Hänen viimeinen tiensä
26.tammikuuta 1959 Bruno Gröning kuolee Pariisissa
Diagnoosi: pitkälle edennyt mahasyöpä
Myöhäissyksyllä 1958 Bruno Gröning lähti toisen vaimonsa Josetten mukana, jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin toukokuussa 1955, Pariisiin ja antoi tutun, syöpäsairauksiin erikoistuneen tri Pierre Grobonin tutkia itsensä. Monien röntgenkuvausten tuloksena hänellä todettiin pitkälle edennyt mahasyöpä. Tri Grobon halusi heti leikata, mutta Bruno Gröning kieltäytyi siitä.
Hän matkusti takaisin Saksaan ja valmisteli yhteisöjen joulujuhlia. 4. joulukuuta hän puhui ääninauhalle. Puhe oli tarkoitus kuunnella kaikissa joulujuhlissa. Sen jälkeen hän lähti vaimonsa kanssa takaisin Pariisiin. Tri Grobon oli sillä välin informoinut tunnettua syöpäkirurgian asiantuntijaa tri Bellangeria. Hänen Rue Hennerillä sijaitsevalla klinikallaan lähellä Montmartrea Gröning leikattiin 8. joulukuuta. Tulos oli lääkäreille hirvittävä. Tilanne oli vielä pahempi kuin röntgenkuvat antoivat aavistaa. Leikkausta ei voitu enää tehdä. Haava suljettiin välittömästi.
Hämmästyttävän nopea toipuminen
Josette Gröning kirjoitti tilanteesta: "He eivät kyenneet ymmärtämään, että Brunon ulkoinen olemus paljasti niin vähän hänen hirveästä sisäisestä vaivastaan, että hän hengitti vielä normaalisti, että hänen aineenvaihduntansa oli toiminut viime viikkoina moitteettomasti, että hänen veriarvonsa olivat erinomaiset. Näin pitkälle edenneessä tilassa potilas antaa jatkuvasti ylen pienimmänkin määrän ruokaa syötyään ja kovia kokenut potilas kuolee hitaasti nälkään. Mitään tällaista ei Brunon kohdalla ollut."
Lääkäreidensä hämmästykseksi Gröning toipui hyvin nopeasti ja lähti takaisin Saksaan, missä hän vietti joulujuhlan. Tammikuun puolivälissä 1959 hän oli kolme päivää yhdessä uuden yhdistyksen kahden puheenjohtajan kanssa ja määräsi, miten järjestön rakennustyötä oli jatkettava. Kumpikaan puheenjohtajista ei aavistanut, että tämä tapaaminen Bruno Gröningin kanssa olisi heidän viimeisensä.
Leikkaus Pariisissa ukonilman säestyksellä
21. tammikuuta hän lensi takaisin Pariisiin. Paksusuolen mutkassa tapahtuneen tukkeuman vuoksi oli leikkaus välttämätön. Kello 9.00 aamulla 22. tammikuuta 1959, samaan aikaan, kun Münchenissä alkoi muutoksenhakuoikeudenkäynti Bruno Gröning leikattiin toistamiseen. Hänen täytyi alistua siihen, miltä hän oli lukemattomat ihmiset säästänyt. Hän ei voinut eikä saanut auttaa itseään.
Kun hänet oli tuona aamuna nukutettu, alkoi Pariisin yllä yhtäkkiä raju ukonilma. Gröningin vaimo kertoi: "Merkillistä on myös seuraava luonnontapahtuma. 22. tammikuuta 1959, kun mieheni oli nukutettu, synkensi äkkiä Pariisin ylle levittäytyvä ukonilma salamoineen ja ukkosenjyrinöineen päivän seesteisen ja valoisan tunnelman. Tuli niin pimeää, että valot täytyi sytyttää palamaan. Sairaanhoitaja ilmaisi hämmästyksensä niin rajusta ukonilmasta. Leikkausta seuranneina päivinä Brunon lämpötila, verenpaine ja pulssi olivat täysin normaalit. Hän nousi jopa kaksi kertaa ylöskin ja istui nojatuolissa."
"Täydellinen sisäinen palaminen"
25. päivänä hän vaipui koomaan ja seuraavana päivänä, 26. tammikuuta 1959 kello 13.46, Bruno Gröning kuoli syöpään Clinique Hennerissä, kuten lääkäri kuolintodistukseen merkitsi. Oliko se todella syöpä? Tri Bellanger oli sanonut toisen leikkauksen jälkeen: "Tuho Brunon kehossa on hirveä. Se on täydellinen sisäinen palaminen. Miten hän kykeni elämään niin kauan ilman hirvittäviä kipuja, on minulle arvoitus."
Bruno Gröning oli sanonut jo vuosia aikaisemmin: "Jos toimintani kielletään, palan sisäisesti."
Muistosanoja
Miten Bruno Gröning kantoi tämän katkeran kohtalon, käy ilmi kirjeestä, jonka tri Grobon kirjoitti leskelle 26. helmikuuta 1959: "Nämä [lääkärien pyrkimykset auttaa Bruno Gröningiä] olivat vain luonnollisia, ja saan varmasti sanoa, että ne saivat valtavaa tukea Bruno Gröningin rohkeudesta, tahdonvoimasta ja hänen merkittävästä persoonallisuudestaan. […]"
Tri Bellanger ilmaisi ihailunsa Bruno Gröningiä kohtaan kirjeessään vielä joulukuussa 1974: "Bruno Gröning oli mies, jolla oli sydän paikallaan, arvokas ihminen, joka piti pintansa. Hänen arvokkuutensa kärsimyksen ja kuoleman edessä saa vielä tänäänkin aikaan ihailua."
Ruumiin tuhkaamisen jälkeen ei lopullista tuomiota anneta
Bruno Gröningin ruumis poltettiin pariisilaisessa krematoriossa ja uurna haudattiin Dillenburgin metsähautausmaalle.
Oikeudenkäynti julistettiin päättyneeksi syytetyn poismenon johdosta. Lopullista tuomiota ei koskaan langetettu.
Jokainen voi itsestään kokea avun ja parantumisen
"Herfordin ihmetohtori", joka oli parantanut tuhansia ihmisiä, kuoli yksinäisenä ja hylättynä pienen kujan varrella Pariisissa. Miksi sen piti tapahtua? Miksi hänen täytyi kärsiä niin paljon? Miksi hän ei voinut auttaa itseään?
Grete Häusler (1922 – 2007), itse parantunut, Bruno Gröningin pitkäaikainen avustaja ja "Bruno Gröningin ystäväpiirin" perustaja kirjoittaa siitä kirjassaan Parantumisen kokeminen on totuus : "Bruno Gröning teki täällä maan päällä viettämänsä lyhyen ajan sisällä paljon hyvää. Auttamisen ja parantamisen lahjan hän oli saanut synnyinlahjana. Kaikkialla, minne hän meni, tapahtui ihmeellisiä asioita, joita ei voitu selittää järjellä. Julkisuuteen hän tuli vuonna 1949. Herfordissa tapahtuneiden suurten parantumisten jälkeen ja sen jälkeen, kun koko maailma oli alkanut puhua hänestä, hän sai kolmen kuukauden kuluttua parantamiskiellon. Häntä vainottiin ja ahdisteltiin, hän joutui suureen oikeudenkäyntiin, häntä haluttiin rangaista ja hänelle haluttiin langettaa tuomio. Miksi? Kenelle hän oli tehnyt pahaa? Ei kenellekään, mutta tuhansille ihmisille paljon hyvää, jota he eivät olisi voineet saada yhdeltäkään muulta ihmiseltä. Syyttömänä häntä haluttiin rangaista! Hän oli syytön ja häntä estettiin tekemästä sitä, minkä Jumala oli hänen tehtäväkseen antanut, häntä estettiin auttamasta ihmisiä! Karvaasti hänen täytyi kantaa tämä pahuus Pariisissa syöpäklinikalla Rue Hennerillä! Kovista kivuista kärsien hänet poltti sisäisesti Heilstrom, jota hän ei saanut antaa eteenpäin. Ihmisten säätämät lait kielsivät sen häneltä Saksassa. Valehdellen ja panetellen hänet oli viety oikeuden eteen kuin rikollinen! Hiljaa ja yksin, kukaan ystävistä ei tiennyt siitä, hän kantoi kaiken ihmiskunnan kärsimyksen. Se oli sovitustyö! Hän ei tehnyt sitä turhaan! Sen täytyi tapahtua niin. Muulla tavalla ei enää ollut mahdollista auttaa ihmisiä."
Ja kirjassaan Elän, jotta ihmiskunnan elämä voi jatkua Grete Häusler kirjoittaa: "Meidän ihmisten pitää käyttää sanaa ‘uhri’ hyvin varovasti. Mutta kun Bruno Gröning kuoli Pariisissa, on tämä sana totta sen kaikessa suuruudessa."
Vain niin oli hänen sanansa täyttyminen mahdollista. Siitä todistavat tänään lukuisat parantumiskertomukset: "Kun en ole enää maan päällä ihmisenä, kun olen jättänyt kehoni, on ihmiskunta niin pitkällä, että jokainen voi kokea itsestään avun ja parantumisen."
