä laulajat, soittajat ja säveltäjät musisoivat ja säveltävät poikkeuksetta vapaaehtoistyönä, samalla tavalla kuin se on ystäväpiirin muillakin alueilla itsestään selvää. Heidän motivaationsa on rakkaus musiikkiin, heidän palkkionsa on ilo ja se erinomainen vaikutus, jonka musiikin kuuleminen saa Bruno Gröningin ystävissä aikaan. Tätä musiikkia kuuntelemalla on mahdollista tuntea ja kokea tämä voima intensiivisemmin Einstellenin aikana parannuksenvoiman vastaanottamiselle virittäytyessä. Tämä parannuksenvoima saa parantumiset aikaan.

Dokumentarfilm

Dokumenttielokuva:
"Ilmiö
Bruno Gröning"

Elokuvan esitysajat monilla paikkakunnilla maailmanlaajuisesti

Grete Häusler-Verlag

Grete Häusler-kustantamo: Suuri valikoima kirjoja, aikakauslehtiä, CD-levyjä, DVD-levyjä ja kalentereita

fwd

Tiedemiehet saavat puheenvuoron: Mielenkiintoisia näkemyksiä Bruno Gröningin opista