Kuuluisa tapaus Dieter Hülsmann

Olimme seuraavana päivänä Herfordissa, ja Lanzerath ehdotti Fischeriä tarkastamaan vielä Dieter Hülsmannin tapauksen. Kysymys oli insinööri Hülsmannin yhdeksänvuotiaasta pojasta, jonka oletetun parantumisen tapahduttua Gröning tuotiin esiin piilostaan. Astuimme ensimmäisen kerran taloon, josta Gröningin maine oli lähtenyt liikkeelle ja jossa hän oli oleskellut vielä vähän aikaa sitten. Dieter Hülsmann ei ollut oppinut koskaan kävelemään kunnolla.

Mutta hänen sairautensa todellista syytä ei saatu selville. Hänet oli laitettu pitkäksi aikaa kipsisiteiden puristukseen. Münsterin yliopistollisessa sairaalassa oli viimein todettu progressiivinen lihasdystrofia, siis etenevä lihaskato.

Poika oli sen jälkeen melkein vuoden Bethelissä ja eräs sikäläisistä lääkäreistä sanoi: "Voitte jättää pojan tänne. Voitte ottaa pojan myös kotiin. Auttaa häntä ei voi kukaan." Lapsi ei kyennyt lopulta enää istumaan, hänen jalkansa olivat jääkylmät. Lämmitetyt peitot, kuumavesipullot ja lämpötyynyt eivät saaneet poistetuksi jatkuvaa kylmyyttä ja tunnottomuutta. Tässä tilanteessa Gröning oli käsitellyt poikaa yhden ainoan kerran. Poika tunsi vähän ajan päästä kovaa polttoa selässä ja äkillisen jalkojen lämpiämisen. Se jatkui ja johti siihen, että poika kykeni kävelemään, vaikkakin keinahdellen.

Dieter Hülsmannin tapaus oli vedetty kiivaimmin mielipideriitaan, ja molemmin puolin oltiin syyllistytty kestämättömään liioitteluun. Parantumisesta ei varmasti voitu puhua. Mutta samoin oli pahansuopaa väittää, että Gröningin käsittelyn jälkeen mikään ei ollut muuttunut. Professori Fischer oli tarkan tutkimisen jälkeen sitä mieltä, että todellisuudessa oli ollut kyse neuroottisesta lihasten etenevästä surkastumisesta, siis sen hermon rappeutumasta, joka ulottuu selkäytimestä lihaksiin ja joka vaikuttaa ilmeisesti lihaksen ravitsemiseen ja kehittymiseen. Rappeutuminen oli todennäköisesti alkanut liikehermosoluissa. Niihin päätyvät hermosäikeet, jotka tulevat isoista aivoista. Ilman että näillä säikeillä olisi välitöntä kosketusta hermoihin, jotka johtavat lihaksiin, tapahtuu täällä aivoista tulevien impulssien siirto tai vaihto. Ei käynyt kieltäminen, etteivätkö rappeutuneet hermot olisi kokeneet epätavallisen elävöitymisen. Tämän elävöitymisen olivat hermot antaneet eteenpäin jalkojen lihaksille. Mikä meitä kuitenkin eniten ihmetytti, oli se tosiasia, että Gröning oli antanut diagnoosin, joka oli suorastaan uskomattoman lähellä anatomista todellisuutta.

Kargesmeyer oli jo väittänyt, että Gröning oli mitään kysymättä sanonut hänelle, että hän kärsii kivuista kasvoissa ja että se oli kiusannut häntä jo toisesta ikävuodesta lähtien. Olimme pitäneet sitä kiitollisen potilaan liioitteluna. Mutta Dieter Hülsmannin tapauksessa on luettavissa Gröningin tekemä tarkka, todistajien vahvistama selonteko diagnoosista. Gröning oli puhunut selkäytimessä olevasta hermon repeämästä ja kuvaillut kohtaa, jossa sairastuneet liikehermosolut ovat. Siellä poika sitten tunsi mainittua polttoa ja myöhemmin omituista lepatusta, jota Gröning nimitti regeneroitumisen alkamiseksi ja jota hän vertasi hehkulampun lepatukseen, kun lamppuun "tulee" hitaasti virtaa. Tämä selitys kuulosti primitiiviseltä. Mutta se oli niin lähellä todellisuutta, että se kosketti meitä syvästi.

Aavemaisuuden kynnyksellä

Lopullinen päätös Gröningin hyväksi tehtiin kuitenkin tapahtuman johdosta, jonka koimme vähän sen jälkeen, kun professori Fischer oli tutkinut Dieter Hülsmannin tapausta. Meidät vietiin erääseen olohuoneeseen aavistamatta, että Gröning oli työskennellyt siellä. Professori Fischer istuutui väsyneenä huoneessa olleeseen nojatuoliin. Melkein samassa silmänräpäyksessä tulivat hänen kasvonsa kalmankalpeiksi. Hän haukkoi henkeään, mutta sai itsensä nopeasti hillityksi. Hän katsoi meitä silmät sirrillään, ikään kuin häntä olisi juuri koskettanut joku arvoituksellinen voima, jonka alkuperää hän ei kyennyt selittämään. Hän kertoi, että oli tuntenut istuutumisensa hetkellä ankaraa kipua oikealla puolella munuaisen kohdalla, samalla sydän oli lyönyt kiivaasti ja henkeä oli ahdistanut. Hänen oikea munuaisensa oli ollut aikaisemmin usein tulehtunut. Tämä munuainen oli hänen kehonsa vähiten vastustuskykyinen elin. Esitimme juuri kaikenlaisia arvailuja tästä ihmeellisestä ilmiöstä, kun Lanzerath astui huoneeseen ja kertoi professorin istuvan juuri sillä tuolilla, jolla istuen Gröning oli käsitellyt sairaita.

Prof. tri Fischerin epätavallinen parantamistulos nojatuolin avulla, jolla Gröning käsitteli Herfordissa monia sairaita. Kun prof. Fischer istuutui nojatuoliin, hän tunsi arvoituksellisen voiman koskettavan itseään ja hänelle tuli mieleen käyttää hyväkseen voimia, jotka tässä nojatuolissa vaikuttivat, monia vuosia halvaantuneena olleen nuoren tytön hoitamiseen. Se on tämän päivän kertomuksemme kohokohta.

Gröning oli väittänyt aina, että hän kykenee jättämään tuoliin erityisiä voimia. Oliko professori huomannut siitä mitään? "Ihan varmasti", vastasi Fischer rikkoen vastauksellaan huoneessa vallitsevan, hieman painostavan hiljaisuuden. Mutta Fischer askarteli jo jonkun suunnitelman parissa. Hän pyysi yhtäkkiä Lanzerathia tulemaan mukaansa puutarhaan, jossa samoin kuin Herfordiin tullessamme odottivat sairaat kärsivällisinä ja epätoivoisina. Fischer etsi heidän joukostaan halvaantunutta ja löysi nuoren tytön, joka makasi avuttomana liikkumattomin jaloin puutarhamajassa. Hän kantoi tytön Lanzerathin avulla olohuoneeseen, jossa tyttö laitettiin istumaan salaperäiseen tuoliin. Hän alkoi hoitaa tyttöä psykoterapeuttina tottumallaan tavalla ja löysi pian syyn tytön halvaantumiseen.

Tyttö oli nimeltään Anni Schwedler, 21 vuoden ikäinen, kotoisin Darmstadtista. Hän oli ollut syksyllä 1944 kaupungissa raivokkaan ilmahyökkäyksen aikana. Anni oli hautautunut äitinsä ja 20 muun henkilön kanssa olutpanimon väestönsuojakellariin. Kaikkien muiden, myös äidin, oli onnistunut päästä ulos varauloskäytävän kautta, joka oli saatu avautumaan niin paljon, että ihminen mahtui siitä läpi. Tyttö oli jäänyt jollakin tavalla kiinni seinässä olevaan aukkoon. Talo paloi ilmiliekeissä. Tytön hiukset olivat jo syttyneet tuleen. Aivan viime hetkellä erään ilmasuojelumiehen onnistui kiskoa Anni ulos ja sammuttaa hänen palavat vaatteensa vettä ruiskuttamalla. Annin kertoessa siitä hänen kasvoillaan oli kauhistunut ilme merkkinä sisäisistä tapahtumista, joita hänellä oli silloin täytynyt olla. Vähän pelastumisensa jälkeen hän oli tuntenut epävarmuutta kävellessä. Joidenkin päivien päästä hän alkoi kompastella. Hänen kulkemisensa tuli yhä epävarmemmaksi, kunnes hänen jalkansa olivat täysin halvaantuneet. Minkäänlainen lääkärinhoito ei ollut auttanut. Ja nyt tyttö istui merkillisellä tuolilla, joka oli saattanut professori Fischerin voimakkaaseen shokkiin.

Tytön kertoessa teki professori seuraavanlaisia johtopäätöksiä: Jos Gröning oli jättänyt tuoliinsa salaperäisiä, parantavia voimia, täytyi näiden voimien vaikuttaa sairaisiin myös ilman Gröningin läsnäoloa. Hän kertoi tytölle lyhyesti Gröningistä ja siitä, että tämä oli samassa huoneessa auttanut monia halvaantuneita. Fischer teki vielä muutakin. Hän näytti tytölle Gröningin kuvan. Sitten hän antoi käskyn, täynnä sisäistä jännitystä ja ihan odottamatta: "Nouskaa ylös!" Hän ajatteli, että Gröning toimisi samalla tavalla. Tytön kasvot alkoivat yhtäkkiä säteillä, Anni nousi vauhdikkaasti tuolista ja oli niin hämmästynyt ja liikuttunut kyvystään seisoa, että hän ei ensin uskaltanut ottaa askeltakaan. Professori antoi uuden käskyn: "Kävelkää nyt!" Lanzerathin, joka seisoi tytön vieressä, oli tartuttava tyttöä kevyesti kädestä. Sitten tyttö kulki vielä epävarmoin askelin ja silmät ilon kyynelissä huoneen läpi sen tuolin eteen, jolla hänen täysin liikutuksen valtaan joutunut äitinsä istui. Siihen Anni Schwedler kuitenkin lyyhistyi. Koe oli tehtävä toisen kerran. Myös tällä toisella kerralla Fischer näytti potilaalle Gröningin kuvan ja totesi sillä hetkellä voimakkaan verenkierron siihen asti halvaantuneissa jaloissa, punoituksen ja lämmön. Tyttö nousi taas ylös. Professori kehotti tyttö nousemaan ja istuutumaan muutaman kerran. Nouseminen onnistui joka kerta paremmin. Lopuksi tyttö kykeni kulkemaan huoneesta ulos ja ja koko matkan pihan yli vastapäiselle kadulla, mistä hänet vietiin autolla Herfordissa asuvan sukulaisen luokse.

Olimme seuranneet koetta jännittyneinä ja hengitystä pidätellen. Vielä samana iltana otimme yhteyttä "Revue"-lehteen ja tiedotimme, että meidän on pidennettävä oleskeluamme Pohjois- Saksassa. Enää ei olisi epäilystäkään siitä, etteikö Gröning ollut ilmiö, josta pitäisi saada selvää suunniteltujen kliinisten tutkimusten avulla. Suunnittelimme ottavamme seuraavana päivänä Gröningiin yhteyttä, jotta voisimme alkaa valmistella hänen pääsemistään Heidelbergin yliopistollisen sairaalan lääkäreiden luo todistamaan kykynsä.

Bruno Gröningiin liittyvien tapahtumien kulku maaliskuusta 1949 lähtien

Näiden tapahtumien aiheuttama hämmennys on niin suuri, että oli nähtävä paljon vaivaa, jotta tapahtumat onnistuttiin saamaan ulkopuolisille jossain määrin ymmärrettävissä olevaan järjestykseen.

18. maaliskuuta 1949:
Gröningin tähti nousee yhtäkkiä Herfordissa. Herfordilaisen insinööri Hülsmannin pojan Dieterin näennäinen tai todellinen parantuminen lihaskadosta tulee julkisuuteen. Tiedot muistakin parantumisista lisääntyvät. Huhut ja tiedonannot leviävät tuulen nopeudella. Joukoittain sairaita kokoontuu Hülsmannin talon eteen Herfordissa, Wilhelmplatz 7:ssä, missä Gröning oleskelee.

4. huhtikuuta 1949:
Gröningin julkinen parantamistyö Herfordissa alkaa. Valtava reaktio. Gröningistä tulee Herfordin ihmeidentekijä. Osittain hänet korotetaan jonkinlaiseksi messiaaksi, sitäkin enemmän, koska Gröningin mukaan hänen vaikutuksensa perustuu jumalallisiin voimiin.

27. huhtikuuta 1949:
Sairaita virtasi paikalle massoittain, minkä vuoksi virnanomaiset puuttuivat asiaan, etenkin terveysvirasto. Gröning ja Hülsmann pyydetään neuvotteluun Herfordin terveysviraston johtajan lääkintöneuvos tri Siebertin luokse. Siebert selittää, että hän on sallinut asiaan puuttumatta Grönigin siihenastisen toiminnan, mutta nyt hänen täytyy ryhtyä toimenpiteisiin sairaiden suuren määrän takia. Hän on vastuussa julkisesta terveydenhuollosta. Hän yrittää kömpelöllä, hieman provosoivalla tavalla saada Gröningiltä tämän henkilötiedot. Gröning kiistää tri Siebertin oikeuden siihen. Hän kehottaa lääkintöneuvosta vakuuttumaan sen sijaan henkilökohtaisesti hänen toimintatavoistaan ja menestyksestään siellä, missä hän vaikuttaa. Siebert torjuu ehdotuksen selittämällä, että hän ei voi nolata itseään.

Seuraavien päivien aikana:
Kolme neuvottelua, joihon osallistuvat Hülsmann, lääkintöneuvos tri Siebert ja Herfordin rikostarkastaja Auer, Hülsmann painostaa – Gröningin innostuneena kannattajana, joskaan ei kovin taitavasti - herroja vakuuttumaan itse Gröningin menestyksestä. Siebertillä on torjuva asenne. Auer pysyy objektiivisena.

30. huhtikuuta 1949:
Parannusta etsivien ihmisten lisääntyvän ryntäyksen ja viranomaisten kanssa syntyneet vaikeudet huomioon ottaen järjestää Gröning Hülsmannin talossa jonkinlaisen lehdistökonferenssin. Lehdistö on sillä välin ottanut haltuunsa Gröningin tapauksen, kirjoittanut siitä sensaatiohakuisesti ja julkaissut tapauksesta lukuisia virheellisiä tietoja ja vääristelyjä. Tähän konferenssiin ilmestyy Herfordin kaupunginjohtaja Meister yhdessä superintendentti Kunstin kanssa. Gröning korjaa vääriä tietoja. Mutta vähän epävarman ja estoisen Gröningin, joka ei ole kokenut lääkäreiden kanssa neuvottelija eikä tottunut kohtaamaan lehdistön edustajia, ja muiden läsnä olevien välille ei oikein synny yhteyttä. Etualalla ovat viranomaisten pelko siitä, että sairaiden joukkorynnistys häiritsee yleistä järjestystä, lääkäreiden epäluulo ja avoin torjunta sekä lehdistön epäasiallinen tiedottaminen.

3. toukokuuta 1949:
Kaupunginjohtaja käy Hülsmannin talossa Gröningin luona. Hän valitsee itse odottavien joukosta naisen, jolla on halvausoireita ja vie tämän Gröningin luo. Gröning saavuttaa ilmiselvästi suuren menestyksen tämän naisen tapauksessa. Meisteri lähtee talosta suuesti vaikuttuneena.

3. toukokuuta iltapäivällä:
Siitä huolimatta lähettää kaupunginjohtaja Gröningille iltapäivällä tiedon, että häneltä kielletään kaikenlainen parantamistoiminta. Se sisältää valitusoikeuden kolmen viikon sisällä. Viranomaisten, Gröningin ja odottavien ihmisjoukkojen välinen suhde tulee yhä monimutkaisemmaksi. Kuluneiden viikkojen aikana on odottaville ihmisille tapahtunut lukuisia merkittäviä parantumisia.

13. toukokuuta 1949:
Vasta kymmenen päivän päästä kiellosta, joka tukeutuu ulkonaisesti kolmannen valtakunnan luontaisterapeuttilakiin, ilmestyy lääkärikomissio Hülsmannin taloon. Komissioon kuuluvat Bielefeldin kaupunginsairaalan johtaja professori tri Wolf; Bethelin hoitolaitosten johtaja professori tri Schorsch ja lääkintöneuvos tri Rainer Bielefeldistä. Lisäksi ovat läsnä kaupunginjohtaja Meister ja superintendentti Kunst. Kunst ja Wolf tavoittelevat objektiivisuutta. Täysin torjuva on tri Rainer. Hän sanoo: "Hyvät herrat! Kaikki, mikä Teille täällä näytetään, ei ole lääketieteelle mitään uutta. Me kykenemme hoitamaan sellaisia tapauksia yhtä menestyksellisesti. Kun tulen tänne, haluan nähdä ihmeitä." Gröningin lääketieteellisten vastustajien liitto ja viranomaisten neuvottomuus massoja liikuttavan Gröningin tapauksessa vahvistuvat. Gröningille tarjotaan kuitenkin mahdollisuutta todistaa parantamistaitonsa kliinisesti tarkistetuissa tapauksissa 28. päivään kesäkuuta mennessä kaikissa Saksan brittiläisen vyöhykkeen yliopistollisissa sairaaloissa sekä Bielefeldin kaupunginsairaalassa tai Bethelin sairaalassa johtavien lääkäreiden kanssa tehtyjen sopimusten mukaan.

Seuraavina päivinä:
Huolimatta Gröningin ja hänen avustajiensa suullisista ja kirjallisista tiedotteista, että parantamiskielto on voimassa ja että odottaminen on turhaa, odottavat parantumisenetsijät edelleen Hülsmannin talon edessä. Siellä tapahtuu myös vaikeasti kontrolloitavissa olevia parantumisia, jotka voidaan selittää vain Gröningin kaukovaikutuksella odottaviin ihmisiin.

20. toukokuuta 1949:
Gröning ilmoittaa olevansa valmis todistamaan parantamistaitonsa Bielefeldin kaupunginsairaaloissa, mutta palaa takaisin matkalta prof. Wolfin luokse vaistomaisesta epäluottamuksesta lääkäreiden salajuonia kohtaan. Tärkeä rooli on tässä myös herra Klemmellä, jonka Gröning on parantanut. Klemme ehdottaa Gröningille luopumaan kamppailusta Herfordin viranomaisten kanssa ja neuvottelemaan sen sijaan Detmoldissa maaherra Draken kanssa, jonka Klemme tuntee hyvin.

23. toukokuuta 1949:
Yhteys Drakeen tapahtuu epäsuotuisissa olosuhteissa. Gröningin piiriin ilmestyneen ja itseään kustannusvirkailijaksi nimittävän herra Egon-Arthur Schmidtin painostuksesta Gröning tekee illalla ennen Draken luona käyntiä niin kutsutun kaukodiagnoosin Draken terveydentilasta. Gröningin kaukodiagnoosit ovat erityinen asia, jota ei voi ilman muuta tulkita lääketieteellisin käsittein. (Ne otetaan perusteellisesti puheeksi Revuen raportoinnin edetessä.) Gröningin taidosta vakuuttuneena esittelee Schmidt Drakelle kaukodiagnoosin. Tämä löytää siitä joitakin virheitä. Detmoldin terveysviraston lääkäri tri Dyes, selvästi Gröningin vastustaja, saa yliotteen. Hän sanoo Gröningille sanasta sanaan, että tämä voi tehdä ja todistaa mitä haluaa, parantamiskieltoa ei peruuteta (tämän ilmaisun vahvistaa tri Dyes itse Revuen kanssa yhdessä työskentelevälle prof. tri Fischerille) Dyesin sanoilla on negatiivinen vaikutus asioiden kulkuun. Gröningin vaistomainen epäluottamus lääkärikuntaa kohtaan vahvistuu lopullisesti ja tekee myös hänen puoleltaan asiallisen tapaamisen mahdottomaksi. Tri Dyes ei valistanut Gröningiä luontaisterapeuttilain poikkeuspykälistä, joiden mukaan voidaan poikkeustapauksissa antaa parantamistoiminnan harjoittamiseen erikoislupa lainpykälistä huolimatta.

24. toukokuuta 1949:
Neuvottelu Gröningin ja apulaiskaupunginjohtaja Wöhrmannin kanssa. Tämä toimii lomalla olevan kaupunginjohtaja Meisterin sijaisena. Neuvottelussa Wöhrmann sanoo kahdeksan todistajan mukaan suunnilleen seuraavaa: Jos Wilhelmsplatz 7:ssä sijaitsevan talon edessä odottaa tuhat ihmistä parantumista, häntä ei tämä määrä kiinnosta. Sairaiden parantuminen on toissijainen seikka. Häntä kiinnostavat vain sielunparannus ja syntien anteeksianto. Kaikki fyysiset vaivat ovat pieniä verrattuna sielunparannukseen. Koska Gröning ei anna vastausta kysymykseen, voiko hän antaa myös syntejä anteeksi, pitää Wöhrmann keskustelua Gröningin kanssa täysin epätyydyttävänä.

7. kesäkuuta 1949:
Lääkärikomissio käy toistamiseen Gröningin luona. Tällä kerralla siihen kuuluvat Wöhrmann ja lääkintöneuvos tri Siebert. Viisi tuntia kestää välienselvittely. Kaiken parantamistoiminnan kielto säilyy. Valitusaikaa pidennetään 28. heinäkuuta saakka. Gröningille tehdään vielä kerran tuttu tarjous todistaa parantamistaitonsa klinikoilla ja sairaaloissa. Mutta se ei enää toteudu Gröningin syvän epäluottamuksen tähden. (Prof. tri Fischer toteaa Revuen valtuutettuna myöhemmin, että tämä epäluottamus ei ollut aiheetonta.)

18. ja 19. kesäkuuta 1949:
Rauhoittaakseen tuhansia sairaita ihmisiä, jotka odottavat Gröningiä Wilhelmsplatzilla tuntee Wöhrmann olevansa pakotettu löysentämään tilapäisesti parantamiskieltoa.

20. kesäkuuta 1949:
Parantumista odottavien mielenosoitus raatihuoneen ja Wöhrmannin asunnon edessä. Poliisi on voimaton.

21. kesäkuuta 1949:
Kieltoa löysennetään vielä kerran.

24. kesäkuuta 1949:
Kaupunginjohtaja Meister palaa takaisin ja vahvistaa kiellon. Uusia mielenosoituksia. Sekasortoinen tilanne tulee yhä mahdottomammaksi.

25. kesäkuuta 1949:
Hampurilainen tukkukauppias Westphal, jonka astman Gröning on parantanut, kutsuu hänet Hampuriin. Gröning toivoo voivansa siellä jatkaa parantamistoimintaansa. Mutta se osoittautuu myös Hampurissa mahdottomaksi.

29. kesäkuuta 1949:
Gröning lähtee Hampurista tuntemattomaan paikkaan. Hänen seuranaan ovat Hülsmann ja tämän vaimo. Suuri yleisö ja poliisi kadottavat hänen jälkensä.

Gröningin käsittelemiä sairaita, jotka professori tri Fischer etsi käsiinsä, ennen kuin hän itse tapasi Gröningin

1. Munuaissairaudesta kärsinyt, Bielefeldistä kotoisin ollut herra Klüglich, joka eli ainaisessa leikkauksen pelossa. Kertomuksemme kuvaa, missä kunnossa Revuen valtuuttama professori Fischer tapasi hänet viikkoja Gröningin käsittelyn jälkeen.
2. Hampurilaisen Mendtin perheen pikku tytär todisti professori Fischerille, että Gröningin vaikutusta täytyy käyttää lääketieteessä hyväksi. Gröningillä oli ollut psykoterapeuttisesti menestyksellinen vaikutus lapsihalvaukseen.
3. Rouva Wehmeyer. Kun professori Fischer kävi hänen luonaan ja kuuli rouvan sairaalassa käynneistä, teki Gröningin kaukovaikutus ja se kokemus, josta herra Wehmeyer kertoi (katso kertomusta) professoriin suuren vaikutuksen.
4. Neiti Schwerdt kuvaili professori Fischerille, miten hän tapasi Gröningin, kuten raportissa kerrotaan ja miten tämä johdatti hänet hopeapaperipallon avulla takaisin rakastamansa miehen luo ja miten Gröning paransi molemmat.
5. Rouva W., joka johtaa Bielefeldissä vuonna 1946 kuolleen miehensä polkupyöräliikettä. Professori Fischer keskusteli lääkärin kanssa, joka oli antanut rouvalle ennen Gröningiä pitkän aikaa toivottomalta tuntunutta hoitoa.
6. Asiallinen liikemies Kargesmeier Bad Oeynhausenista, jota mikään leikkaus ei ollut auttanut pääsemään eroon kiduttavista kolmoishermosäryn aiheuttamista kivuista. Gröningin käsittelyn jälkeen professori Fischer tapasi hänet terveenä.
7. Rouva E:n sängyn vieressä istuu tri Morters, joka hoiti potilasta ennen Gröningin vaikutusta. Myös tämä tapaus antoi Revuelle aiheen saada yliopistollisen sairaalan lääkärit vakuuttuneiksi kliinisen tutkimuksen tarpeellisuudesta. Revue kertoo siitä seuraavassa numerossaan.