Lääketieteen vallankumous?

Lääketieteen vallankumous?

Revue, 14.8.1949: kohtaloon ratkaisevasti vaikuttavan kysymyksen selvitys

HERFORDIN IHMEIDENTEKIJÄ BRUNO GRÖNING oli parantanut touko- ja kesäkuussa 1949 tuhansia toivottomasti sairaita ihmisiä heidän itsensä kertoman mukaan, mutta lääkäreiden ja viranomaisten suvaitsemattomuus Pohjois-Saksassa teki hänen toimintansa mahdottomaksi. Gröningiltä kiellettiin parantamistoiminta 3. toukokuuta 1949. Hän on pysytellyt poissa julkisuudesta 29. kesäkuuta lähtien. Mutta Bruno Gröning ei ole kadonnut kokonaan eikä kysymys hänen ihmeellisestä parannuksenvoimastaan jää selvittämättä. Sillä Revue on avannut Gröningille tien suureen sairaalaan, jossa hän voi todistaa parannuksenvoimansa kriittisten, mutta ennakkoluulottomien lääkäreiden silmien edessä. Revue järjesti Gröningille siten mahdollisuuden näyttää moderneille tiedemiehille, että hän parantaa parantumattomia. Revue aloittaa tänään 150 kiistattoman tutkimustuloksen julkaisemisen. Lukekaa, mitä kirjeenvaihtajamme Bongarz ja Laux kertovat Revuessä, tieteellisenä neuvonantajanaan prof. tri Fischer, psykologi ja lääkäri.

REVUEN SUUNNITELMA

Revue aloittaa tänään kirjoituksen julkaisun, jonka aihe on kaukana toimittajan tavanomaisesta työstä. Sen keskipisteenä on yksinkertainen, muutamassa kuukaudessa kuuluisaksi tullut mies, Bruno Gröning, joka paransi Herfordissa ja muissa kaupungeissa ihmeellisellä, arvoituksellisella tavalla tuhansien kärsivien ihmisten parantumattomina pidettyjä sairauksia tai sai heidän tilassaan parannusta aikaan. Sodan jälkeen ei yksikään poliitikko, ei talousihminen eikä taiteilija ole saanut ihmisiä samalla tavalla liikkeelle kuin Bruno Gröning. Myös muita maita, kuten Englantia ja Amerikkaa, on koskettanut hänen maineensa säteily ja lehtien sensaatiomaiset kirjoitukset, jotka vaihtelivat ylistyksen, epäilyksen ja ylimielisen torjunnan välillä. Sensaatiot, kontrolloimattomat huhut ja ristiriitaiset kertomukset ruokkivat pilkallista halveksuntaa. Niiltä puuttui miltei kaikkialla tarpeellinen vakavuus, vastuuntunto, ennakkoluulottomuus ja tieto ongelman merkityksestä, ongelman, joka tuotiin Bruno Gröningin ansiosta yhdessä yössä lääketieteen asiantuntijoiden sisäpiirin väittelyistä julkisuuteen.

Revuen lääketieteen erityisavustajat olivat jo pidemmän aikaa paneutuneet toisissa yhteyksissä kysymykseen useimpien sairauksien psyykkisistä syistä ja sitä vastaavien, muissa maissa tehtyihin tutkimusten opiskeluun. Nämä tutkimukset olivat jääneet Saksassa useasti ilman huomiota. Gröningin tapauksessa ei ollut kyse vain ihmetohtorin persoonasta, vaan merkityksellisestä sairauksien psyykkisistä, sielusta johtuvista syistä ja näiden syiden huomioon ottamisesta potilaiden psykoterapeuttisessa hoidossa. Gröning saattoi olla ilmiö psyykkisten sairauksien hoidossa. Kun Pohjois-Saksassa kampanja Gröningin ympärillä tuli yhä kaoottisemmaksi, hänen oleskelupaikkansa edessä kokoontui useina päivinä kuuteen tuhanteen noussut ihmisjoukko, teki Revue aikakauslehdelle epätavallisen päätöksen.

Ristiriita Gröningin lukemattomien kannattajien ja harvojen, mutta vaikutusvaltaisten vastustajien välillä oli tullut sietämättömäksi. Lääkäreiden komissio ja Herfordin viranomaiset määräsivät Gröningille parantamiskiellon. Mutta Herfordissa, Hampurissa ja monissa muissa kaupungeissa tuhannet sairaat odottivat edelleen ihmemiehen apua. Lopulta viranomaiset valtasi suuri neuvottomuus Gröning-ilmiön suhteen. Siksi oli syytä pelätä tälle ilmiölle onnetonta loppua. Uupuisiko Gröning vastustajien ja uskovien ihmisten vaikutusvallan välissä? Tuhoaisivatko "tukijat" tämän yksinkertaisen, älyllisesti taitamattoman, mutta kutsumuksestaan täysin tietoisen ja täynnä aitoa auttamisenhalua olevan ihmisen nimeltä Gröning? "Tukijat", jotka olivat tunkeutuneet hänen lähelleen, halusivat hyötyä taloudellisesti hänen parannuksenvoimastaan ja paljastivat Gröningin vastustajille usein heikkoutensa. Vai olisiko joku lääketieteellinen tai muun tieteen alan instituutti valmis siihen, mihin jokainen suurempi sairaala USA:ssa olisi tänä päivänä ilman muuta valmis, nimittäin tekemään aidosta tutkimisen halusta Bruno Gröningille mahdolliseksi sen, että lääkärit tutkisivat kliinisesti hänen kykynsä? Hedelmättömien keskustelujen jälkeen oli kesäkuun lopussa pelättävissä, että Gröning lannistettaisiin. Kysymys, hyväksytäänkö se, että hänellä on ihmeellinen parantava, ihmissieluun vaikuttava kyky vai todistetaanko hänen otaksutut kykynsä erehdykseksi ja osoitetaanko ne puoskaroinniksi, miljoonat kärsivät jäivät sitä vastausta vaille.

Siinä vaiheessa päätti Revue lähettää Pohjois-Saksaan erityiskirjeenvaihtajien ryhmän, johon kuuluivat Helmut Laux, Heinz Bongartz ja tiedemies, marburgilainen psykologi ja lääkäri prof. tri H. G. Fischer. Ryhmän tehtävänä oli etsiä käsiinsä Gröning, jonka jäljet olivat jo katoamassa sekä tutkia suuri joukko Gröningin käsittelemiä tapauksia ja vakuuttua siten hänen toimintansa onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Siinä tapauksessa, että näiden esitutkimusten tulos olisi positiivinen, Revuen ryhmä ottaisi selvää Gröningin ympärillä vallitsevista olosuhteista ja itse Gröningin persoonasta. Näiden tutkimusten tuloksista riippuen oli ryhmän tehtävä irrottaa Gröning ympäristönsä mahdollisesta epäedullisesta vaikutuksesta ja tasoittaa hänelle tie tukahduttavasta, häneen uskovien ihmisten, lääkäreiden ja viranomaisten välisestä sekamelskasta. Mikäli Gröning suostuisi siihen, hänen oli määrä saada turvapaikka jostakin syrjäisestä, tuntemattomasta paikasta. Samanaikaisesti valmisteli Revuen ryhmä mahdollisuutta saada joku Saksan johtava yliopistollinen sairaala yhteistyöhön, edellyttäen että esitutkimukset onnistuisivat. Tämän sairaalan olisi annettava Gröningille mahdollisuus todistaa kykynsä tiedemiehistä koostuvalle ryhmälle. Siinä tapauksessa, että Gröning onnistuisi tehtävässään, oli tarkoitus tasoittaa hänelle tie tulevaisuuden toimintaan. Siinä tapauksessa, että hän epäonnistuisi, oli tarkoitus kertoa negatiivisesta tuloksesta julkisuudessa avoimesti ja kiistattomasti. Tämä oli Revuen suunnitelma.

Suunnitelman toteutus alkoi 28. kesäkuuta 1949. Siinä riitti vaikeuksia, seikkailua ja yllätyksiä. Mutta suunnitelma onnistui, ilman että julkisuudessa olisi saatu tietää siitä ennen tätä päivää. Se pidettiin tarkoituksella salassa. Viimeksi Gröning oli nähty Hampurissa 29. kesäkuuta 1949 klo 23.45. Sen jälkeen hän oli kadoksissa. Tänään alkaa Revuen kirjeenvaihtajien ja johtavien lääkäreiden perusteellinen raportti suurimman ja hämmästyttävimmän, aikakauslehden avulla mahdolliseksi tulleen lääketieteellisen tutkimuksen valmisteluista ja itse tutkimuksesta.

Bruno Gröning: Ilmiömäinen sielunlääkäri

kirjoittaneet Helmut Laux ja Heinz Bongartz, tieteellisenä asiantuntijana psykologi professori Fischer

Bruno Gröningin jäljillä

Lääkäreiden asenne

Lähdimme Frankfurtista 29. kesäkuuta, juuri sinä päivänä, jolloin Gröning yhtäkkiä hävisi Hampurissa jäljettömiin. Me toimittajat olimme tietysti uteliaita, professori Fischer oli pidättyväinen, vaikka ei hänkään voinut täysin kätkeä uteliaisuuttaan. Mutta hän oli päättänyt lähestyä Gröningin tapausta järjestelmällisesti ja muodostaa mielipiteensä vähitellen ja tunnollisesti. Yhteistyömme professori Fischerin kanssa oli alusta alkaen eriomaista. Hän oli saanut perinteisen lääketieteellisen koulutuksen. Hän oli koululääketieteen edustajana pätevä arvioimaan sairauksia ja niiden pahenemisia tai parantumisia. Toisaalta hän oli psykologi ja hoiti potilaita psykoanalyysin (sielun tutkimus) ja psykoterapian (sielunparannus) keinoin. Gröningin menetelmän täytyi kuulua sielunparannuksen alueeseen, jos se osoittautuisi todella tehokkaaksi. Tai sitten Gröningillä oli toisenlaisia voimia, jotka ovat olleet psykoterapiallekin tähän mennessä tuntemattomia.

Saavuimme 29. kesäkuuta illalla Bielefeldiin, ja sattumalta johti professori Fischerin aikaisempi tuttavuus siihen, että tapasimme Bethelin hoitolaitosten johtajan, professori Schorschin. Professori Schorschilla oli ollut ratkaiseva asema lääkäräreiden komissiossa, joka oli ollut päättämässä Gröningille annettua parantamiskieltoa. Meitä lehdistön edustajia hän ei ensin halunnut edes nähdä. Hän otti vastaan vain professori Fischerin ja kertoi tälle Gröningistä saamastaan vaikutelmasta: "Hän on aivan primitiivinen ihminen, ennen kaikkea hänellä ei ole ’karismaa’". Niille, jotka eivät tätä sanaa tunne, on meidän annettava selitys. Tiedemiehet ymmärtävät sillä lähetystietoisuutta. Schorsch oli sitä mieltä, että se uskonnollinen lähetystietoisuus, josta Gröning oli Herfordissa ja myös muualla usein puhunut, oli pelkkää teatteria. Gröning toimii ennemminkin itsekkyydestä ja itsekorostuksesta. Schorsch näytti meille sanojensa vahvistukseksi grafologin lausunnon, joka todisti hänen väittämänsä. Professori Fischer otti hänen arvionsa tietona vastaan. Professori Schorsch ei muuten vaikuttanut tietoisesti puolueelliselta. Häntä ei asia näyttänyt kovin kiinnostavan. Hän oli pyöreähkö ja lupsakka ja sen näköinen, että hän olisi mieluiten kuulematta enää mitään Gröningin tapauksesta. Todennäköisesti hän ei heittäytynyt mielellään mielenkuohuihin ja halusi välttää lisää hankaluuksia. Hän tuumi, että meidän ei pitäisi jättäytyä hänen arvionsa varaan, vaan perehtyä tapaukseen itse.

Professori tri Wolf, Bielefeldin kaupunginsairaalan johtava lääkäri, osoittautui avoimemmaksi. Hän näytti olevan ehdottomasti samaa mieltä kanssamme, että Gröningin tapaus pitää tutkia perusteellisesti ilman ennakkoluuloja. Mutta hän muistutti siitä, että Gröningille oli tunnetusti tarjottu mahdollisuuksia todistaa taitonsa sairaaloissa. Miten hänen oli suhtauduttava siihen, että Gröning oli torjunut tarjouksen. Voiko lääkäreitä moittia siitä, että he ovat seuranneet suuresti epäillen tapahtumia miehen ympärillä, joka on kieltäytynyt näyttämästä heille kykyjään?

Ihmettelimme tietysti itsekin, miksi Gröning ei ollut suostunut siihen, että lääkärit tarkkailevat hänen hoitomenetelmäänsä ja antavat siitä lausunnon? Oliko Gröningillä syytä epäillä professori Wolfin objektiivisuutta? Kun professori Fischer sai joitakin viikkoja myöhemmin aikaan sen, että Gröning toimi Bielefeldin kaupunginsairaalassa lääkäreiden tarkkailun alaisena, täytyi prof. Fischerin valitettavasti todeta, että tässäkin tapauksessa oli tarkoituksena vain nitistää Gröning, vaikka häneen suhtauduttiinkin näennäisen myönteisesti. Gröningille tuotiin pelkästään tapauksia, joita kukaan ei enää pystynyt auttamaan, ei Gröningkään. Professori Fischerin täytyi sen vuoksi luopua siitä, että bielefeldiläiset lääkärit antaisivat lausunnon Gröningin menetelmästä.

Lisäksi kerrottiin Detmoldin terveysviraston lääkärin tri Dyesin sanoneen Gröningille, että tämä voisi antaa vaikka kuinka paljon todisteita parantamistaidostaan, hänen toimintansa tultaisiin siitä huolimatta estämään! Professori Fischer tiedusteli Herfordista käsin puhelimitse tri Dyesiltä tiedon paikkansapitävyyttä, eikä tri Dyues ensinkään salannut sitä, että oli näin sanonut. Häneen Gröning oli tehnyt huonon vaikutuksen. Tri Dyes oli täynnä lääkärin ylimielisyyttä ja erittäin tyytyväinen omaan asenteeseensa.

Gröningin oli täytynyt näistä syistä menettää täysin luottamuksensa lääkäreiden objektiivisuuteen, joten häntä ei voinut moittia siitä, että hän ei ollut suostunut tarjoukseen sairaalassa tehtävästä tutkimuksesta. Alun perin yksinkertaisen ihmisen tarkka vaisto oli tunnistanut häntä vaanivat epäreilut tarkoitusperät.

---

Sielusta lähtöisin olevien kroonisten sairauksien tulva

Aloimme 30. kesäkuuta tutkia potilaita, joita Gröning oli käsitellyt ja jotka olivat kuuleman mukaan parantuneet, ensin Nordrhein-Westfalenissa ja sen jälkeen alueella, joka ulottui Hampuriin asti. Se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Gröningin käsittelemät sairaat olivat jo palanneet kotipaikkakunnilleen. Kukaan ei ollut kirjannut tarkemmin muistiin heidän nimiään ja osoitteitaan. Gröning oli parantanut vimmatusti, ympärilleen katsomatta, sanan todellisessa merkityksessä vaeltavan parannustaitoisen tavoin. Kertomusten, lehdistön tekemien muistiinpanojen, väittämien ja huhujen lisäksi ei Gröningin kannattajillakaan ollut tarkkaa materiaalia hänen toiminnastaan. Meillä olisi todennäköisesti ollut voitettavanamme suuria vaikeuksia, jos sattuma ei olisi johdattanut meitä Bielefeldissä miehen luo, joka oli jo ennen meitä yrittänyt hankkia määrätyn yleisnäkemyksen Gröningin tosiasiallisesta menestyksestä.

Tämä mies oli erään sairaskassan aluejohtaja, nimeltään Lanzerath. Hän oli viisas, asiallinen ja kaukonäköinen. Hänen oli onnistunut tunkeutua Gröningin ympärille muodostuneeseen "seurueeseen", johon kuului uskovia ihmisiä ja epämääräisiä keinottelijoita, joita emme siihen aikaan vielä kyenneet arvioimaan. Tämä "seurue" oli Gröningin lähdettyä Hampuriin jäänyt osittain Herfordiin Hülsmannin taloon, jossa Gröning oli vaikuttanut. Gröningin kyvystä vaikuttaa lukemattomiin sairauksiin ja parantaa niitä oli Lanzerath yhtä vakuuttunut kuin Gröningin henkilökohtaisesta vaatimattomuudesta. Mutta hän pelkäsi, että "seurueen" vaikutus veisi Gröningin hyvät ominaisuudet väärille teille. Lanzerath itse oli meitä kohtaan ensin epäluuloinen. Myös tässä tapauksessa kykeni professori Fischer avaamaan ryhmällemme ovet. Hän sai Lanzerathin auttamaan meitä ja mainitsemaan tietojensa perusteella tapauksia, joita tutkimalla voitaisiin tehdä johtopäätöksiä Gröning-ilmiön vakavuudesta. Motiivit, jotka olivat vieneet Lanzerathin lähelle Gröningiä, olivat hyvin mielenkiintoiset. Tosin oli myös hänet vienyt vakava sairaus, kivulias munuaisvaiva, Gröningin luo. Siitä lähtien – jo kahden kuukauden ajan – hän oli ollut vapaa kivuista. Samanaikaisesti oli myös sairaskassojen kohtalo antanut hänelle aiheen ottaa yhteyttä Gröningiin. Hän kertoi meille Saksan sairaskassojen olevan taloudellisen romahduksen partaalla, koska niiden edessä oli suoranainen kroonisten sairauksien meri, sairauksien, joilla ei yksinkertaisesti ollut aikomustakaan parantua. Hän vahvisti siten tietysti sen, mistä aikaamme tarkkailevat psykoterapeutit olivat hyvin tietoisia. Toinen maailmansota kaikkine järkytyksineen jätti jälkeensä todellisen sairauden tulvan. Näiden sairauksien syy on suurimmaksi osaksi sielullinen, mutta niiden ilmenemismuoto on elimellinen, lukemattomista mahavaivoista ja reumasairauksista alkaen ilmiselviin neurooseihin ja halvaantumisiin. Psykologit ovat alkaneet kutsua näitä sairauksia psykosomaattisiksi sairauksiksi. Rahanuudistuksen jälkeen todettiin tilastoissa sairauksien uudelleen lisääntyminen. Tällaisia sairauksia ei ollut koskaan aikaisemmin esiintynyt niin runsaasti. Oli melkein mahdotonta ajatella niiden johtuvan elimellisistä syistä. Lanzerath oli todella toivonut löytävänsä Gröningiltä parantamismenetelmän, joka ehkä joskus helpottaisi ylikuormitettujen sairaskassojen taakkaa. Lanzerath oli seurannut tarkkaan monia käsittelyjä ja parantumisia. Hän tutustutti meidät ensiksi noin 20 tapaukseen. Pyrimme viikon sisällä huolellisilla analyyseillä ja tutkimuksilla ja mikäli mahdollista keskustelemalla näihin tapauksiin liittyvien perhelääkäreiden kanssa selvittämään meille tärkeän seikan: kykeneekö Gröning parantamaan?

Heinäkuun 8. päivänä kävimme läpi kaikkien 20 tutkimustulokset. Näiden 20 tapauksen joukossa oli 7, jotka voisivat olla mielenkiintoisia ja joissakin kohdissa jopa hieman salaperäisiä. Ne eivät kuitenkaan antaneet selvää kuvaa Gröningin puolesta tai häntä vastaan. Koska ponnistelimme ensin nimenomaan näiden 7 tapauksen parissa, olimme kolmantena päivänä taipuvaisia vaipumaan epätoivoon. Ainakin se piti paikkansa meidän maallikkojen suhteen.

Huoneenvuokralautakunta

Bielefeldissä oli Klüglichin tapaus. Klüglich, pikku virkailija, oli saanut sodan aikana osuman: kuula oli mennyt munuaisen läpi. Vaurioitunut munuainen toimi vain rajoitetusti. Sodan jälkeen tuli toiseen munuaiseen ankara tulehdus, joka eteni niin, että lääkärit ajattelivat leikkausta. Käytettävissämme olivat röntgenkuvat ja muut löydökset. Ennen helluntaita oli Klüglich kääntynyt Lanzerathin välityksellä Gröningin puoleen ja kirjoittanut tälle kirjeen. Gröning oli ensin "kaukoparantanut" ja pyytänyt Klüglichiä tarkkailemaan, mitä hänen kehossaan seuraavina päivinä tapahtuu. Klüglich totesi munuaisten toiminnan voimistuneen, paljon voimakkaan väristä virtsaa ja sen jälkeen vaivojen lisääntyvää helpotusta.

Myös hoitava lääkäri totesi Klüglichin tilassa parannusta. Sen jälkeen Gröning kävi henkilökohtaisesti Klüglichin luona. Tämä oli noussut vuoteesta ja käynyt jo kävelyllä. Mutta sillä hetkellä, kun me kävimme hänen luonaan, ja professori Fischer tutki hänet, oli hänen tilansa taas huonontunut. Professori sai pian selville, että Klüglich oli saanut sairautensa perusteella huoneenvuokralautakunnalta lisähuoneen. Tieto hänen nopeasta "parantumisestaan" oli levinnyt lyhyessä ajassa ja lautakunta oli ilmoittanut, että Klüglichiltä otetaan näissä olosuhteissa huone pois. Samana päivänä alkoi hänen tilansa taas pahentua. Ilmeisesti kysymys ei ollut teeskentelystä, vaan aidosta huonontumisesta, joka johtui sielullisista syistä, nimittäin huoneen menettämisen pelosta sekä ajatusyhteydestä sairaus ja huoneen omistus. Parantumisesta puhuminen oli tietysti hölynpölyä. Koululääketiede saattoi viitata tässä tapauksessa siihen, että Gröning oli vain onnistunut tempaisemaan sairas syvästä letargiasta ja kohentamaan tilapäisesti hänen vastustuskykyään. Lääketiede tosin myönsi siten sairauksien kohdalla välittömän yhteyden sielunhoidon ja kehon vastustuskyvyn välillä, mutta oli oikeassa torjuessaan väitteen parantumisesta. Avoimeksi jäi tietysti kysymys, mitä Gröning olisi saavuttanut, jos hänen vaikutuksensa olisi jatkunut.

Hän istui liikkeensä kassan päällä

Toisena oli rouva W:n tapaus, hänkin Bielefeldistä. Rouva W. oli leski ja polkupyöräliikkeen omistaja. Liikkeensä takana sijaitsevasta keittiöstä käsin nojatuolissa istuen hän hallitsi liikettään ja perhettään. Hän oli kärsinyt todistettavasti 15 vuotta liikuntarajoitteisuudesta ja vesipöhön aiheuttamasta jalkojen turvotuksesta. Sydän ja munuaiset toimivat normaalisti. Sitä vastoin esiintyi merkkejä piilevästä nivelreumasta. Gröning oli istunut puoli tuntia häntä vastapäätä ja ennustanut rouvalle pikaista parantumista. Sen jälkeen rouva W. kykeni kulkemaan pihalla ja hän tunsi vointinsa oikein hyväksi. Professori totesi, että ödeemat olivat merkityksettömiä. Samoin kävi hoitavan naislääkärin tutkimuksessa ilmi, että turvotus oli huomattavasti vähentynyt, sen jälkeen kun Gröning oli käynyt rouva W:n luona. Viime aikoina näyttivät vaivat kuitenkin vähän lisääntyvän. Olivatko tässäkin tapauksessa psyykkinen kannustus ja piristys tuoneet tilapäistä parannusta, joka näytti taas välittömän yhteyden sielun tilan ja sairauden välillä, mutta jolla ei ollut meille tarpeeksi todistusvoimaa? Paitsi jos tässäkin tapauksessa toivotaan Gröningin jatkuvan käsittelyn tuovan etenevän ja lopullisen parantumisen. Mielenkiintoista oli toteamus, että rouva W. oli istunut jo vuosikausia liikkeensä kassan päällä ja että tästä jatkuvasta kassan vartioimisen pakkomielteestä olisi voinut ratkaisevasti johtua halvaantumista muistuttava liikuntarajoitteisuus. Gröning oli todennäköisesti poistanut tilapäisesti tämänkin pakkomielteen, mikä oli joka tapauksessa merkittävä suoritus, johon normaali psykoterapeutti olisi tarvinnut päiviä tai jopa viikkoja eikä vain puolta tuntia. Mutta tämäkään suoritus ei riittänyt etsimään Gröningin taustalta jotakin niin epätavallista, että olisimme voineet puoltaa suurta kliinistä tutkimusta.

Gröning antoi hänelle hopeapallon…

Sitten oli lopulta Schwerdtin tapaus Bielefeldissä. Kysymys oli kahdesta potilaasta. Tytöstä, pikku virkamiehen tai virkailijan tyttärestä, jonka äidillä oli ahdistava vaikutus tyttöön ja miehestä, joka omisti tehtaan ja jota kaiken todennäköisyyden mukaan ahneesti perintöä odottavat sukulaiset vartioivat. Mies ja tyttö olivat alkaneet suhteen keskenään, mistä syystä mies joutui suureen ristiriitaan perheensä kanssa. Tyttö oli jatkuvasti äitinsä syytösten kohteena. Äiti ei halunnut tietää mitään tästä rikkaasta miehestä, koska "siitä ei kumminkaan tulisi mitään". Molemmat, mies ja tyttö, menettivät lopulta rohkeutensa. He erosivat. Tyttö sairastui epätavallisen vaikeaan sydänneuroosiin. Sen vuoksi hänen oli jatkuvasti maattava. Mies joutui samaan aikaan onnettomuuteen ja jäi vuoteeseen makaamaan, senkin jälkeen, kun vamma oli jo parantunut. Hän kaipasi rakastettunsa luokse. Jotta hän ei olisi toteuttanut haluaan, hän pakeni sairauteen ja linnoittautui sänkyynsä. Gröning hoiti tapausta. Hän sai ensi käynnillään tytön tilassa huomattavan parannuksen aikaan, niin että neiti Schwerdt pääsi pois sängystä. Sitten hän kävi Gröningin luona ja antoi tälle sairaiden nimiä, ihmisten, joita Gröningin pitäisi auttaa. Heidän joukossaan oli myös tehtailijan nimi, mutta sen enempää hänestä ei puhuttu. Mutta ilmeisesti Gröning aavisti todellisen yhteyden. Hän veti taskustaan esille tupakka-askin hopeapaperin, rutisti sen nyrkissään ja antoi niin syntyneen pallon tytölle ja kehotti tätä pitämään palloa niin kauan kädessään, kunnes voisi antaa sen henkilökohtaisesti nimeltä mainitun miehen käteen. Sen jälkeen mies tulisi terveeksi. Neiti Schwerdt piti palloa 36 tuntia kädessään.

Sillä välin oli mies kuullut kaikkialla kiertävistä huhuista Gröningin menestyksestä ja Gröningin neiti Schwerdtille antamista ohjeista. Uteliaisuus ajoi hänet ylös vuoteesta tytön luokse. Rikkoutunut suhde eheytyi jälleen ja molemmat tunsivat itsensä taas terveiksi. Professori Fischerin kysymykseen, näkivätkö he toisiaan nyt säännöllisesti, vastasi tyttö: "Kyllä – valitettavasti." Varsinainen kiista, joka oli aiheuttanut koko onnettomuuden, jännitykset äidin ja tyttären välillä ja miehen ja sukulaisten välillä, ei siis ollut poistunut, sillä tyttö sanoi "valitettavasti". Tämä erimielisyys voi mahdollisesti ennemmin tai myöhemmin saada aikaan vanhan tilanteen.

Vaikutelma tästäkin tapauksesta oli ristiriitainen. Mutta kuitenkin, Gröning oli poistanut myös tässä tapauksessa sielullisten kompleksien aiheuttaman sairauden hämmästyttävän lyhyessä ajassa huomattavalla eläytymiskyvyllä ja käyttänyt taidokkaasti pikkupallomenetelmää, jota parhaimman psykoterapeutinkaan ei olisi tarvinnut hävetä. Häneltä oli tosin jäänyt huomaamatta, että sairauden laukaisema kompleksi oli pysynyt ennallaan. Schwerdtin tapaus oli ensimmäinen tapaus, joka alkoi voittaa professori Fischerin Gröningin puolelle. Vaikka mitään muuta epätavallista ei Gröningistä löytyisi, ei voinut kiistää, etteikö hän ollut luonnostaan yllättävän lahjakas psykoterapeutti.

Lakkoileva moottoripyörä

Tavattoman kummallinen oli niin kutsuttu Wehmeyerin tapaus. Wehmeyer oli kuljetusalan yrittäjä Herfordista. Toimelias, voimakas, hyvät hermot omaava mies, joka ei varmasti ollut taipuvainen kuvittelemaan mitään. Hän oli myös käynyt Gröningin luona pyytämässä apua vaimolleen, joka makasi Münsterissä sairaalassa kroonisen sairauden vuoksi, jolle ei ollut löytynyt tarkkaa diagnoosia. Gröning oli sanonut Wehmeyerille: "Vaimonne tulee ilmaisemaan toivomuksen päästä määrätyn ajan sisällä kotiin. Mutta Te itse ette saa lähteä sitä ennen vaimonne luo ja toimittaa häntä kotiin." Wehmeyer oli, kuten sanottu, mies, joka ei uskonut selvänäköisyyteen eikä mielellään antanut määräillä itseään. Hän laittoi Gröningin ohjeiden vastaisesti moottoripyöränsä kuntoon ja lähti Münsteriin vaimonsa luo. Matkalla tapahtui merkillinen asia, jota hän ei tahtonut millään ymmärtää: moottoripyörä pysähtyi. Bielefeldissä hän vei sen korjaamoon. Siellä moottoripyörä tutkittiin ylhäältä alas asti. Se oli kunnossa. Sen olisi pitänyt toimia. Asentaja vaihtoi sytytystulpat ja teki kaikkea mahdollista. Hän ei ymmärtänyt, miksi moottoripyörä ei toiminut. Hän sanoi neuvottomana, että herra Wehmeyerin olisi paras lähteä takaisin kotiin. Wehmeyer lähti paluumatkalle. Ja sillä hetkellä, kun hän ajoi takaisin Herfordin suuntaan, moottoripyörä toimi niin, kuin se ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Hän kääntyi iloiten ympäri. Moottoripyörä ei liikahtanutkaan. Münsterin suuntaan se ei kulkenut.

Vielä täysin järkyttyneenä tästä suorastaan aavemaisesta tapahtumasta Wehmeyer lähti vähän ajan kuluttua junalla Münsteriin. Siellä hänen vaimonsa sanoi todellakin spontaanisti haluavansa heti kotiin. Hän tunsi vointinsa huomattavasti paremmaksi, ja myös osastonlääkäri ilmoitti hoidon päättyneen.

Kuuma virta
Heti alussa epätavallisen hyvä tulos

Viidentenä tutkimuspäivänämme koimme ensimmäisen todella suuren yllätyksen. Ja siitä päivästä lähtien seurasi yllätys toistaan. Se johti lopulta tapahtumaan, jota täytyy liioittelematta nimittää sensaatioksi.

Olimme lähteneet Hampuriin, koska Lanzerath tunsi siellä tapauksen, joka oli hänestä erityisen vaikuttava. Tapausta olivat sitä paitsi lääkäritkin seuranneet tarkkaan. Kysymyksessä oli erään herra Mendtin pieni tytär. Herra Mendtillä on Hampurissa autokorjaamo. Tyttö oli toipunut lapsihalvauksesta, mutta jalkoihin oli jäänyt halvaantumisen oireita.

Tapauksesta oli huolellisesti laadittu lausunto tarkkoine diagnooseineen. Gröning oli käsitellyt lasta totutulla tavallaan. Hän oli istunut rauhassa lasta vastapäätä, kysynyt verkkaisesti lapsen tuntemuksista kehossa ja mahdollisesti silittänyt lasta kevyesti kädellään. Hän oli kehottanut merkitsemään seuraavina päivinä muistiin lapsen muita tuntemuksia. Niin oli tehty huolellisesti, ja professori Fischer luki nyt, että lapsella oli ollut jaloissa vetävää kipua, joka tuntui ristiselkään asti. Se voimistui ja teki halvaantuneissa jaloissa tilaa lisääntyvälle lämmölle ja voimakkaalle verenkierrolle. Lapsi alkoi tehdä liikkeitä, joita hän ei ollut aikaisemmin kyennyt tekemään. Professori Fischer tutki huolellisesti lapsen jalat ja huomasi, että niiden verenkierto oli hämmästyttävän hyvä. Tapahtumat muistuttivat häntä "autogeenisen harjoituksen" periaatteesta. Sitä menetelmää ei tosin ollut siihen mennessä onnistuttu käyttämään menestyksellisesti lapsihalvauksen yhteydessä. Aiemmin Jenan yliopistossa psykoterapian dosenttina toiminut prof. I. H. Schulz oli kehittänyt "autogeenisen harjoituksen" ja opettanut sitä Saksassa. Schulzin menetelmät eivät olleet periaatteessa mitään muuta kuin vanhan, kuuluisan ja jokaiselle eurooppalaiselle salaperäisen intialaisen joogan käyttämistä modernissa eurooppalaisessa lääketieteessä. Schulzin kouluttamat lääkärit kykenivät ohjaamaan psyykeen vaikuttamalla, hypnoosiin sitä ei saa sekoittaa, potilaidensa verenkierron määrättyihin kehon osiin. Kaikissa tapauksissa he eivät siinä kuitenkaan onnistuneet. Se vaati ennen kaikkea viikkoja, joskus kuukausia kestävää ponnistusta, joka todella ansaitsi nimen "harjoitus". Tässä Mendtin tapauksessa Gröning oli saavuttanut heti alussa hyvän tuloksen, joka oli täysin epätavallinen. Jos lääketieteellisen koulutuksen saanut psykoterapeutti olisi ottanut tytön hoitaakseen, hän olisi parhaassa tapauksessa tarvinnut viikkoja saavuttaakseen sen tuloksen, jonka Gröning oli saanut aikaan puolessa tunnissa. Fischer keskusteli vielä kauan hampurilaisen professori Burckhardin kanssa, ja molempiin tämä tulos oli tehnyt sellaisen vaikutuksen, että professori Fischer ilmaisi ensimmäisen kerran olevansa sitä mieltä, että Gröningillä on epätavallisia psykoterapeuttisia voimia, ehkä hänellä on oma säteilykenttänsä tai jotakin muuta, mistä täytyisi päästä selville suuressa kliinisessä tutkimuksessa. Samoin olisi seurattava pidemmän aikaa jatkuvan hoidon vaikutusmahdollisuuksia lapsihalvaukseen ja sen seurauksiin.

Yksikään lääkäri ei kyennyt auttamaan häntä

Seuraava päivä toi uuden, vaikuttavan yllätyksen. Lanzerath oli vienyt meidät toisen Gröningin potilaan, erään herra Kargesmeyerin luo Bad Oeynhauseniin. Kargesmeyer oli 47 vuoden ikäinen. Hän oli kärsinyt toisesta ikävuodestaan lähtien päänsärystä, joka oli kehittynyt ajan kuluessa vaikeaksi kolmoishermosäryksi. Sillä tarkoitetaan kasvohermokipua, joka kuuluu hirveimpiin olemassa oleviin sairauksiin. Kivun ankaruus voi saada ihmiset tekemään itsemurhan. Vaivaan pystyy normaali lääkäri tuskin vaikuttamaan. Kivunlievitys lääkkeillä on riittämätön. Aivan epätoivoisissa tapauksissa yritetään hermot kuolettaa alkoholia ruiskuttamalla tai hermot yksinkertaisesti katkaistaan. Joka kerta on kysymyksessä vaikea eikä tulokseltaan missään tapauksessa varma toimenpide. Kargesmeyer oli leikattu useaan kertaan. Lopulta oli eräässä sairaalassa Münsterissä poistettu radikaalileikkauksella nielurisat ja puhdistettu sivuontelot, koska otaksuttiin, että kasvokipujen syy löytyisi siellä olevista tulehduspesäkkeistä. Leikkauksella ei ollut mitään vaikutusta hermosärkyyn. Tietysti oli mahdollista, että hermosärky oli lähtöisin mainituista tulehduksista. Mutta tulehdusten poistamisen jälkeen oli kasvohermoihin jäänyt kipu, joka muistutti sitä hirveää kipua, jonka amputoidut usein tuntevat poistetun jäsenen tyngässä. Heillä on se vaikutelma, että kipu menee koko käsivarren läpi, jota ei enää ole tai se menee amputoidun jalan läpi. Gröning oli käsitellyt Kargesmeyeria. Hän oli kehottanut tätä ottamaan päänsä lujasti käsien väliin.

Sen jälkeen Kargesmeyer oli tuntenut kasvoissaan kuuman virran. Kipu tuntui vielä joitakin päiviä, mutta väheni päivä päivältä. Nyt Kargesmeyer oli ollut jo neljä viikkoa kivuton.

Myös tässä tapauksessa oli ilmeisesti epätavallinen kyky vaikuttaa verenkiertoon tuonut menestyksen. Ehkä mukana vaikuttamassa oli vielä muitakin tekijöitä. Sillä ei kuitenkaan ollut tällä hetkellä merkitystä. Siihen asti oli ollut tiedossa vain pienen pieni määrä kolmoishermosärkytapauksia, joita oli hoidettu psykoterapialla. Ja silloinkin oli kestänyt viikkoja ja kuukausia, ennen kuin hyvä tulos oli saavutettu. Gröning oli tehnyt sen lyhyessä istunnossa – tähän hetkeen saakka saavutus vailla vertaa.

---

Kuuluisa tapaus Dieter Hülsmann

Olimme seuraavana päivänä Herfordissa, ja Lanzerath ehdotti Fischeriä tarkastamaan vielä Dieter Hülsmannin tapauksen. Kysymys oli insinööri Hülsmannin yhdeksänvuotiaasta pojasta, jonka oletetun parantumisen tapahduttua Gröning tuotiin esiin piilostaan. Astuimme ensimmäisen kerran taloon, josta Gröningin maine oli lähtenyt liikkeelle ja jossa hän oli oleskellut vielä vähän aikaa sitten. Dieter Hülsmann ei ollut oppinut koskaan kävelemään kunnolla.

Mutta hänen sairautensa todellista syytä ei saatu selville. Hänet oli laitettu pitkäksi aikaa kipsisiteiden puristukseen. Münsterin yliopistollisessa sairaalassa oli viimein todettu progressiivinen lihasdystrofia, siis etenevä lihaskato.

Poika oli sen jälkeen melkein vuoden Bethelissä ja eräs sikäläisistä lääkäreistä sanoi: "Voitte jättää pojan tänne. Voitte ottaa pojan myös kotiin. Auttaa häntä ei voi kukaan." Lapsi ei kyennyt lopulta enää istumaan, hänen jalkansa olivat jääkylmät. Lämmitetyt peitot, kuumavesipullot ja lämpötyynyt eivät saaneet poistetuksi jatkuvaa kylmyyttä ja tunnottomuutta. Tässä tilanteessa Gröning oli käsitellyt poikaa yhden ainoan kerran. Poika tunsi vähän ajan päästä kovaa polttoa selässä ja äkillisen jalkojen lämpiämisen. Se jatkui ja johti siihen, että poika kykeni kävelemään, vaikkakin keinahdellen.

Dieter Hülsmannin tapaus oli vedetty kiivaimmin mielipideriitaan, ja molemmin puolin oltiin syyllistytty kestämättömään liioitteluun. Parantumisesta ei varmasti voitu puhua. Mutta samoin oli pahansuopaa väittää, että Gröningin käsittelyn jälkeen mikään ei ollut muuttunut. Professori Fischer oli tarkan tutkimisen jälkeen sitä mieltä, että todellisuudessa oli ollut kyse neuroottisesta lihasten etenevästä surkastumisesta, siis sen hermon rappeutumasta, joka ulottuu selkäytimestä lihaksiin ja joka vaikuttaa ilmeisesti lihaksen ravitsemiseen ja kehittymiseen. Rappeutuminen oli todennäköisesti alkanut liikehermosoluissa. Niihin päätyvät hermosäikeet, jotka tulevat isoista aivoista. Ilman että näillä säikeillä olisi välitöntä kosketusta hermoihin, jotka johtavat lihaksiin, tapahtuu täällä aivoista tulevien impulssien siirto tai vaihto. Ei käynyt kieltäminen, etteivätkö rappeutuneet hermot olisi kokeneet epätavallisen elävöitymisen. Tämän elävöitymisen olivat hermot antaneet eteenpäin jalkojen lihaksille. Mikä meitä kuitenkin eniten ihmetytti, oli se tosiasia, että Gröning oli antanut diagnoosin, joka oli suorastaan uskomattoman lähellä anatomista todellisuutta.

Kargesmeyer oli jo väittänyt, että Gröning oli mitään kysymättä sanonut hänelle, että hän kärsii kivuista kasvoissa ja että se oli kiusannut häntä jo toisesta ikävuodesta lähtien. Olimme pitäneet sitä kiitollisen potilaan liioitteluna. Mutta Dieter Hülsmannin tapauksessa on luettavissa Gröningin tekemä tarkka, todistajien vahvistama selonteko diagnoosista. Gröning oli puhunut selkäytimessä olevasta hermon repeämästä ja kuvaillut kohtaa, jossa sairastuneet liikehermosolut ovat. Siellä poika sitten tunsi mainittua polttoa ja myöhemmin omituista lepatusta, jota Gröning nimitti regeneroitumisen alkamiseksi ja jota hän vertasi hehkulampun lepatukseen, kun lamppuun "tulee" hitaasti virtaa. Tämä selitys kuulosti primitiiviseltä. Mutta se oli niin lähellä todellisuutta, että se kosketti meitä syvästi.

Aavemaisuuden kynnyksellä

Lopullinen päätös Gröningin hyväksi tehtiin kuitenkin tapahtuman johdosta, jonka koimme vähän sen jälkeen, kun professori Fischer oli tutkinut Dieter Hülsmannin tapausta. Meidät vietiin erääseen olohuoneeseen aavistamatta, että Gröning oli työskennellyt siellä. Professori Fischer istuutui väsyneenä huoneessa olleeseen nojatuoliin. Melkein samassa silmänräpäyksessä tulivat hänen kasvonsa kalmankalpeiksi. Hän haukkoi henkeään, mutta sai itsensä nopeasti hillityksi. Hän katsoi meitä silmät sirrillään, ikään kuin häntä olisi juuri koskettanut joku arvoituksellinen voima, jonka alkuperää hän ei kyennyt selittämään. Hän kertoi, että oli tuntenut istuutumisensa hetkellä ankaraa kipua oikealla puolella munuaisen kohdalla, samalla sydän oli lyönyt kiivaasti ja henkeä oli ahdistanut. Hänen oikea munuaisensa oli ollut aikaisemmin usein tulehtunut. Tämä munuainen oli hänen kehonsa vähiten vastustuskykyinen elin. Esitimme juuri kaikenlaisia arvailuja tästä ihmeellisestä ilmiöstä, kun Lanzerath astui huoneeseen ja kertoi professorin istuvan juuri sillä tuolilla, jolla istuen Gröning oli käsitellyt sairaita.

Prof. tri Fischerin epätavallinen parantamistulos nojatuolin avulla, jolla Gröning käsitteli Herfordissa monia sairaita. Kun prof. Fischer istuutui nojatuoliin, hän tunsi arvoituksellisen voiman koskettavan itseään ja hänelle tuli mieleen käyttää hyväkseen voimia, jotka tässä nojatuolissa vaikuttivat, monia vuosia halvaantuneena olleen nuoren tytön hoitamiseen. Se on tämän päivän kertomuksemme kohokohta.

Gröning oli väittänyt aina, että hän kykenee jättämään tuoliin erityisiä voimia. Oliko professori huomannut siitä mitään? "Ihan varmasti", vastasi Fischer rikkoen vastauksellaan huoneessa vallitsevan, hieman painostavan hiljaisuuden. Mutta Fischer askarteli jo jonkun suunnitelman parissa. Hän pyysi yhtäkkiä Lanzerathia tulemaan mukaansa puutarhaan, jossa samoin kuin Herfordiin tullessamme odottivat sairaat kärsivällisinä ja epätoivoisina. Fischer etsi heidän joukostaan halvaantunutta ja löysi nuoren tytön, joka makasi avuttomana liikkumattomin jaloin puutarhamajassa. Hän kantoi tytön Lanzerathin avulla olohuoneeseen, jossa tyttö laitettiin istumaan salaperäiseen tuoliin. Hän alkoi hoitaa tyttöä psykoterapeuttina tottumallaan tavalla ja löysi pian syyn tytön halvaantumiseen.

Tyttö oli nimeltään Anni Schwedler, 21 vuoden ikäinen, kotoisin Darmstadtista. Hän oli ollut syksyllä 1944 kaupungissa raivokkaan ilmahyökkäyksen aikana. Anni oli hautautunut äitinsä ja 20 muun henkilön kanssa olutpanimon väestönsuojakellariin. Kaikkien muiden, myös äidin, oli onnistunut päästä ulos varauloskäytävän kautta, joka oli saatu avautumaan niin paljon, että ihminen mahtui siitä läpi. Tyttö oli jäänyt jollakin tavalla kiinni seinässä olevaan aukkoon. Talo paloi ilmiliekeissä. Tytön hiukset olivat jo syttyneet tuleen. Aivan viime hetkellä erään ilmasuojelumiehen onnistui kiskoa Anni ulos ja sammuttaa hänen palavat vaatteensa vettä ruiskuttamalla. Annin kertoessa siitä hänen kasvoillaan oli kauhistunut ilme merkkinä sisäisistä tapahtumista, joita hänellä oli silloin täytynyt olla. Vähän pelastumisensa jälkeen hän oli tuntenut epävarmuutta kävellessä. Joidenkin päivien päästä hän alkoi kompastella. Hänen kulkemisensa tuli yhä epävarmemmaksi, kunnes hänen jalkansa olivat täysin halvaantuneet. Minkäänlainen lääkärinhoito ei ollut auttanut. Ja nyt tyttö istui merkillisellä tuolilla, joka oli saattanut professori Fischerin voimakkaaseen shokkiin.

Tytön kertoessa teki professori seuraavanlaisia johtopäätöksiä: Jos Gröning oli jättänyt tuoliinsa salaperäisiä, parantavia voimia, täytyi näiden voimien vaikuttaa sairaisiin myös ilman Gröningin läsnäoloa. Hän kertoi tytölle lyhyesti Gröningistä ja siitä, että tämä oli samassa huoneessa auttanut monia halvaantuneita. Fischer teki vielä muutakin. Hän näytti tytölle Gröningin kuvan. Sitten hän antoi käskyn, täynnä sisäistä jännitystä ja ihan odottamatta: "Nouskaa ylös!" Hän ajatteli, että Gröning toimisi samalla tavalla. Tytön kasvot alkoivat yhtäkkiä säteillä, Anni nousi vauhdikkaasti tuolista ja oli niin hämmästynyt ja liikuttunut kyvystään seisoa, että hän ei ensin uskaltanut ottaa askeltakaan. Professori antoi uuden käskyn: "Kävelkää nyt!" Lanzerathin, joka seisoi tytön vieressä, oli tartuttava tyttöä kevyesti kädestä. Sitten tyttö kulki vielä epävarmoin askelin ja silmät ilon kyynelissä huoneen läpi sen tuolin eteen, jolla hänen täysin liikutuksen valtaan joutunut äitinsä istui. Siihen Anni Schwedler kuitenkin lyyhistyi. Koe oli tehtävä toisen kerran. Myös tällä toisella kerralla Fischer näytti potilaalle Gröningin kuvan ja totesi sillä hetkellä voimakkaan verenkierron siihen asti halvaantuneissa jaloissa, punoituksen ja lämmön. Tyttö nousi taas ylös. Professori kehotti tyttö nousemaan ja istuutumaan muutaman kerran. Nouseminen onnistui joka kerta paremmin. Lopuksi tyttö kykeni kulkemaan huoneesta ulos ja ja koko matkan pihan yli vastapäiselle kadulla, mistä hänet vietiin autolla Herfordissa asuvan sukulaisen luokse.

Olimme seuranneet koetta jännittyneinä ja hengitystä pidätellen. Vielä samana iltana otimme yhteyttä "Revue"-lehteen ja tiedotimme, että meidän on pidennettävä oleskeluamme Pohjois- Saksassa. Enää ei olisi epäilystäkään siitä, etteikö Gröning ollut ilmiö, josta pitäisi saada selvää suunniteltujen kliinisten tutkimusten avulla. Suunnittelimme ottavamme seuraavana päivänä Gröningiin yhteyttä, jotta voisimme alkaa valmistella hänen pääsemistään Heidelbergin yliopistollisen sairaalan lääkäreiden luo todistamaan kykynsä.

Bruno Gröningiin liittyvien tapahtumien kulku maaliskuusta 1949 lähtien

Näiden tapahtumien aiheuttama hämmennys on niin suuri, että oli nähtävä paljon vaivaa, jotta tapahtumat onnistuttiin saamaan ulkopuolisille jossain määrin ymmärrettävissä olevaan järjestykseen.

18. maaliskuuta 1949:
Gröningin tähti nousee yhtäkkiä Herfordissa. Herfordilaisen insinööri Hülsmannin pojan Dieterin näennäinen tai todellinen parantuminen lihaskadosta tulee julkisuuteen. Tiedot muistakin parantumisista lisääntyvät. Huhut ja tiedonannot leviävät tuulen nopeudella. Joukoittain sairaita kokoontuu Hülsmannin talon eteen Herfordissa, Wilhelmplatz 7:ssä, missä Gröning oleskelee.

4. huhtikuuta 1949:
Gröningin julkinen parantamistyö Herfordissa alkaa. Valtava reaktio. Gröningistä tulee Herfordin ihmeidentekijä. Osittain hänet korotetaan jonkinlaiseksi messiaaksi, sitäkin enemmän, koska Gröningin mukaan hänen vaikutuksensa perustuu jumalallisiin voimiin.

27. huhtikuuta 1949:
Sairaita virtasi paikalle massoittain, minkä vuoksi virnanomaiset puuttuivat asiaan, etenkin terveysvirasto. Gröning ja Hülsmann pyydetään neuvotteluun Herfordin terveysviraston johtajan lääkintöneuvos tri Siebertin luokse. Siebert selittää, että hän on sallinut asiaan puuttumatta Grönigin siihenastisen toiminnan, mutta nyt hänen täytyy ryhtyä toimenpiteisiin sairaiden suuren määrän takia. Hän on vastuussa julkisesta terveydenhuollosta. Hän yrittää kömpelöllä, hieman provosoivalla tavalla saada Gröningiltä tämän henkilötiedot. Gröning kiistää tri Siebertin oikeuden siihen. Hän kehottaa lääkintöneuvosta vakuuttumaan sen sijaan henkilökohtaisesti hänen toimintatavoistaan ja menestyksestään siellä, missä hän vaikuttaa. Siebert torjuu ehdotuksen selittämällä, että hän ei voi nolata itseään.

Seuraavien päivien aikana:
Kolme neuvottelua, joihon osallistuvat Hülsmann, lääkintöneuvos tri Siebert ja Herfordin rikostarkastaja Auer, Hülsmann painostaa – Gröningin innostuneena kannattajana, joskaan ei kovin taitavasti - herroja vakuuttumaan itse Gröningin menestyksestä. Siebertillä on torjuva asenne. Auer pysyy objektiivisena.

30. huhtikuuta 1949:
Parannusta etsivien ihmisten lisääntyvän ryntäyksen ja viranomaisten kanssa syntyneet vaikeudet huomioon ottaen järjestää Gröning Hülsmannin talossa jonkinlaisen lehdistökonferenssin. Lehdistö on sillä välin ottanut haltuunsa Gröningin tapauksen, kirjoittanut siitä sensaatiohakuisesti ja julkaissut tapauksesta lukuisia virheellisiä tietoja ja vääristelyjä. Tähän konferenssiin ilmestyy Herfordin kaupunginjohtaja Meister yhdessä superintendentti Kunstin kanssa. Gröning korjaa vääriä tietoja. Mutta vähän epävarman ja estoisen Gröningin, joka ei ole kokenut lääkäreiden kanssa neuvottelija eikä tottunut kohtaamaan lehdistön edustajia, ja muiden läsnä olevien välille ei oikein synny yhteyttä. Etualalla ovat viranomaisten pelko siitä, että sairaiden joukkorynnistys häiritsee yleistä järjestystä, lääkäreiden epäluulo ja avoin torjunta sekä lehdistön epäasiallinen tiedottaminen.

3. toukokuuta 1949:
Kaupunginjohtaja käy Hülsmannin talossa Gröningin luona. Hän valitsee itse odottavien joukosta naisen, jolla on halvausoireita ja vie tämän Gröningin luo. Gröning saavuttaa ilmiselvästi suuren menestyksen tämän naisen tapauksessa. Meisteri lähtee talosta suuesti vaikuttuneena.

3. toukokuuta iltapäivällä:
Siitä huolimatta lähettää kaupunginjohtaja Gröningille iltapäivällä tiedon, että häneltä kielletään kaikenlainen parantamistoiminta. Se sisältää valitusoikeuden kolmen viikon sisällä. Viranomaisten, Gröningin ja odottavien ihmisjoukkojen välinen suhde tulee yhä monimutkaisemmaksi. Kuluneiden viikkojen aikana on odottaville ihmisille tapahtunut lukuisia merkittäviä parantumisia.

13. toukokuuta 1949:
Vasta kymmenen päivän päästä kiellosta, joka tukeutuu ulkonaisesti kolmannen valtakunnan luontaisterapeuttilakiin, ilmestyy lääkärikomissio Hülsmannin taloon. Komissioon kuuluvat Bielefeldin kaupunginsairaalan johtaja professori tri Wolf; Bethelin hoitolaitosten johtaja professori tri Schorsch ja lääkintöneuvos tri Rainer Bielefeldistä. Lisäksi ovat läsnä kaupunginjohtaja Meister ja superintendentti Kunst. Kunst ja Wolf tavoittelevat objektiivisuutta. Täysin torjuva on tri Rainer. Hän sanoo: "Hyvät herrat! Kaikki, mikä Teille täällä näytetään, ei ole lääketieteelle mitään uutta. Me kykenemme hoitamaan sellaisia tapauksia yhtä menestyksellisesti. Kun tulen tänne, haluan nähdä ihmeitä." Gröningin lääketieteellisten vastustajien liitto ja viranomaisten neuvottomuus massoja liikuttavan Gröningin tapauksessa vahvistuvat. Gröningille tarjotaan kuitenkin mahdollisuutta todistaa parantamistaitonsa kliinisesti tarkistetuissa tapauksissa 28. päivään kesäkuuta mennessä kaikissa Saksan brittiläisen vyöhykkeen yliopistollisissa sairaaloissa sekä Bielefeldin kaupunginsairaalassa tai Bethelin sairaalassa johtavien lääkäreiden kanssa tehtyjen sopimusten mukaan.

Seuraavina päivinä:
Huolimatta Gröningin ja hänen avustajiensa suullisista ja kirjallisista tiedotteista, että parantamiskielto on voimassa ja että odottaminen on turhaa, odottavat parantumisenetsijät edelleen Hülsmannin talon edessä. Siellä tapahtuu myös vaikeasti kontrolloitavissa olevia parantumisia, jotka voidaan selittää vain Gröningin kaukovaikutuksella odottaviin ihmisiin.

20. toukokuuta 1949:
Gröning ilmoittaa olevansa valmis todistamaan parantamistaitonsa Bielefeldin kaupunginsairaaloissa, mutta palaa takaisin matkalta prof. Wolfin luokse vaistomaisesta epäluottamuksesta lääkäreiden salajuonia kohtaan. Tärkeä rooli on tässä myös herra Klemmellä, jonka Gröning on parantanut. Klemme ehdottaa Gröningille luopumaan kamppailusta Herfordin viranomaisten kanssa ja neuvottelemaan sen sijaan Detmoldissa maaherra Draken kanssa, jonka Klemme tuntee hyvin.

23. toukokuuta 1949:
Yhteys Drakeen tapahtuu epäsuotuisissa olosuhteissa. Gröningin piiriin ilmestyneen ja itseään kustannusvirkailijaksi nimittävän herra Egon-Arthur Schmidtin painostuksesta Gröning tekee illalla ennen Draken luona käyntiä niin kutsutun kaukodiagnoosin Draken terveydentilasta. Gröningin kaukodiagnoosit ovat erityinen asia, jota ei voi ilman muuta tulkita lääketieteellisin käsittein. (Ne otetaan perusteellisesti puheeksi Revuen raportoinnin edetessä.) Gröningin taidosta vakuuttuneena esittelee Schmidt Drakelle kaukodiagnoosin. Tämä löytää siitä joitakin virheitä. Detmoldin terveysviraston lääkäri tri Dyes, selvästi Gröningin vastustaja, saa yliotteen. Hän sanoo Gröningille sanasta sanaan, että tämä voi tehdä ja todistaa mitä haluaa, parantamiskieltoa ei peruuteta (tämän ilmaisun vahvistaa tri Dyes itse Revuen kanssa yhdessä työskentelevälle prof. tri Fischerille) Dyesin sanoilla on negatiivinen vaikutus asioiden kulkuun. Gröningin vaistomainen epäluottamus lääkärikuntaa kohtaan vahvistuu lopullisesti ja tekee myös hänen puoleltaan asiallisen tapaamisen mahdottomaksi. Tri Dyes ei valistanut Gröningiä luontaisterapeuttilain poikkeuspykälistä, joiden mukaan voidaan poikkeustapauksissa antaa parantamistoiminnan harjoittamiseen erikoislupa lainpykälistä huolimatta.

24. toukokuuta 1949:
Neuvottelu Gröningin ja apulaiskaupunginjohtaja Wöhrmannin kanssa. Tämä toimii lomalla olevan kaupunginjohtaja Meisterin sijaisena. Neuvottelussa Wöhrmann sanoo kahdeksan todistajan mukaan suunnilleen seuraavaa: Jos Wilhelmsplatz 7:ssä sijaitsevan talon edessä odottaa tuhat ihmistä parantumista, häntä ei tämä määrä kiinnosta. Sairaiden parantuminen on toissijainen seikka. Häntä kiinnostavat vain sielunparannus ja syntien anteeksianto. Kaikki fyysiset vaivat ovat pieniä verrattuna sielunparannukseen. Koska Gröning ei anna vastausta kysymykseen, voiko hän antaa myös syntejä anteeksi, pitää Wöhrmann keskustelua Gröningin kanssa täysin epätyydyttävänä.

7. kesäkuuta 1949:
Lääkärikomissio käy toistamiseen Gröningin luona. Tällä kerralla siihen kuuluvat Wöhrmann ja lääkintöneuvos tri Siebert. Viisi tuntia kestää välienselvittely. Kaiken parantamistoiminnan kielto säilyy. Valitusaikaa pidennetään 28. heinäkuuta saakka. Gröningille tehdään vielä kerran tuttu tarjous todistaa parantamistaitonsa klinikoilla ja sairaaloissa. Mutta se ei enää toteudu Gröningin syvän epäluottamuksen tähden. (Prof. tri Fischer toteaa Revuen valtuutettuna myöhemmin, että tämä epäluottamus ei ollut aiheetonta.)

18. ja 19. kesäkuuta 1949:
Rauhoittaakseen tuhansia sairaita ihmisiä, jotka odottavat Gröningiä Wilhelmsplatzilla tuntee Wöhrmann olevansa pakotettu löysentämään tilapäisesti parantamiskieltoa.

20. kesäkuuta 1949:
Parantumista odottavien mielenosoitus raatihuoneen ja Wöhrmannin asunnon edessä. Poliisi on voimaton.

21. kesäkuuta 1949:
Kieltoa löysennetään vielä kerran.

24. kesäkuuta 1949:
Kaupunginjohtaja Meister palaa takaisin ja vahvistaa kiellon. Uusia mielenosoituksia. Sekasortoinen tilanne tulee yhä mahdottomammaksi.

25. kesäkuuta 1949:
Hampurilainen tukkukauppias Westphal, jonka astman Gröning on parantanut, kutsuu hänet Hampuriin. Gröning toivoo voivansa siellä jatkaa parantamistoimintaansa. Mutta se osoittautuu myös Hampurissa mahdottomaksi.

29. kesäkuuta 1949:
Gröning lähtee Hampurista tuntemattomaan paikkaan. Hänen seuranaan ovat Hülsmann ja tämän vaimo. Suuri yleisö ja poliisi kadottavat hänen jälkensä.

Gröningin käsittelemiä sairaita, jotka professori tri Fischer etsi käsiinsä, ennen kuin hän itse tapasi Gröningin

1. Munuaissairaudesta kärsinyt, Bielefeldistä kotoisin ollut herra Klüglich, joka eli ainaisessa leikkauksen pelossa. Kertomuksemme kuvaa, missä kunnossa Revuen valtuuttama professori Fischer tapasi hänet viikkoja Gröningin käsittelyn jälkeen.
2. Hampurilaisen Mendtin perheen pikku tytär todisti professori Fischerille, että Gröningin vaikutusta täytyy käyttää lääketieteessä hyväksi. Gröningillä oli ollut psykoterapeuttisesti menestyksellinen vaikutus lapsihalvaukseen.
3. Rouva Wehmeyer. Kun professori Fischer kävi hänen luonaan ja kuuli rouvan sairaalassa käynneistä, teki Gröningin kaukovaikutus ja se kokemus, josta herra Wehmeyer kertoi (katso kertomusta) professoriin suuren vaikutuksen.
4. Neiti Schwerdt kuvaili professori Fischerille, miten hän tapasi Gröningin, kuten raportissa kerrotaan ja miten tämä johdatti hänet hopeapaperipallon avulla takaisin rakastamansa miehen luo ja miten Gröning paransi molemmat.
5. Rouva W., joka johtaa Bielefeldissä vuonna 1946 kuolleen miehensä polkupyöräliikettä. Professori Fischer keskusteli lääkärin kanssa, joka oli antanut rouvalle ennen Gröningiä pitkän aikaa toivottomalta tuntunutta hoitoa.
6. Asiallinen liikemies Kargesmeier Bad Oeynhausenista, jota mikään leikkaus ei ollut auttanut pääsemään eroon kiduttavista kolmoishermosäryn aiheuttamista kivuista. Gröningin käsittelyn jälkeen professori Fischer tapasi hänet terveenä.
7. Rouva E:n sängyn vieressä istuu tri Morters, joka hoiti potilasta ennen Gröningin vaikutusta. Myös tämä tapaus antoi Revuelle aiheen saada yliopistollisen sairaalan lääkärit vakuuttuneiksi kliinisen tutkimuksen tarpeellisuudesta. Revue kertoo siitä seuraavassa numerossaan.

Suurten parantumisten yö

Suurten parantumisten yö

Zeitungsblitz, syyskuussa 1949: Gröningin menestyksellistä toimintaa käsittelevä erikoisnumero

Seuraavilla riveillä julkaisemme eri-koiskirjeenvaihtajamme objektiivisen, tosiasioihin perustuvan kertomuksen. Hän sai lehdistön edustajana seurata suurta parannuksen tuojaa Bruno Gröningiä 15 tunnin ajan Traberhofissa 27. ja 28. elokuuta tämän parantamisyritysten aikana, joita oli todistamassa satoja ihmisiä.

Päivän ensimmäiset parantumiset

Kirjeenvaihtajamme kertoo:Jo aamupäivä toi monille kuorossa "Gröningiään" huutaville parannuksenetsijöille sen suuren onnen, että Gröning kääntyi odottavien puoleen pitämällä lyhyen puheen. Mutta en halua kertoa siitä, vaan itse kokemistani, ainutlaatuisista ja unohtamattomista myöhäisen iltapäivän ja yön tunneista:

Jotenkin ilmassa on erityistä jännitystä, jostakin syystä on tänään, lauantaina, kokoontunut erityisen paljon sairaita ja uteliaita Traberhofin eteen ja puutarhaan. Jännitys tiivistyy tunti tunnilta, kun saadaan tietää, että herra Gröning puhuu tänä iltana vielä kerran odottaville ihmisille. Filmikameroita pystytetään jo parvekkeelle, terassille ja parkkipaikalle, ja yhä enemmän ihmisiä virtaa paikalle.

Tiedustelen sillä aikaa uusista parantumisista, joiden asiallisen raportoinnin ilman sensaatiohakuisuutta uskon olevani velkaa lukijalle ja Gröningin avustajapiirille.

Rouva Würstel Rosenheimista, Münchenerstr. 42, kertoo minulle uskottavasti, että hän ei ollut pystynyt halvaantumisensa vuoksi tähän päivään mennessä kumartumaan eikä nostamaan jalkaa lattialta. Ilosta säteillen hän käveli Gröningin puheen jälkeen miestään kohti ensimmäisen kerran ilman apua. Hän kykenee taas kumartumaan, kuten jokainen terve ihminen.

Samoin kuin herra Haas Münchenistä, nousi eräs rouva Endorfista ylös pyörätuolista ja otti ensimmäisiä askeleitaan. Tiesimme, että hän oli sitä ennen voinut vain maata.

Istuudun erään tuttavan pöytään. Hänen puolisonsa, elokuvanäyttelijä Karin Lembeck in München-Laimista, huomiota herättävän ruskeaverikön, tuntevat kaikki "kanta-asiakkaat". Hän kertoo minulle vasemman käsivartensa hermohalvauksen parantumisesta. Se oli vaivannut häntä kuukausia. Parantuminen tapahtui Gröningin avulla kaukoparantumisena puhelimen välityksellä kello kymmenen aamulla. Sillä hetkellä, kun hän saapui Traberhofiin, vaikutti Gröningin "säteiden piiri" silmänräpäyksessä ja niin äkkiä, että rouva L. tunsi kuumia ja kylmiä väristyksiä ja hänen oli pakko huudahtaa: "Jumalan tähden, mitä käsivarrelleni tapahtuu? En tunne sitä enää!" Sillä samalla "kadonneella" ja halvaantuneella käsivarrella, jota hän ei kyennyt liikuttamaan ennen edes pöydän korkeudelle, hän koskettaa vaistomaisesti kasvojaan ja vähän myöhemmin jo täysin vapaasti hyvin suurta lierihattuaan. Sisäisestä liikutuksesta häneltä valuvat ilon ja kiitoksen kyyneleet, joiden oli korvattava kaikki sanat. Vasta tuntien kuluttua hänen on mahdollista puristaa herra Gröningin kättä ylitsepursuavan ja kiitollisen sydämensä pohjasta. Suuri avustaja kuitenkin torjuu sen vaatimattomasti: "Ei kiitos minulle kuulu, vaan Luojalle tuolla ylhäällä. Hän antoi minulle voiman saattaa tänä aamuna puolisonne kanssa puhelimessa parantuminen alulle. Jumala viimeisteli sen sillä hetkellä, kun saavuitte tänne, ilman minun osallisuuttani. Uskonne Teitä auttoi, armollinen rouva!"

Toisella naisella, rouva Wagnerilla, München-Laimista, samasta Lembeckin piirikunnasta, oli ollut neljä vuotta vasemman puoleinen hermohalvaus aivoissa tapahtuneen verisuonen tukkeutumisen vuoksi. Se oli tosin tullut jo vähän paremmaksi. Puutarhassa Gröning otti hänet kaukaa "tähtäimeensä" paneutumalla häneen yläkerrasta käsin. Seuraamme jännittyneinä vaikutuksia, mutta ympärillä oleva hyörinä estää rouvaa keskittymästä tarpeeksi. Samasta syystä ei myöhäisempikään yritys yöllä tuonut tyydyttävää tulosta. Rouva tapasi mestarin henkilökohtaisesti, mutta sisäinen valmius, aistien keskittyminen ja esittäytyminen toistamiseen muutamia tunteja kaukokäsittelyn jälkeen olivat suurena esteenä.

Tämä, kuten kaksi muutakin tapausta olivat selvä todiste siitä, että tunkeutuminen uudelleen herra Gröningin yksityistiloihin olettaen, että telepaattinen käsittely olisi ollut virheellinen, on vain epäilyksen osoitus suurta parannuksentuojaa kohtaan.

Yhtäkkiä ollaan niin pitkällä. Monta sataa ihmistä seisoo vierivieressä. Kello on puoli kahdeksan illalla. Hitaasti tulevat illan varjot esiin. Hevoset ovat häipyneet aitauksista jo aikoja sitten, ja aurinko kultaa ihanat siniset vuoremme. Jännitys lisääntyy, se tulee melkein sietämättömäksi. Sitten tulee Gröning hurrausten saattelemana parvekkeelle ja pyytää hetken kärsivällisyyttä. Hän haluaa suuntautua hiljaisuudessa niihin moniin ihmisiin, joita hän pyytää myös keskittymään. Herra S. Gröningin avustajajoukosta opastaa sairaat näköetäisyydelle eteen, antaa hiljaa ohjeita, miten heidän tulisi käyttäytyä. Kädet avoimina polville, ei kosketusta naapuriin, ajatukset pois sairaudesta. Sellaisia neuvoja hän antaa. Juuri tämä jännitystä täynnä oleva hiljaisuus odottaessa, tämä sielun sisäinen valmistautuminen siihen hetkeen, jolloin Gröningin parannuksenvoima vaikuttaa, tuo parhaan mahdollisen parantamistuloksen. Ihmisjoukosta ei kuulu hiiskahdustakaan. On mahdotonta kuvailla tilannetta ja tunnelmaa, tätä uskoa täynnä olevaa, liikuttavaa ilmapiiriä, jossa kiusatut ihmisparat kaikkine näkyvine ja näkymättömine sairauksineen odottavat parantumisensa hetkeä enemmän tai vähemmän uskoen.

15 minuuttia on kulunut dokumenttielokuvan filmaamista valmistellessa. Tällaisia minuutteja uskoo kokevansa vain kerran elämässään, minuutteja niin täynnä aktiivista odotusta, että oman ja samalla naapurinkin sydämen lyönnit tuntuvat. Eräs Gröningin avustaja kysyy välillä ihmisiltä, mistä he tulevat. Paikannimiä kaikista Saksan osista ja vyöhykkeiltä mainitaan, Allgäusta ja Schwabenlandsta, Kölnistä ja Frankfurtista, Ylä- ja Ala-Baijerista, Bodenjärveltä ja Waterkantista, jopa Berliinistä ja tietysti paljon lähialueilta. Erityistä, henkilökohtaista iloa herra Gröningille tuotti myöhemmin, että odottavien joukossa oli vanha sotatoveri, joka oli jakanut hänen kanssaan kovan kohtalon venäläisten sotavankina Karjalassa ja Suomessa. Ihmisiltä pyydetään vielä kerran, että he eivät esittäisi herra Grönigille kysymyksiä, vaan suuntautuisivat täydellisesti kuuntelemaan, mitä Gröning sanoo.

Gröning puhuu odottaville ihmisille

Nyt on tullut täysin pimeää. Kaikkialla syttyvät Jupiter-lamput palamaan, filmikamerat alkavat hiljaa käynnistyä. Kaikki muut äänet vaikenevat tyystin ja kaikkien katseet kohdistuvat parvekkeelle, jolle herra Gröning astuu kello 20.15 mukanaan isäntänsä, avustajia ja parantuneita. Minuuttien ajan on täysin hiljaista, ihmiskunnan suuri auttaja ristii kätensä ja vie katseensa taivaalle. Sitten hän ottaa täydellisen yhteyden uskoviin parannuksenetsijöihinsä katsomalla jokaista erikseen heidän kiihtyneisiin kasvoihinsa.

Gröning alkaa puhua yksinkertaisia, syvästä uskosta kumpuavia sanoja sillä lämpimällä, sympaattisella äänellä, joka kiehtoo niin monia.

"Rakkaat parannuksenetsijäni! Kuten joka päivä, niin myös tänään on tänne tullut ihmisiä, surkeassa kunnossa olevia, kärsiviä ihmisiä, jotka etsivät parantumista. He tulevat sen myös löytämään. Mutta myös sellaisia ihmisiä, jotka pelkkä uteliaisuus on tuonut tänne. Ihmisiä, jotka itse tietävät olevansa epäilijöitä. Tunnen sen selvästi ja pyydän Teitä olemaan paljastamatta ajatuksianne ja vakuuttumaan ensin tosiasioista. Ei tässä ole kysymys mistään viihdyttämisestä tai halvasta ihmeiden esittämisestä, siihen hetki on liian vakava ja ihmisten kärsimys ympärilläni liian suuri.

En ole kutsunut tänne ketään, päinvastoin, olen pyytänyt Teitä odottamaan siihen päivään saakka, jolloin pääsette osalliseksi avusta järjestyneissä olosuhteissa. Sen, joka ei minuun usko, ei tarvitse enää tulla tänne!

Tiedän, että joukossanne on monia, jotka jo tällä hetkellä lähestyvät parantumista! Tarkoituksenani on jäädä tänne Ylä – Baijeriin ja pyydän Teitä olemaan kärsivällisiä, kunnes minulle on annettu lupa julkiseen parantamiseen ja parantolat on perustettu. Mutta oikeus parantumiseen on vain sillä, joka kantaa itsessään jumalallista uskoa. Valitettavasti on ihmisiä, jotka ovat kadottaneet sen jo vuosia sitten tai ovat vetäneet sen lokaan.

Annan Teille tiedoksi, että ainoa lääkäri, kaikkien ihmisten lääkäri on nyt ja aina meidän Jumalamme! Vain Hän yksin kykenee auttamaan. Mutta hän auttaa vain uskovia, jotka haluavat heittää vanhan sairautensa pois. Ei Teidän tarvitse uskoa pieneen Gröningiin, mutta luottaa Teidän täytyy minuun. Minä en kiitostanne halua. Se kuuluu yksinomaan Jumalalle – minä teen vain velvollisuuteni!

Koska Teitä ei ole vielä valistettu, annan Teille tiedoksi, että pelon ja rahan voitte jättää kotiin, mutta Teidän täytyy tuoda aina sairautenne mukananne ja paljon aikaa, jotka minä Teiltä sitten ryöstän. Teidän kaikkien pitäisi olla ihminen ihmiselle, ei ilkeä, ei petollinen, älkää tehkö kenellekään mitään pahaa älkääkä olko koskaan kateellisia. Paras ja suurin lahja tässä maanpäällisessä elämässä ei ole rikkaus, ei raha vaan terveys, jolla on enemmän arvoa kuin kaikilla maapallon tavaroilla. Olette kuulleet avustajaltani, miten Teidän pitäisi käyttäytyä, jotta tuntisitte itsessänne mahdollisimman suuren vaikutuksen. En aio panna täällä toimeen minkäänlaista julkista parantumista! Minun täytyy ensin tietää luotettavasti, että saan auttaa julkisesti. Mutta tähän mennessä on käynyt aina niin, että ihmiset, jotka ovat olleet läheisyydessäni, ovat tervehtyneet. Teidän ei tarvitse luetella minulle sairauksianne, näen lävitsenne ja tiedän Teistä kaiken!"

Herra Gröning näytti sen jälkeen vaikutuksensa voiman yksinkertaisella tavalla. Sen vahvistivat huudahdukset ihmisjoukossa. Bruno Gröning jatkoi puhettaan: Nyt jokainen on ottanut vastaan sen, minkä halusi, mutta vain sellainen ihminen, joka tunsi olleensa yhteydessä Jumalaan. Haluan täältä, alkusolusta, käsin, jos kaikki onnistuu, perustaa parantoloita tiiviissä yhteistyössä lääkäreiden kanssa auttaakseni Teitä kaikkia. Kaikille niille, jotka tulivat luokseni sairaiden omaistensa vuoksi, sanon: 'Olen jo heidän luonaan!' Kun tulette kotiin, toteatte, että sairas omaisenne ei ole enää sellainen kuin lähtiessänne hänen luotaan." Pitkään kestäneet suosionosoitukset kiittivät tätä pyyteetöntä miestä hänen sanoistaan.

Kaksi hallituksen edustajaa Gröningin puolella

Täysin odottamatta ja spontaanisti tuli taustalta esiin Münchenin poliisimestari Pitzer:  "Rakkaat rosenheimilaiseni! Puhun Teille tässä tämänpäiväisen henkilökohtaisen kokemukseni vuoksi. Olen tullut tänne ensisijaisesti sairaana ihmisenä, mutta myös baijerilaisena virkamiehenä ja tarkkailijana. En ole koskaan elämässäni saanut niin eriomaista diagnoosia, en kaikkein tunnetuimmilta professoreiltakaan, kuin täällä lyhyessä ajassa herra Gröningiltä. Eikä hän edes koskettanut minua. Uskon henkilökohtaisesti lujasti parantumiseeni ja kannan korkeimpiin hallitusportaisiin  vastuun siitä, mitä täällä tapahtuu, sopii se sitten joidenkin herrojen kuvioihin tai ei - tiedätte kyllä, keitä tarkoitan. Ratkaisevinta on, että sairaita autetaan. Olen ollut neljän vuoden ajan yötä päivää toimessa. Siitä olen saanut vakavan sairauden, josta parantumiseen olen uhrannut turhaan jo puolet omaisuudestani. Puhun omasta puolestani ja Teidän kaikkien puolesta, koska minun pitää pysyä terveenä kaikkien kunnon ihmisten vuoksi. Herra Gröning, kiitän Teitä avustanne. Antakoon Jumala Teille voimaa auttaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka tulevat luoksenne lujasti uskoen ja avoimin sydämin.

Luottakaa edelleenkin ehdottomasti Gröningin parantamistaitoon ja auttakaa kaikki voittamaan viimeiset vaikeudet. Ystäväni parlamentissa tulee huolehtimaan siitä, että eräänä päivänä, ehkä jo pian, herra Gröning saa parantamisluvan.

Sen jälkeen alkoi CDU: n baijerilainen kansanedustaja Hagn puhua: "Oikeastaan en halunnut sanoa mitään, koska olin hyvin epäluuloinen Gröningin suhteen. Halusin henkilökohtaisesti vakuuttua siitä, mitä täällä tapahtuu. Olen kokenut tänään niin paljon järisyttäviä asioita, että en löydä sanoja niiden kuvaamiseen. Enempää en voi Teille sanoa. Pyydän Teitä kaikkia uskomaan herra Gröningin kutsumukseen!" Taas pauhasivat ihmisjoukossa myrskyisät suosionosoitukset.

---

Yölliset parantumiset Traberhofissa

Gröning paneutui sitten parvekkeelta käsin joihinkin vaikeisiin ja valitettaviin halvaantumistapauksiin.

Rouva Monika Baumgärtner Bad Aiblingista on odottanut Traberhofissa päiväkausia. Hän syöksyi kolme vuotta sitten jyrkänteeltä Watzmann-vuorella ja vaurioitti selkärankansa niin, että koko alavartalo vammautui täysin. Nyt hän ponnistelee äärimmäisesti vaivaa nähden hiestä märkänä vuosien jälkeen ensimmäisen kerran seisomaan, vaikkakin vain hetkeksi. Nyt Gröning kehottaa muita sairaita, joiden jäsenet ovat halvaantuneet tai jäykistyneet, liikuttamaan tai taivuttamaan niitä. Pääsen vain vaivoin tunkeutumaan Rosenheim-Thallerbräusta tulleen säälittävän invalidin herra Georg Aigner in luo. Hän näyttää minulle innoissaan, miten hän taivuttaa sisukkaasti kuivettuneita niveliään, jotka rätisevät kuuluvasti ja nostaa ylpeänä vasemman kantapään oikealle polvelle ja päinvastoin. Se oli epäilijöille toinen tapaus, josta kaikki läsnäolijat saattoivat vakuuttua itse. Lopuksi häviää yhdeltä leipurimestarilta Bad Aiblingista muutamassa minuutissa vuosia kestänyt hermoshokki lukuun ottamatta pientä jäännöstä, jonka Gröning lupaa ottaa häneltä joidenkin viikkojen kuluttua.

Gröning puhuu vielä kerran hämmästyneelle kansalle: "Jos kotona on tapahtunut parannusta tuttavienne tai sukulaistenne kohdalla, lähettäkää siitä minulle tänne mahdollisimman nopeasti tieto ja mainitkaa tämäpäivämäärä, jotta tiedän, montako parantumista tänään on tapahtunut. Toivotan Teille kaikille oikein hyvää yötä ja täydellistä terveyttä Jumalan nimessä."

Sen jälkeen suuri parannuksen tuoja vetäytyi avustajiensa kanssa sisätiloihin osoittaakseen siellä menestyksellisesti parantamistaitoaan lääkäreiden ja lehdistön esiin tuomissa tapauksissa, ilman taukoa, aikaisesta aamusta lähtien.

Olin siihen mennessä pysytellyt poikkeuksetta sairaiden luona voidakseni olla heihin tiiviissä yhteydessä. Hawart in perheen kutsusta sain olla nyt välittömästi mukana mitä vaikeimpien tapausten käsittelyssä. Menin eteishallissa odottavien ihmisten pitkän rivin ohi yksityistiloihin. Astuessani huoneeseen en kyennyt kaikesta objektiivisuudesta huolimatta vastustamaan määrättyä säteilyvoimaa. Silloin herra Gröning jo tulikin minua kohti ja puristi lujasti kättäni. Minulla oli hetken sellainen tunne, että hänen luja mutta tavattoman ystävällinen katseensa meni lävitseni. Hänen ensimmäiset sanansa minun suuntaani todistivat suuresta pettymyksestä, jonka lehdistö oli hänelle tuottanut.

Joidenkin lapsihalvaustapausten mielenkiintoisen ja onnistuneen käsittelyn aikana valmisteltiin eksoottisessa talvipuutarhassa keskiyön aikaan piiriä. Neljän Jupiter-lampun säteiden alle kokoontui 24 henkilöä. Heidän joukossaan kahden potilaan hoitava lääkäri tri Meyer, Bad Tölzin vammaisten sairaalasta, lisäksi eräs naislääkäri, lääketieteen opiskelija ja liikuntakyvyttömien huoltajia. Taukoamatta rummuttaa sade lasikattoon, ja kolme filmaajaa kohdistaa kameransa potilaisiin. Jokainen tapaus kuvataan ennen käsittelyä, sen aikana ja sen jälkeen dokumenttielokuvaa varten valistamaan kansaa. Gröning valmistautuu käsittelyyn kuten aina viereisessä huoneessa. Hänen assistenttinsa herra Schmidt astuu sisään ja pyytää myös täällä läsnäolijoita keskittymään ulkoisesti ja sisäisesti tuleviin parantamisyrityksiin. Hän antaa hämmästyttävän tiedon – ilmeisesti Gröningin tiedottajana -, että paikalla on perusteettomasti epäuskoinen herra, jonka pitäisi muuttua sisäisesti tai lähteä huoneesta, jotta psyykkiset yhteydet parannuksenetsijöihin eivät katkea. Kukaan ei kuitenkaan lähde huoneesta.

Sitten ovelle ilmestyy Gröning. Hän pyytää läsnäolijoita keskittymään siihen, mitä heidän kehossaan tapahtuu. Gröning astuu piiriin ja paneutuu ilmeisen intensiivisesti Bad Aiblingista kotoisin olevaan rouva Baumgärtneriin, joka täällä ylhäällä esitellään hänelle vielä kerran. Syntyy odottava hiljaisuus. Filmikamerat alkavat vuoron perään surista. Yhtäkkiä Gröning kääntyy ympäri ja kysyy kysymyksessä olevalta potilaalta: "Ja mitä tunnette nyt?" Useimmiten kuuluu vastauksena: kihelmöintiä jaloissa, vetoa pohkeissa, pistävää kipua munuaisten ja rakon alueella, kova meteli suolistossa, painetta sydänalassa tai koko kehossa syntyy kaikkien nähtävissä olevaa kovaa tärinää. Sellaisina tai vastaavanlaisina näyttäytyvät melkein jokaisella potilaalla käsittelyoireet. Nyt mestari paneutuu senttimetrilleen siihen sairaaseen kohtaan, joka on halvauksen aiheuttanut. Hän pyytää rouva Baumgärneriä hengittämään kolme kertaa syvään sisään. Silloin potilas huutaa yhtäkkiä: "Läpi!" Potilaasta poispäin kääntyneenä, tälle näkymättömissä, näyttää Gröning lääkäreille hämmästyttävää sormien kieltä käyttämällä, miten voi ilman leikkausta katkaista tietyn hermon ja ommella sen taas yhteen, minkä aikana potilas uskoo tuntevansa kaikki leikkauksesta aiheutuvat kivut. Jatkokäsittelyssä potilas tuntee olonsa "kevyeksi", hän tuskin enää tuntee kehoaan. Hänen tunteensa ovat enenevästi euforisia, horjuen hän kohottaa vasemman käsivarren, tukee itseään tuolin selkänojaan ja seisoo toisen kerran: "Hän kävelee vähän ajan kuluttua!" - kuului "Gröningin diagnoosi".

Vaikeiden tapausten käsittely

Eräs vuosia sitten melkein sokeutunut 8-vuotias tyttö, Evelyn Gschwind München  istä, jolla oli vaikeita sidekalvovaurioita ja jonka silmä oli leikattu viisi kertaa, näkee monien käsittelyjen jälkeen samana päivänä ilman silmälaseja enemmän, kuin on koskaan ennen nähnyt, esim. 500 metrin päässä ohi ajavan junan. Harson vasemman silmän edestä Gröning antaa ottaa pikku Evelyniltä pois ohjeittensa mukaan niin, että tyttö asettaa vasemman kätensä silmän eteen ja vetää käden nopeasti pois. Sen jälkeen hän kertoo vapautuneena jokaisen yksityiskohdan huoneesta.

Nyt Gröning pyytää kolmea potilaiden seurana olevaa herraa lähtemään parvekkeelle, koska he haittaavat suojattiensa keskittymistä. Gröning jakaa pieniä, savukepakkauksista tehtyjä paperipalloja, omin käsin muovailtuja. Niihin on ilmeisesi varastoitu maaginen voima ja ne ovat niin haluttuja, että niitä myydään jo Münchenin mustassa pörssissä - tietysti törkeinä väärennöksinä.Nämä "voimankantajat" saavat kuulemma aikaan potilaiden yhteyden Gröningiin etäisyydestä riippumatta ja helpottavat ehdottoman tärkeää keskittymistä kaukokäsittelyjä varten.

Vähitellen alkaa idässä päivä sarastaa, eikä mestari näytä vieläkään minkäänlaisia väsymisen merkkejä. Sitkeytensä voiman hän siirtää ilmeisesti paikalla oleviin, sillä heistäkään ei halua kukaan lähteä "ihmepaikasta". Uni on Gröningille vieras sana. Nopea kädenliike otsalta voimakkaan pään yli takaraivolle poistaa häneltä pienimmänkin väsymyksen rippeen. Taukoamatta palavat hänen kädessään kuitenkin savukkeet, ja hänen ravintonsa koostuu vain pienistä annoksista.

Sitten kaikkialla kaivattu Gröning haetaan hyvin vaikean tapauksen luokse takapihalle, missä 35-vuotias herra Fischhaber Bad Tölzistä odottaa häntä viimeisenä toivonaan. Kelkka- ja moottoripyöräonnettomuudessa herra Fischhaberilta halvaantuivat osittain jotkut kehon osat. Tilanne paheni jatkuvasti toukokuusta 1949 lähtien. Kolmen hyvin nimekkään müncheniläisen professorin lausunnot vaihtelivat bensiinikaasumyrkytyksen, selkärankavaurion ja päähermoratojen kasvainten ja uusimman toteamisen välillä. Lääkäri, joka toi miehen tänään Gröningin luokse, oli todennut väliaivovaurion. Herra Fischhaber kävi jo kaksi kuukautta sitten Gröningin luona Herfordissa, missä tämä lupasi parantumisen. Herfordissa käynnin jälkeen hävisi tyystin munuaissairaus, jonka vuosikausia kestänyt lääkehoito oli aiheuttanut. Muut sairauksien oireet pysyivät. Gröning valmistautui tähän aamuiseen tapaamiseen jo illalla meedionsa avulla kaukokäsittelyn muodossa. Silloin herra Fischhaber havaitsi vasemmassa kädessään ja vasemmassa pohkeessa kovaa kohelmöintiä sekä jalan etuosassa jotakin lihaskivun tapaista.

Herra Gröning antaa selityksen sille, miksi herra Fischhaber ei ole vielä kokonaan tai osittain parantunut. Selitys on suorastaan huomiota herättävän "selvänäköinen". Gröning sanoo sanasta sanaan: "Varokaa tuntemaanne avioparia, joka ei ole Teitä kohtaan myötämielinen. Vaimolla on mustat hiukset, mies on ristiverinen, hänellä on jakaus ja hän on noin 170 cm pitkä. Tämä mies tulee, jos haluatte sen tarkkaan tietää, kaksi päivää täältä kotiin palattuanne, noin kello 6.00 illalla luoksenne. Tunnette hänet siitä, että hän niistää nenänsä valkoiseen nenäliinaan, ennen kuin sulkee oven. Tämä mies on estänyt tähän päivään asti parantumisenne minun avullani, koska hän on puhunut siitä julkisuudessa halveksivasti. Tämä henkilö seisoo meidän, Teidän ja minun, välissämme ja ehkäisee tarpeellisen yhteyden. Välttäkää tätä herraa, niin parannutte lyhyen ajan sisällä."

Parannuksentuojan viimeiset sanat, jotka hän antoi minulle kotimatkalle ja jotka ovat suuntaa antavia hänen työlleen tulevaisuudessa, kuuluivat: "Haluaisin parantaa potilaani muutamassa minuutissa seuraavin sanoin: HERRAN RAUHAA! TE OLITTE SAIRAS! NÄKEMIIN!"

A. Stecher

Toimituksen huomautus!

Tämä on kirjeenvaihtajamme kertomus, jonka julkaisemme ilman kommenttia. Muodostakoot lukijamme tämän tosiasioihin perustuvan kuvauksen pohjalta itse mielipiteensä Gröningin "parantamistaidosta" ja siitä, olisiko tarpeellista, että vastaava ministeriö antaisi hänelle heti luvan toimia "luontaislääkärinä" monien sairaiden ja ruumiillisesti vammautuneiden eduksi.

Koska Gröningin tarkoitus on jäädä toistaiseksi Rosenheimin Traberhofiin, julkaisemme sopivaan ajankohtaan lisää "erityispainoksia".

Meidän ei ole mahdollista välittää kirjeitä tai luoda muita yhteyksiä herra Gröningiin. Itsestään selvästi voi jokainenasiastakiinnostunut osoittaa kirjeitä (ilman valokuvia) tai muita viestejä hänen osoitteeseensa: Herra Bruno Gröning, Rosenheim-Land, Traberhof. Muut, mahdollisesti mustassa pörssissä pyörivät osoitteet ovat vääriä. Henkilökohtaisista käynneistä luonaan pyytää herra Gröning luopumaan, kunnes hän on saanut virallisen hyväksynnän toiminnalleen.

Bruno Gröning - Hänen sanansa karkottaa sairauden

Bruno Gröning - Hänen sanansa karkottaa sairauden

Das Neue Blatt, 9.5.1957

Tri Horst Mannin kirjoitus

Aluksi täytyy sanoa painokkaasti: Tässä ei ole kyse Bruno Gröningin persoonasta. Das Neue Blatt-lehti ei halua liittyä niiden kuoroon, jotka ylenpalttisesti ylistävät häntä parantajaksi tai parjaavat puoskariksi. Meidän tehtävämme oli tutkia Bruno Gröningin aikaansaamia parantumisia - kriittisesti ja lahjomattomasti - pyrkien pelkästään rehellisesti pääsemään vihdoinkin perille totuudesta. Sillä kaikilla kärsivillä ihmisillä on oikeus tähän totuuteen.

Das Neue Blatt lehti avaa siten uuden mieliä kuohuttavan kappaleen välittömästä nykyisyyde-stämme. Sillä tässä ovat tosiasiat:

1. Yli kymmenen vuotta on Bruno Gröning saanut todistettavasti aikaan parantumisia. Niiden määrää ei voi arvioida. Niitä on tuhansia.
   
2. Tämä mies seisoi monta kertaa oikeuden edessä metodinsa takia. Hänet oli pakko vapauttaa syytteestä. Luottavaisena hän odottaa nytkin uutta, hyvin kiistanalaista oikeudenkäyntiä.
   
3. Kaikkialla Saksassa on Gröning-yhdistyksiä. Niiden jäsenet katsovat täynnä kunnioitusta tähän mieheen, joka ei antanut heille vain terveyttä vaan myös psyykkistä tukea.

Das Neue Blatt-lehti puhui tämän miehen kanssa. Tutkimme kriittisesti parantumisia. Kysyimme lääkäreiltä ja tiedemiehiltä ja puhuimme henkilökohtaisesti Bruno Gröningin kanssa. Hän antoi avoimesti käyttöömme materiaalia, jota kukaan ei ollut vielä päässyt tutkimaan.

Se tapahtui 27. marraskuuta 1953 pienessä Ostenfeld-nimisessä kylässä, 14 km Husumista itään. Painostava jännitys tuntui oluttuvan matalassa huoneessa. Se piti ihmisten sydämiä pihtien tavoin rautaisessa otteessaan. Tuolit ja penkit olivat täynnä ihmisiä. Heitä oli ehkä sata, saattoi olla sataviisikymmentäkin.

He olivat tulleet Ostenfeldistä ja Rendsburgin ja Schleswigin sekä Husumin ja Kappelnin välissä sijaitsevista kylistä. Sana oli kiertänyt nopeasti: Bruno Gröning on täällä! Kuuleman mukaan hän oli taas parantanut sairaita. Ehkä hän voisi auttaa minuakin tai isää, jolla oli kihti tai lasta, joka oli hyvin heikko ja jonka kohdalla lääkäri voi vain kohauttaa olkapäitään. Sellaisia ajatuksia taisi sinä iltana paikalle tulleilla ihmisillä olla.

Himmeällä valolla oli vaikeuksia ulottua kaikkialle huoneeseen. Valo lankesi täynnä toivoa ja uskoa oleville kasvoille. Mutta se näyttäytyi myös epäilijöiden ja uteliaiden silmissä. He eivät odottaneet mitään erityistä. He halusivat vain olla mukana voidakseen ottaa osaa keskusteluun vuoden 1954 pitkinä talvi-iltoina. Näissä kylissähän ei tapahtunut juuri mitään. Keskustelut pyörivät aina samojen aiheiden ympärillä: sää, sato, karja ja - sairaus. Sairaaksihan saattoi loppujen lopuksi jokainen tulla. Ehkä Gröning näyttäisi ulospääsyn…

Äänten sorina kohosi täpötäyden huoneen kattoon ja halkaisi savuverhon. Jotkut pitivät kätensä tiukasti yhteen puristettuina, ikään kuin olisivat rukoilleet. Toiset kertoivat vitsejä vapautuakseen niiden avulla sisäisestä jännityksestä. Toiset huolehtivat sairaista omaisistaan.

Vain viimeisessä tuolirivissä oli aivan hiljaista. Sinne oli kannettu hyvin vakavasti sairas mies. Kivut piinasivat häntä niin armottomasti, että hän ei kyennyt edes istumaan. Lattialle oli levitetty huopia miehen alustaksi. Ihmiset tunsivat hänet. Hän oli maanviljelijä Thies Paasch Norbystä. Ihmiset tunsivat myös hänen julman kohtalonsa, kivut, jotka pitivät häntä otteessaan ja pakottivat hänet joskus viikkokausiksi vuoteeseen.

Yhtäkkiä sorina loppui. Bruno Gröning astui saliin. Hän vaikutti pieneltä, melkein sirolta. Hänen pituutensa oli noin 170 cm. Hän meni nopein askelin matalaa koroketta kohti. Hänen vaatetuksensa oli tuttu jo monista kuvista. Huomiota herättävä oli vain voimakas pää aaltoilevine hiuksineen ja suuret loistavat silmät, jotka melkein paloivat laihoissa, kalpeissa kasvoissa.

Ja sitten oli kaikki toisin kuin ne, jotka olivat tulleet uteliaisuudesta tai sensaationhalusta, olivat odottaneet. "Rakkaat ystäväni!", Gröning sanoi läsnäolijoille. Ääni oli melodinen ja lempeä, ilman dramatiikkaa ja paatosta. Ääni ei puhunut parantumisista eikä ihmeistä, joita äänen omistaja oli saanut aikaan. Ääni ei myöskään ylistänyt Gröningiä messiaana, joka oli uudelleen ylösnoussut pelastamaan epätoivoiset. Gröning puhui uskosta ja uskonvoimasta. Hän sanoi sen yksinkertaisin sanoin, jotka jokainen ymmärsi, otti vastaan ja työsti. Hän puhui kuvaannollisesti ja käytti vertauksia, mutta hän ei maalannut puhettaan räikein värein eikä tapahtumin.

Gröning taisi puhua vähän vajaa tunnin. Kukaan ei katsonut kelloa. Kaikki tunsivat tulleensa puhutelluiksi. Sitten Gröning kääntyi yksittäisten kuulijoiden puoleen. "Oletteko tuntenut jotakin?", hän kysyi. Vastaukset tulivat hiljaa, epäröiden tai iloiten ja myöntäen. Jotkut pitivät aikaisemmin jaettuja tinafoliopalloja kouristuksessa olevissa käsissään ja kertoivat kummallisesta lämmön tunteesta. Toiset kertoivat tärinästä tai kivuliaista sysäyksistä. Jotkut toiset pudistivat vain kieltävästi päätään Gröningin kysyessä, olivatko he tunteneet jotakin.

Jotkut halusivat kertoa sairautensa tarinan. Mutta aina tämä mies, jolla oli yllään tumma silkkipaita ja solmio suurine solmuineen, ei ollut tarkkaavainen kuuntelija. Joskus hän keskeytti, melkein tylysti: "Minä en hoida sairauksia! Sairaus on epäjärjestystä. Tulkaa itsenne ja Jumalan kanssa järjestykseen, niin tulette parantumaan. Puhukaamme jostain hyvästä. Tuntekaa olonne mukavaksi joukossamme!"

Bruno Gröning meni pöydän luota toisen luo, tuolilta toiselle. Sitten hän kääntyi poispäin. Huuto viimeiseltä riviltä jarrutti hänen askeleitaan. "Herra Gröning. Olette unohtanut jonkun!" Huutaja oli Owschlagin kunnan pormestari ja nimismies, joka oli noussut seisomaan ja osoitti takanaan lattialla makaavaa Thies Paaschia.

Gröning astui sairaan luo, kumartui alas ja esitti kysymyksen, jonka hän oli suunnannut myös muille kuulijoille: "Tunsitteko istunnon aikana jotakin?" Mies, jonka kivut olivat pakottaneet lattialle, nyökkäsi. "Tunsin", hän vastasi. "Minulle tuli yhtäkkiä hyvin kuuma. Vain puolet vasenta jalkaa pysyi jääkylmänä. Ja sitten oikeassa kädessä kihelmöi." Gröning nyökkäsi. Ei muuta. Ei mitään liikettä, ei lohdutusta, ei mitään vihjausta. Nopein askelin Gröning kulki salin poikki.

Joku katselijoiden keskuudesta huusi: "Kiitämme herra Gröningiä nousemalla ylös!" Tuolinjalat raapivat lattiaa, pöytiä työnnettiin syrjään. Sitten tapahtui uskomatonta. Thies Paasch kohottautui. Hän nousi ylös, kuten kaikki muutkin terveet. Hänen kasvonsa olivat yhtäkkiä levolliset. Molemmin käsin hän torjui naapuriensa avuntarjoukset. Hän halusi selviytyä siitä itse. Ja hän selviytyi siitä, vaivatta, ilman ponnistusta, ilman kipuja.

Hän seisoi suorana ja katsoi nauraen, melkein riemuiten ympärillään olevien ihmisten järkyttyneisiin kasvoihin. Sitten hän meni varmoin askelin tiskille. "Yksi brandy", hän pyysi. Hän sanoi sen melkein huutaen, äänellä, josta kuului pelästys, toivo ja riemu: "Isäntä, yksi brandy."

Norbyssä 18. huhtikuuta 1957

Edessäni on kansio, joka sisältää Bruno Gröningille lähetettyjä kiitoskirjeitä. Kansiossa on 58 ihmisen sairauskertomukset. Nämä ihmiset pitävät tätä miestä parantajanaan ja pelastajanaan vaikeista kärsimyksistä. He ovat kotoisin pieneltä alueelta, Ostenfeldistä ja sitä ympäröiviltä paikkakunnilta. Kertomuksissa on kysymys talven 1953 ja kevään 1954 välisestä ajasta. Kirjoittajien joukossa on maanviljelijöitä, kotiäitejä, moottoriajoneuvojen kuljettajia, muurarimestareita ja muita käsityöläisiä. Niissä kerrotaan myös lasten ihmeellisistä parantumisista.

Järkeni ei halua uskoa sitä, mitä silmäni lukevat. Se on käsittämätöntä. Ihmiset luettelevat vaivansa. He kertovat sydän- ja verenkiertoelinten sairauksista, reumasta, suonikohjuista, avohaavoista, päänsärystä, ihottumista, verisuonitukoksista, lonkkanivelen tulehduksista, liikalihavuudesta, halvauksista, ihon kovettumisista, välilevyvaurioista, sappivaivoista ja tuberkuloosista. Hirmuinen sairauksien kirjo - Bruno Gröningin sanotaan parantaneen kaikki.

Pidätän hengitystäni. Katseeni osuu Thies Paaschin nimeen, miehen, joka nousi yhtäkkiä Bruno Gröningin esitelmän jälkeen ylös melkein kolme vuotta sitten ja tunsi parantuneensa. Alan lukea: “Kärsin vuodesta 1944, siis täydet kymmenen vuotta, hirveistä hermo- ja reumasäryistä, jotka alkoivat sodan aikana Itä-Preussissa. Kävin monen lääkärin ja luontaisparantajan luona, kävin läpi monia yrttiteekuureja, mutta sain kaikesta vain helpotusta, en parantunut. Viime syksynä kivut voimistuivat niin, etten pystynyt enää liikkumaan. Lääkäri totesi välilevyvaurion ja iskiashermotulehduksen. Kun olin maannut neljä viikkoa tuntematta parannusta, päätin lähteä 27. marraskuuta Ostenfeldiin, missä herra Gröning oli henkilökohtaisesti paikalla. Koska en kyennyt kävelemään enkä istumaan, makasin kaksi tuntia lattialla. Kun herra Gröning astui huoneeseen, tunsin heti helpotusta. Ja kun herra Gröning oli lopettanut keskustelunsa noin 200 läsnä olleen ihmisen kanssa, nousin minäkin omin avuin ylös ja poistuin salista ilman keppiä. Kuin ihmeen kautta olen nyt terve ja kykenen taas tekemään töitä. Sydämellinen kiitokseni herra Gröningille siitä, että sain hänen avullaan terveyteni täydellisesti takaisin. Thies Paasch, Norby"

Mitenkähän tämä mies nyt voi? Onko spontaani parantuminen osoittautunut todellakin pysyväksi? Onko se todella ihmeparannus vai antoiko sen hetken voima, Bruno Gröningin äkillisesti sytyttämä usko, kivun lähteen ehtyä tullakseen myöhemmin uudestaan esille, mahdollisesti vielä voimakkaampana?

Joitakin tunteja myöhemmin istun Thies Paaschia vastapäätä hänen maatilansa tuvassa Norbyssä. Reipas ja iloinen mies, joka voisi olla yhtä hyvin 40 kuin 50 vuoden ikäinen. Hän on tullut juuri junalla ja polkupyörällä Husumista, jossa hän on käynyt autokoulua.

Hän kertoo avoimesti. Minun ei tarvitse kysyä, onko parantuminen ollut pysyvää. Hän mainitsee sen heti. "Olen herra Gröningille kiitollinen koko sydämestäni. Hänen ansiostaan työnteko on taas mukavaa ja olen terve."

Kiitollisuuteen Thies Paaschilla on kaikki syy. Sillä kun hän loihti vielä kerran eteeni kärsimyksen aikansa, tulin tietoiseksi hänen sairautensa koko merkityksestä. Hän oli tehnyt kaikkensa ensimmäisen, sodan aikana tapahtuneen luhistumisensa jälkeen. Mutta reuma vain yltyi. Sen lisäksi selkäranka köyristyi. Lääkäreille jäi vain mahdollisuus helpottaa tilannetta ruiskeilla.

"En nähnyt silloin enää minkäänlaista ulospääsyä tilanteesta", tuumi Thies Paasch. "Olin kokenut liian monia takaiskuja. Kun sitten kuulin nimen Gröning, tiesin ja tunsin, että vain hän voi pelastaa minut! Siihen uskoin, kun minut kannettiin autoon, ja tukahdutin kipuni matkatessani Ostenfeldiin."

"Oletteko käynyt sen jälkeen lääkärissä?" kysyin ruskettuneelta maanviljelijältä, joka teki taas tarmokkaasti raskasta työtään. Thies Paasch nauroi: "Miksi olisin käynyt lääkärissä?" hän kysyi takaisin. "Minähän tunnen itseni terveeksi, täysin terveeksi!"

Kysyin siitä huolimatta myöhemmin lääkäriltä, joka oli hoitanut häntä pitkään ruiskeilla. "Pitää paikkansa", sanoi lääkäri. "Herra Paatsch oli sairas. Hänellä oli muun muassa hermotulehdus. Parantuakseen hän tarvitsi voimakkaan impulssin. Sen hänelle todennäköisesti antoi Gröning."

Uteliaisuuteni oli herännyt. Oliko tämä poikkeustapaus, yksittäinen onnistuminen? Kävin muiden potilaiden luona - ja koin uusia yllätyksiä. Niistä kerron seuraavalla viikolla.