Lääketieteen vallankumous?

Revue, 14.8.1949: kohtaloon ratkaisevasti vaikuttavan kysymyksen selvitys

HERFORDIN IHMEIDENTEKIJÄ BRUNO GRÖNING oli parantanut touko- ja kesäkuussa 1949 tuhansia toivottomasti sairaita ihmisiä heidän itsensä kertoman mukaan, mutta lääkäreiden ja viranomaisten suvaitsemattomuus Pohjois-Saksassa teki hänen toimintansa mahdottomaksi. Gröningiltä kiellettiin parantamistoiminta 3. toukokuuta 1949. Hän on pysytellyt poissa julkisuudesta 29. kesäkuuta lähtien. Mutta Bruno Gröning ei ole kadonnut kokonaan eikä kysymys hänen ihmeellisestä parannuksenvoimastaan jää selvittämättä. Sillä Revue on avannut Gröningille tien suureen sairaalaan, jossa hän voi todistaa parannuksenvoimansa kriittisten, mutta ennakkoluulottomien lääkäreiden silmien edessä. Revue järjesti Gröningille siten mahdollisuuden näyttää moderneille tiedemiehille, että hän parantaa parantumattomia. Revue aloittaa tänään 150 kiistattoman tutkimustuloksen julkaisemisen. Lukekaa, mitä kirjeenvaihtajamme Bongarz ja Laux kertovat Revuessä, tieteellisenä neuvonantajanaan prof. tri Fischer, psykologi ja lääkäri.

REVUEN SUUNNITELMA

Revue aloittaa tänään kirjoituksen julkaisun, jonka aihe on kaukana toimittajan tavanomaisesta työstä. Sen keskipisteenä on yksinkertainen, muutamassa kuukaudessa kuuluisaksi tullut mies, Bruno Gröning, joka paransi Herfordissa ja muissa kaupungeissa ihmeellisellä, arvoituksellisella tavalla tuhansien kärsivien ihmisten parantumattomina pidettyjä sairauksia tai sai heidän tilassaan parannusta aikaan. Sodan jälkeen ei yksikään poliitikko, ei talousihminen eikä taiteilija ole saanut ihmisiä samalla tavalla liikkeelle kuin Bruno Gröning. Myös muita maita, kuten Englantia ja Amerikkaa, on koskettanut hänen maineensa säteily ja lehtien sensaatiomaiset kirjoitukset, jotka vaihtelivat ylistyksen, epäilyksen ja ylimielisen torjunnan välillä. Sensaatiot, kontrolloimattomat huhut ja ristiriitaiset kertomukset ruokkivat pilkallista halveksuntaa. Niiltä puuttui miltei kaikkialla tarpeellinen vakavuus, vastuuntunto, ennakkoluulottomuus ja tieto ongelman merkityksestä, ongelman, joka tuotiin Bruno Gröningin ansiosta yhdessä yössä lääketieteen asiantuntijoiden sisäpiirin väittelyistä julkisuuteen.

Revuen lääketieteen erityisavustajat olivat jo pidemmän aikaa paneutuneet toisissa yhteyksissä kysymykseen useimpien sairauksien psyykkisistä syistä ja sitä vastaavien, muissa maissa tehtyihin tutkimusten opiskeluun. Nämä tutkimukset olivat jääneet Saksassa useasti ilman huomiota. Gröningin tapauksessa ei ollut kyse vain ihmetohtorin persoonasta, vaan merkityksellisestä sairauksien psyykkisistä, sielusta johtuvista syistä ja näiden syiden huomioon ottamisesta potilaiden psykoterapeuttisessa hoidossa. Gröning saattoi olla ilmiö psyykkisten sairauksien hoidossa. Kun Pohjois-Saksassa kampanja Gröningin ympärillä tuli yhä kaoottisemmaksi, hänen oleskelupaikkansa edessä kokoontui useina päivinä kuuteen tuhanteen noussut ihmisjoukko, teki Revue aikakauslehdelle epätavallisen päätöksen.

Ristiriita Gröningin lukemattomien kannattajien ja harvojen, mutta vaikutusvaltaisten vastustajien välillä oli tullut sietämättömäksi. Lääkäreiden komissio ja Herfordin viranomaiset määräsivät Gröningille parantamiskiellon. Mutta Herfordissa, Hampurissa ja monissa muissa kaupungeissa tuhannet sairaat odottivat edelleen ihmemiehen apua. Lopulta viranomaiset valtasi suuri neuvottomuus Gröning-ilmiön suhteen. Siksi oli syytä pelätä tälle ilmiölle onnetonta loppua. Uupuisiko Gröning vastustajien ja uskovien ihmisten vaikutusvallan välissä? Tuhoaisivatko "tukijat" tämän yksinkertaisen, älyllisesti taitamattoman, mutta kutsumuksestaan täysin tietoisen ja täynnä aitoa auttamisenhalua olevan ihmisen nimeltä Gröning? "Tukijat", jotka olivat tunkeutuneet hänen lähelleen, halusivat hyötyä taloudellisesti hänen parannuksenvoimastaan ja paljastivat Gröningin vastustajille usein heikkoutensa. Vai olisiko joku lääketieteellinen tai muun tieteen alan instituutti valmis siihen, mihin jokainen suurempi sairaala USA:ssa olisi tänä päivänä ilman muuta valmis, nimittäin tekemään aidosta tutkimisen halusta Bruno Gröningille mahdolliseksi sen, että lääkärit tutkisivat kliinisesti hänen kykynsä? Hedelmättömien keskustelujen jälkeen oli kesäkuun lopussa pelättävissä, että Gröning lannistettaisiin. Kysymys, hyväksytäänkö se, että hänellä on ihmeellinen parantava, ihmissieluun vaikuttava kyky vai todistetaanko hänen otaksutut kykynsä erehdykseksi ja osoitetaanko ne puoskaroinniksi, miljoonat kärsivät jäivät sitä vastausta vaille.

Siinä vaiheessa päätti Revue lähettää Pohjois-Saksaan erityiskirjeenvaihtajien ryhmän, johon kuuluivat Helmut Laux, Heinz Bongartz ja tiedemies, marburgilainen psykologi ja lääkäri prof. tri H. G. Fischer. Ryhmän tehtävänä oli etsiä käsiinsä Gröning, jonka jäljet olivat jo katoamassa sekä tutkia suuri joukko Gröningin käsittelemiä tapauksia ja vakuuttua siten hänen toimintansa onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Siinä tapauksessa, että näiden esitutkimusten tulos olisi positiivinen, Revuen ryhmä ottaisi selvää Gröningin ympärillä vallitsevista olosuhteista ja itse Gröningin persoonasta. Näiden tutkimusten tuloksista riippuen oli ryhmän tehtävä irrottaa Gröning ympäristönsä mahdollisesta epäedullisesta vaikutuksesta ja tasoittaa hänelle tie tukahduttavasta, häneen uskovien ihmisten, lääkäreiden ja viranomaisten välisestä sekamelskasta. Mikäli Gröning suostuisi siihen, hänen oli määrä saada turvapaikka jostakin syrjäisestä, tuntemattomasta paikasta. Samanaikaisesti valmisteli Revuen ryhmä mahdollisuutta saada joku Saksan johtava yliopistollinen sairaala yhteistyöhön, edellyttäen että esitutkimukset onnistuisivat. Tämän sairaalan olisi annettava Gröningille mahdollisuus todistaa kykynsä tiedemiehistä koostuvalle ryhmälle. Siinä tapauksessa, että Gröning onnistuisi tehtävässään, oli tarkoitus tasoittaa hänelle tie tulevaisuuden toimintaan. Siinä tapauksessa, että hän epäonnistuisi, oli tarkoitus kertoa negatiivisesta tuloksesta julkisuudessa avoimesti ja kiistattomasti. Tämä oli Revuen suunnitelma.

Suunnitelman toteutus alkoi 28. kesäkuuta 1949. Siinä riitti vaikeuksia, seikkailua ja yllätyksiä. Mutta suunnitelma onnistui, ilman että julkisuudessa olisi saatu tietää siitä ennen tätä päivää. Se pidettiin tarkoituksella salassa. Viimeksi Gröning oli nähty Hampurissa 29. kesäkuuta 1949 klo 23.45. Sen jälkeen hän oli kadoksissa. Tänään alkaa Revuen kirjeenvaihtajien ja johtavien lääkäreiden perusteellinen raportti suurimman ja hämmästyttävimmän, aikakauslehden avulla mahdolliseksi tulleen lääketieteellisen tutkimuksen valmisteluista ja itse tutkimuksesta.

Bruno Gröning: Ilmiömäinen sielunlääkäri

kirjoittaneet Helmut Laux ja Heinz Bongartz, tieteellisenä asiantuntijana psykologi professori Fischer

Bruno Gröningin jäljillä

Lääkäreiden asenne

Lähdimme Frankfurtista 29. kesäkuuta, juuri sinä päivänä, jolloin Gröning yhtäkkiä hävisi Hampurissa jäljettömiin. Me toimittajat olimme tietysti uteliaita, professori Fischer oli pidättyväinen, vaikka ei hänkään voinut täysin kätkeä uteliaisuuttaan. Mutta hän oli päättänyt lähestyä Gröningin tapausta järjestelmällisesti ja muodostaa mielipiteensä vähitellen ja tunnollisesti. Yhteistyömme professori Fischerin kanssa oli alusta alkaen eriomaista. Hän oli saanut perinteisen lääketieteellisen koulutuksen. Hän oli koululääketieteen edustajana pätevä arvioimaan sairauksia ja niiden pahenemisia tai parantumisia. Toisaalta hän oli psykologi ja hoiti potilaita psykoanalyysin (sielun tutkimus) ja psykoterapian (sielunparannus) keinoin. Gröningin menetelmän täytyi kuulua sielunparannuksen alueeseen, jos se osoittautuisi todella tehokkaaksi. Tai sitten Gröningillä oli toisenlaisia voimia, jotka ovat olleet psykoterapiallekin tähän mennessä tuntemattomia.

Psykologi professori tri Fischer (oikealla) neuvottelee REVUE:n toimesta Gröningin kanssa kliinisen kokeen valmisteluista.

Saavuimme 29. kesäkuuta illalla Bielefeldiin, ja sattumalta johti professori Fischerin aikaisempi tuttavuus siihen, että tapasimme Bethelin hoitolaitosten johtajan, professori Schorschin. Professori Schorschilla oli ollut ratkaiseva asema lääkäräreiden komissiossa, joka oli ollut päättämässä Gröningille annettua parantamiskieltoa. Meitä lehdistön edustajia hän ei ensin halunnut edes nähdä. Hän otti vastaan vain professori Fischerin ja kertoi tälle Gröningistä saamastaan vaikutelmasta: "Hän on aivan primitiivinen ihminen, ennen kaikkea hänellä ei ole ’karismaa’". Niille, jotka eivät tätä sanaa tunne, on meidän annettava selitys. Tiedemiehet ymmärtävät sillä lähetystietoisuutta. Schorsch oli sitä mieltä, että se uskonnollinen lähetystietoisuus, josta Gröning oli Herfordissa ja myös muualla usein puhunut, oli pelkkää teatteria. Gröning toimii ennemminkin itsekkyydestä ja itsekorostuksesta. Schorsch näytti meille sanojensa vahvistukseksi grafologin lausunnon, joka todisti hänen väittämänsä. Professori Fischer otti hänen arvionsa tietona vastaan. Professori Schorsch ei muuten vaikuttanut tietoisesti puolueelliselta. Häntä ei asia näyttänyt kovin kiinnostavan. Hän oli pyöreähkö ja lupsakka ja sen näköinen, että hän olisi mieluiten kuulematta enää mitään Gröningin tapauksesta. Todennäköisesti hän ei heittäytynyt mielellään mielenkuohuihin ja halusi välttää lisää hankaluuksia. Hän tuumi, että meidän ei pitäisi jättäytyä hänen arvionsa varaan, vaan perehtyä tapaukseen itse.

Professori tri Wolf, Bielefeldin kaupunginsairaalan johtava lääkäri, osoittautui avoimemmaksi. Hän näytti olevan ehdottomasti samaa mieltä kanssamme, että Gröningin tapaus pitää tutkia perusteellisesti ilman ennakkoluuloja. Mutta hän muistutti siitä, että Gröningille oli tunnetusti tarjottu mahdollisuuksia todistaa taitonsa sairaaloissa. Miten hänen oli suhtauduttava siihen, että Gröning oli torjunut tarjouksen. Voiko lääkäreitä moittia siitä, että he ovat seuranneet suuresti epäillen tapahtumia miehen ympärillä, joka on kieltäytynyt näyttämästä heille kykyjään?

Ihmettelimme tietysti itsekin, miksi Gröning ei ollut suostunut siihen, että lääkärit tarkkailevat hänen hoitomenetelmäänsä ja antavat siitä lausunnon? Oliko Gröningillä syytä epäillä professori Wolfin objektiivisuutta? Kun professori Fischer sai joitakin viikkoja myöhemmin aikaan sen, että Gröning toimi Bielefeldin kaupunginsairaalassa lääkäreiden tarkkailun alaisena, täytyi prof. Fischerin valitettavasti todeta, että tässäkin tapauksessa oli tarkoituksena vain nitistää Gröning, vaikka häneen suhtauduttiinkin näennäisen myönteisesti. Gröningille tuotiin pelkästään tapauksia, joita kukaan ei enää pystynyt auttamaan, ei Gröningkään. Professori Fischerin täytyi sen vuoksi luopua siitä, että bielefeldiläiset lääkärit antaisivat lausunnon Gröningin menetelmästä.

Lisäksi kerrottiin Detmoldin terveysviraston lääkärin tri Dyesin sanoneen Gröningille, että tämä voisi antaa vaikka kuinka paljon todisteita parantamistaidostaan, hänen toimintansa tultaisiin siitä huolimatta estämään! Professori Fischer tiedusteli Herfordista käsin puhelimitse tri Dyesiltä tiedon paikkansapitävyyttä, eikä tri Dyues ensinkään salannut sitä, että oli näin sanonut. Häneen Gröning oli tehnyt huonon vaikutuksen. Tri Dyes oli täynnä lääkärin ylimielisyyttä ja erittäin tyytyväinen omaan asenteeseensa.

Gröningin oli täytynyt näistä syistä menettää täysin luottamuksensa lääkäreiden objektiivisuuteen, joten häntä ei voinut moittia siitä, että hän ei ollut suostunut tarjoukseen sairaalassa tehtävästä tutkimuksesta. Alun perin yksinkertaisen ihmisen tarkka vaisto oli tunnistanut häntä vaanivat epäreilut tarkoitusperät.