Zeitzeugen
Aikalaistodistaja E. Süffert
Astman parantuminen Münchenissä
Naapurini vei minut Münchenissä Bruno Gröningin luo. Naapuri tiesi, että minulla oli ollut 14 vuoden ajan vaikea astma ja elämänhaluni oli usein tipotiessään.
Minut otettiin ystävällisesti vastaan. Bruno Gröning istui kirjoituspöydän takana, minä sen edessä käsivarret ja jalat erillään. Bruno Gröning kehotti minua hengittämään syvään ja rauhallisesti. Hengitimme molemmat samalla tavalla. Se tuntui minusta koomilliselta ja olin vähällä purskahtaa nauruun. Sisään…ulos…sisään…ulos. Yhtäkkiä jalkojani alkoi kuumottaa. Herra Gröning mainitsi hyvin parantuneen leikkaukseni. En ollut kertonut siitä mitään. Hän selitti minulle tuntevansa kaiken itsessään ja saavansa näin tiedon toisen henkilön vaivoista. Hän tiesi aikaisemmin sairastamastani tarttuvasta keltataudista. Hän tiesi, että minun täytyi käydä usein öisin tyhjentämässä rakkoni ja että minulla oli usein päiväkausia ummetusta. Bruno Gröning tiesi yksinkertaisesti kaiken. Nyt se ei enää naurattanut minua. Hän kehotti minua hengittämään edelleen. Sitten sain vaikean kohtauksen ja minulla oli sellainen tunne, kuin kallionjärkäle olisi maannut päälläni. Herra Gröning hengitti yhtä äänekkäästi kuin minäkin. Yhtäkkiä vähän ennen tukehtumista tunsin energian virtaavan kehoni läpi päästä vatsaan. Sen jälkeen saatoin hengittää vapaasti. Yöllä nukuin niin rauhallisesti, että mieheni herätti minut. Hän halusi tarkistaa, olinko vielä hengissä. Aikaisemmin istuin sängyssä enemmän kuin makasin. Kuulin itseni viheltävän kuin pikajuna saapuessaan Münchenin asemalle.
Tämän tapaamisen aikana koin Bruno Gröningin hyvin sisäistyneeksi. Koin henkisen yhteyden hänen ja itseni välillä. Hän antoi minulle kolme tinafolioliuskaa, jotka minun piti asettaa rintakehäni ja vatsani päälle. Hän sanoi, että voisin silloin hengittää hyvin. Sen teinkin, ja siitä lähtien en ole saanut enää yhtäkään kohtausta.
Näkemyksiä Bruno Gröningistä
Kuuluisat henkilöt ottavat kantaa persoonaan Gröning
|
|
"Gröning on ainutlaatuinen ilmiö, häntä ei voida luokitella mihinkään psykoterapeuttiseen tai psykologiseen koulukuntaan. Uskon, että hän oli syvästi uskonnollinen ihminen. Vaatimaton, uskottava, hyväntahtoinen ja auttavainen mies." Helmut Kindler, kustantaja |
|
|
"Se, mitä koin ollessani mukana ja syvällinen tutustuminen Bruno Gröningin oppiin, tämän opin avulla tapahtuneet parantumiset ja hänen täynnä viisautta olevat tietonsa, hänen yksinkertainen Jumalalle kuuliainen olemuksensa, hänen voimaa ja varmuutta säteilevä persoonallisuutensa antavat minulle luvan sanoa arvostelunani: niin pieni kuin hän kooltaan onkin, hän on ylivoimaisen suuri, koska hän antaa koko tahtonsa ja ainutlaatuisen osaamisensa ja tietonsa ihmiskunnan hyväksi." Anny Freiin Ebner von Eschenbach |
|
|
"Kävi ilmi, että herra Gröning ei tutkinut ketään, joka tuli hänen luokseen. En tunne yhtäkään tapausta, jossa Gröning olisi koskettanut fyysisesti potilasta. Minun tiedossani ei ole tapausta, että hän olisi yrittänyt estää sairasta luopumaan lääkärin avusta. Hän ei määrännyt myöskään lääkkeitä (...). En tunne yhtäkään tapausta, jossa herra Gröning olisi vaatinut käsittelemältään ihmiseltä rahaa (...). En pitänyt häntä puoskarina.(…) Minulla ei ollut epäilystäkään siitä, että hänestä lähti voimia, jotka vaikuttivat ihmisen parantumiseen." Piispa tri Hermann Kunst Herfordista 1949 |
|
|
"Gröning on epätavallinen ilmiö, jota ei voida tieteellisesti selittää. (…) Häntä voi verrata Sokrateseen, Jeanne d’Arciin, Gandhiin ja Albert Schweitzeriin, koska hänkin uhraa itsensä kokonaan kaikkien hyväksi. (…) Hänen ihmetekonsa ovat niin ainutlaatuisia, että hänestä on jo nyt tullut historiallinen henkilö. Tulevat sukupolvet tulevat paneutumaan häneen ja hänen toimintaansa." Josef Hohmann, keskikoulun rehtori, historioitsija ja rajatiedon tutkija 1957 |
|
|
"Bruno Gröning esiteltiin aikalaisilleen liian yksipuolisesti ihmeparantajana. Se johti siihen, että määrätyt piirit tuomitsivat hänet aivan väärin ja parjasivat häntä. Hänen rehellinen rakkautensa ihmisiä kohtaan tuli liian usein painotetusti esille. Se peitti hänen todellisen, hyvin hienosäikeisen olemuksensa: kristityn, viestintuojan ja julistajan. Vain hyvin harvat ihmiset tunsivat hänen elämänsisältönsä ja pyrkimyksensä ytimen." Hella Emrich, lääkäri |
|
|
"Gröning-ilmiö on kiinnostanut minua lääkärinä siinä määrin, että olen viettänyt hänen rinnallaan monien viikkojen aikana monta päivää ja monta yötäkin. (…) Gröning on meille lääkäreille arvoitus. Ensinnäkin hän kykenee parantamaan lyhyen ajan sisällä henkilökohtaisen kontaktin ja voimakkaan keskittymisen kautta mitä vaikeimmin sairaita, heidän joukossaan jopa sokeita, tai hän kykenee ainakin helpottamaan heidän oloaan. Olen ollut itse paikalla näkemässä sen. Toiseksi Gröning kykenee saavuttamaan samanlaisia tuloksia niin kutsutun kaukoparannuksen kautta, nimittäin täydellisen parantumisen tai ainakin huomattavaa helpotusta. Olen ollut läsnä myös kaukoparantumisten tapahtuessa. Me lääkärit voimme ja meidän täytyy oppia herra Gröningiltä hyvin paljon, sillä satojen tapausten kohdalla on toidistettu moitteettomasti, että pieni Gröning on auttanut ja parantanut täydellisesti siellä,missä tiede ja lääkäreiden taidot olivat epäonnistuneet." Lääket. tri Zetti, yleislääkäri |
|
|
"Kukaan ei voi kieltää sitä, etteikö Bruno Gröning olisi parantanut jo monia sairaita, joita oli siihen mennessä pidetty parantumattomina. Koulutieteen viisaus kiirehtii selittämään, ettei se ole mitään epätavallista, kun on kyse alun perin sielullisista sairauksista. Mutta miksi koululääketieteellä on ollut niin vähän menestystä tällä hoitomenetelmällä, sitä ei kerrota. Vai onko tapauksia niin vähän, että niistä mieluummin vaietaan? Herfordin ’uusi parantamismenetelmä’ on joka tapauksessa sen huomion arvoinen, mikä sille annetaan." Fil. tri A. Kaul |
Aikalaistodistaja vapaaherratar Anni Ebner von Eschenbach
"Oli kuin lääkärin olisi ensin täytynyt taas tottua katsomaan tervettä vaimoaan"
Vuosina 1950 ja 1951 Bruno Gröning piti jonkin aikaa esitelmiä matkustajakoti Weikersheimissa Gräfelfingissä. Vapaaherratar Anni Ebner von Eschenbach kävi joissakin esitelmistä ja kirjotti muistiin erilaisia tapahtumia. Tässä yksi esimerkki:
"Kerran tuotiin pyörätuolissa sisälle nuori nainen, jonka kasvot olivat lumivalkoiset. Esitelmän aikana hän menetti tajuntansa ja näytti siltä, kuin hän olisi kuollut. Bruno Gröning katsoi häneen vain lyhyesti ja rauhoitti läsnäolijoita, jotka huolestuivat siitä, erityisesti mies, joka oli tullut naisen mukana.
Vajaan puolen tunnin kuluttua nainen heräsi posket punaisina ja nousi pyörätuolista. Hän kulki Gröningiä kohti, vielä vähän epävarmaasti, mutta hänen silmissään oli säteilevä, hämmästynyt katse.
‘Hienoa, hyvä rouva, kun voi taas seistä omilla jaloillaan ja pikku sydänkin lyö taas normaalissa tahdissa! Mutta älkää nyt ottako heti kiinni menetettyjä vuosia – viekää keho hitaasti tekemään velvollisuutensa!’
Kun nainen halusi kiittää, sanoi Gröning: ‘Kiittäkää Jumalaa! Minä olen vain Hänen pieni avustajansa. Osoittakaa nyt, että olette todellinen Jumalan lapsi!’
Mies, joka oli tuonut naisen sisään, nousi ylös ja puhui liikuttuneella äänellä: ‘Herra Gröning, olen hänen puolisonsa ja itse lääkäri. Minulle vaimoni oli parantumattomasti sairas, vaikka olin tehnyt kaikkeni. Mutta hänellä oli vain yksi toivomus tulla luoksenne. Olin vakuuttunut, että hän kuolee matkalla tänne, sillä hänellä oli niin vaikeita sydänvaivoja, että jokainen liike merkitsi hengenvaaraa. Tämä ihme järkyttää minua, minun on vaikea uskoa sitä!’
Ilosta itkien mies työnsi tyhjän pyörätuolin ulos ja istuutui vaimonsa viereen tuolille. Hän kuunteli kaksi tuntia kestäneen esiltemän ja katsoi sivulta usein kysyvästi vaimoonsa, ikään kuin hänen olisi ensin totuttava terveen ja onnellisen vaimonsa näkemiseen."
Aikalaistodistaja G. Clausen
Vapautuminen monia vuosia kestäneistä kivuista jalassa
Asuin 50-luvulla Uetersenin lentotukikohdassa. Eräänä päivänä Bruno Gröning kulki ikkunamme ohi. Lapseni kiinnittivät huomioni häneen. Tunsimme herra Gröningin sanomalehdestä. Sillä hetkellä, kun näimme Bruno Gröningin ikkunasta, ajattelin: "Minne hän menee?" Kun näin hänen menevän naapurini luo, juoksin perässä ja koputin oveen. Sain tietää, että naapurini oli Bruno Gröningin sisar. Minut vietiin keittiöön ja sain istuutua pöydän päähän Bruno Gröningiä vastapäätä. Meidän väliimme pöydän ääreen istuutui hänen sisarensa. Bruno Gröning kehotti minua istumaan täysin vapaana. En saanut ristiä käsivarsiani enkä jalkojani, ja minun oli tarkkailtava sitä, mitä tunsin. Hän sanoi: "Ottakaa niin paljon virtaa vastaan kuin voitte!" Sitten huomasin hämmästyksekseni, sillä hänhän istui pöydän toisessa päässä, käsissäni tuulahduksen, ikään kuin joku olisi puhaltanut käteeni. Sen voin todistaa. Sitten hänen sisarensa tunsi yhtäkkiä ja odottamatta kipuja jalassa ja valitti äänekkäästi: "Oi, oi, oi!"
Ajattelin: "Nehän ovat minun kipujani, jotka piinasivat minua aina." Minulla oli ollut vuosikausia sellainen tunne, että jalkani ei kuulu minuun, ikään kuin se olisi vain liimattu paikoilleen. Lääkärin apukaan ei ollut kyennyt vapauttamaan minua tästä olotilasta.
Huusin ääneen: "Nehän ovat minun kipujani, sellaisia kipuja minulla on aina!" Bruno Gröning sanoi siihen vain yhden sanan: "ollut!" Siinä silmänräpäyksessä olivat hänen sisarensa kivut hävinneet. Jalkani tuntui taas täysin normaalilta. Olin vapaa, minulla ei ollut enää minkäänlaisia kipuja, jalkani kuului taas minuun. Siitä hetkestä lähtien en enää ontunut. Olin terve ja olen pysynyt terveenä.
Rahaa Bruno Gröning ei vaatinut. Päinvastoin, hän antoi minulle vielä pienen tinafoliopallon, johon oli kirjoitettu: "Jumalan siunausta kaikille teillenne!" Vierailu kesti puoli tuntia. Sen jälkeen palasin täysin terveenä kotiin.
Aikalaistodistaja Gottfried Kalz
"Uutinen, että hän pystyy kävelemään, levisi kulovalkean tavoin"
Työtoverini äiti oli istunut jo 25 vuotta pyörätuolissa. Kun puhe kääntyi Bruno Gröningiin, sanoin: "Kokeilepa sitä, pyydä sitä miestä tulemaan…" Muistaakseni se oli 1956. He ottivat yhteyttä Bruno Gröningiin, ja hän lupasi tulla käymään eräänä aamupäivänä.
Kun Bruno Gröning tuli, olivat monet W:n perheen ystävät uteliaisuudesta paikalla. Vanha rouva W. nostettiin sängystä. Hänet vietiin pyörätuolissa olohuoneeseen Bruno Gröningiä vastapäätä. Kukaan muu ei saanut jäädä huoneeseen, kaikkien täytyi poistua.
Vanha rouva W. ja Bruno Gröning jäivät sinne kahdestaan. Kuuntelimme jännittyneinä olohuoneen ovella, kuuluisiko sieltä mitään. Yhtäkkiä Bruno Gröning sanoi selvästi ja kuuluvasti: "Nouse ylös ja kävele…" Voin vannoa, että vanha rouva ei ollut kyennyt vuosiin kävelemään askeltakaan! Kun kuulimme nämä sanat, ei mikään pidätellyt meitä enää. Riuhtaisimme oven auki ja näimme vanhan rouva W:n kävelevän. Kollegani vaimo aikoi auttaa anoppiaan ja pitää häntä kädestä, mutta Bruno Gröning sanoi, että rouva W. pystyy kävelemään yksin. Hän nousi todellakin ylös ja käveli, vapaasti, aivan yksin! Meillä kaikilla oli kyyneleet silmissä. Sitä ei voinut kunnolla käsittää, mutta me koimme sen, näimme sen omin silmin!
Bruno Gröning ei ollut hypnotisoinut rouva W:tä eikä koskenut häneen. Hän oli katsonut rouvaa vain syvälle silmiin ja sanonut:: "Nouse ylös…" Ja katsopas vain, rouva käveli.
Ajattelin silloin: "Onkohan Jumala sittenkin olemassa?" Huoneessa ei ollut yhtäkään, joka ei olisi itkenyt ilosta. Se oli yksinkertaisesti koskettava tapahtuma. Bruno Gröning sanoi vielä: "Te pystytte nyt kävelemään."
Rouva W:stä tuli lähiympäristön pääpuheenaihe. Se oli sensaatiomaista. Tieto siitä, että hän käveli, levisi kulovalkean tavoin: "Hän pystyy liikkumaan!" Lyhyen ajan sisällä tuli noin 200 ihmistä katsomaan, miten rouva W. liikkui. Hän näytti sen läsnäolijoille kävelemällä katua edes takaisin.
Bruno Gröning ei vaatinut käynnistään rahaa. Voin kertoa hänestä vain hyvää. Hänellä oli aivan erityinen säteily. Rouva W. parantui pysyvästi.
Aikalaistodistaja Christa Hinz
Sotainvalidi hyppää aitauksen aidan yli
Olin kuullut Bruno Gröningin toiminnasta Traberhofissa eräältä tuttavalta. Sen jälkeen lähdin minäkin sinne pariksi päiväksi. Hevossiittolaan tullessani siellä oli ainakin 10.000 - 20.000 ihmistä. Bruno Gröningiä ei vielä näkynyt. Odotimme häntä tuntikausia.
Sitten hän tuli puhumaan ihmisille parvekkeelta käsin. Tunsin koko kehossani sähköisyyttä, värähtelyä ja kihelmöintiä. Myös muut liikahtelivat, heidän jäsenensä suorastaan lentelivät. En olisi uskonut, jos en olisi sitä itse kokenut. Jotkut paikalla olijat alkoivat huutaa: "En tarvitse enää keppiä!" ja "Pystyn jälleen kävelemään!"
Seisoimme vieri vieressä. Kuljin siitä huolimatta ihmisten välissä, koska minua kiinnosti kovasti, mitä siellä tapahtui.
Punaisen Ristin kantajat auttoivat erästä miestä kohoamaan, sillä hän makasi alkeellisilla, laudoista kyhätyillä paareilla. Mies kohotti apua etsien kätensä ylös, hiki virtasi puroina hänen kasvoillaan. Kysyin häneltä, mikä häntä vaivasi, ja hän vastasi: "Olen sotainvalidi." Myöhemmin tämä mies nousi kokonaan ylös paareiltaan.
Sitten näin itkevän isoisän, joka oli paikalla kahdeksanvuotiaan lapsenlapsensa kanssa. Poika ei ollut kyennyt kävelemään. He olivat rakentaneet pienet, yksinkertaiset puiset vaunut voidakseen tuoda pojan Traberhofiin Bruno Gröningin luo. Vanhus kertoi minulle kyyneleet silmissä, että poika pystyi taas. kävelemään.
Eräs toinen mies hyppäsi aidan yli, ja sanoin hänelle: "No, Te olette kyllä väärässä paikassa!" Siihen hän vastasi: "Sunnuntaina kuljin vielä rampana kainalosauvojen varassa." Viisi päivää myöhemmin sama mies hyppäsi aitojen yli! Hänestä huokui suuri onnellisuus. Hän näytti minulle invaliditodistuksensa.
Tapasin paikalla myös vanhan miehen, joka istui pyörätuolissa. Hän oli tullut taas sairaaksi. Jotkut ihmiset olivat väittäneet, että parantuminen ei olisi pysyvää ja että Gröning oli puoskari. Mies oli uskonut siihen.
Siellä oli ihmisiä yötä päivää. En tuntenut nälkää koko aikana Traberhofissa ollessani. Ihmisjoukko ei ollut hysteerinen, kaikki uskoivat ja toivoivat tulevansa terveeksi. Kun näin ihmisiä siellä lautojen päällä makaamassa tai kainalosauvojen varassa, olin sisimmässäni niin järkyttynyt, että minulla ei ollut siihen sanoja. Sitä oli vaikea katsoa.
Uskon, että Bruno Gröningillä oli aivan erityinen yhteys Jumalaan. Minusta oli vahinko, että en voinut tavata häntä useammin. Ajattelen vielä tänäkin päivänä usein sitä, mitä siellä koin.
Aikalaistodistajan kertomus
Ummetuksen ja veritulpan parantuminen – "tapahtuma oli koko kylän puheenaihe"
Sillä aikaa, kun avunetsijät odottivat Bruno Gröningiä Wilhelmsplatzilla, nähtiin muualla seuraavanlaisia kohtauksia:
Aikalaistodistajamme äidistä olivat lääkärit jo luopuneet. Hän ei ollut ulostanut kuuteen viikkoon. Kaikki lääketieteelliset toimenpiteet, kuten peräruiske, ulostuslääkkeet ja muu sellainen olivat olleet tuloksettomia. Lisäksi hänelle oli tullut veritulppa.
Aikalaistodistaja: "Koko perhe oli lopen uupunut. Tartuimme jokaiseen oljenkorteen löytääksemme vielä apua, jotta äitimme parantuisi. Tässä tilanteessa kuulimme, että Bruno Gröning oli täällä Herfordissa Wittekindstrassella erään vaikeasti sairaan luona. Lähdin sinne. Siellä oli jo noin 20 muuta henkilöä, jotka etsivät myös apua. Tervehtiessäni Bruno Gröningiä hän sanoi: ‘Menkää keittiöön. Tulen tänä iltana mukaan äitinne luo.’ En tiedä, mistä hän tiesi, että olin tullut hänen luokseen äitini vuoksi. En ollut sanonut hänelle mitään.
Keittiössä odottaessani koin seuraavaa: Paikalle oli tullut äiti lapsensa kanssa. Lapsella oli hirveä hinkuyskä. Olimme kuulleet kammottavan yskän jo kaukaa. Äiti tuotiin lapsi mukanaan luoksemme keittiöön. Bruno Gröning silitti lempeästi lapsen päätä. Hän sanoi äidille: ’Pitäkää huolta lapsestanne, sillä hän tulee viidentoista minuutin kuluttua oksentamaan keltaista limaa.’ Sen jälkeen Bruno Gröning lähti keittiöstä mennäkseen taas toisten luo. Yhtäkkiä lapsi alkoi kyökkiä. Sain hänet juuri ja juuri napatuksi ja pidetyksi hiililaatikon yläpuolella, jonne hän oksensi. Sellaista oksennusta en ollut koskaan eläessäni nähnyt. Myöhemmin Bruno Gröning sanoi äidille: "Lapsi on terve…" Äiti lähti pois, eikä tyttö yskinyt enää.
Lähdimme sitten yöllä kello 24.00 Bielefeldiin äitini luo. Matkan aikana Bruno Gröning huomautti, että minun ei pitäisi olla huolissani, sillä parannuksenvoima tuli Jumalalta. Ihmisen pitäisi uskoa hyvään. Bruno Gröning sanoi minulle vielä, että hän on jo matkan aikana tekemisissä äitini kanssa, suuntautuu henkisesti jo häneen.
Kun tulimme äitini makuuhuoneeseen, istuutui Bruno Gröning hänen sänkynsä laidalle. Näin suureksi ilokseni, että äidin silmät olivat jo huomattavasti kirkkaammat. Vatsa tosin oli vielä pullistunut kuin tynnyri. Bruno Gröning puhui hänen kanssaan ja näin, miten äitiini tuli jälleen elämänilo. Hänen sydämensä oli avoin Bruno Gröningille. Hän uskoi tähän. Bruno Gröning pyysi äidille lasin vettä ja sanoi sen tekevän äidilleni hyvää. Hain raikasta vettä pihakaivosta, ja äitini joi sen. Isälleni Bruno Gröning sanoi: ‘Tarkkailkaa vaimonne ulostusta ja virtsaa. Tulette näkemään ja hämmästymään, miten kaikki puhdistuu kuonasta ja mitä kaikkea sieltä tulee ulos.’ Isäni kysyi Bruno Gröningiltä, mitä hän oli velkaa, mitä hänen pitäisi maksaa. Mutta Bruno Gröning sanoi vain: ‘Meidän pitää kiittää Jumalaa ja kertoa kiitoskirjeen muodossa siitä, mitä olemme kokeneet.’
Seuraavana päivänä alkoi äitini vatsa metelöidä. Isäni sanoi, että hänestä tuli ulos seitsemän pytyllistä. Kahden päivän päästä äitini nousi ylös täysin parantuneena. Siitä lähtien olivat myös hänen jalkojensa avohaavat ja suonikohjut parantuneet ilman lääkärin toimenpiteitä. Hoitava lääkäri oli sanaton. Tapahtumasta puhui koko kylä.
Kun katsoin Bruno Gröningiä silmiin, tiesin, että siinä seisoo uskova ihminen! Hänellä oli ainutlaatuinen säteily. Jos minulle olisi aikaisemmin joku kertonut sellaisesta kokemuksesta, olisin ajatellut: ‘Hän on päästään vialla!’ Mutta ihmisen täytyy kokea sellaista ensin itse voidakseen uskoa siihen. Tästä tapahtumasta jäi minulle ainutlaatuinen muisto."
Aikalaistodistaja L. Schlüter
Kuurouden, sokeuden ja halvaantumisten parantuminen Herfordissa – Gröningin säteily sanoi enemmän kuin tuhat sanaa
Herford Westfalenissa oli se paikka, jossa Bruno Gröningin toiminta suuressa mittakaavassa alkoi. Myös lehdistö pani sen merkille ja tiedotti siitä. Tuhansia avunetsijöitä läheltä ja kaukaa tuli saamaan apua ja parantumaan. Ihmisten joukossa oli rouva Schlüter sokean anoppinsa kanssa. Anoppi oli fyysisesti hyvin heikko ja tarvitsi jatkuvasti apua mm. pukeutumisessa ja jokapäiväisessä hygieniassa.
Rouva Schlüter kertoi seuraavaa: "Luin monista parantumisista eräästä kuvalehdestä. Lehdessä oli kuvia muun muassa Herfordin tapahtumista. Ajattelin, että sinne minunkin pitää mennä anoppini kanssa!
Kuin sillit suolassa seisoimme lukuisten ihmisten keskellä Wilhelmsplatzilla talon numero 7 edessä. Oikealla puolellamme oli noin 30 ihmistä pyörätuoleissa. Odotimme ja odotimme. Kukaan ei sanonut mitään. Kaikki olivat hyvin jännittyneitä ja katselivat ylös parvekkeelle, jonne Bruno Gröningin piti ilmestyä. Oli jo myöhäinen ilta. Sitten parvekkeelle tuli joku lohduttamaan meitä. Hän kertoi, että Bruno Gröning oli vielä toisten avunetsijöiden luona. ’Olkaa kärsivällisiä! Bruno Gröning tulee varmasti!’ Ja siellä me odotimme kolme päivää ja kolme yötä.
Kaikki olivat iloisia, kun Bruno Gröning ilmestyi sinne yhtäkkiä. Hän sanoi, että etsimme kaikki apua ja haluamme parantua ja että Jumala on kaikkien ihmisten suurin lääkäri. Sen jälkeen hän kehotti rampoja nousemaan pyörätuoleistaan. ’Te pystytte kävelemään! Nouskaa ylös!’ Kukaan ei tehnyt sitä. Bruno Gröning rohkaisi rampoja toistamiseen luottamaan Jumalaan ja nousemaan ylös. ’Uskokaa vain, että pystytte siihen, nouskaa ylös!’ Sitten toinen toisensa jälkeen nousi pyörätuolista. He kykenivät kävelemään! Kukaan ei voinut käsittää sitä. Kaikki olivat sanattomia. Sen nähdessään ihmiset itkivät.
Sitten Bruno Gröning sanoi: ’Pyydän sokeita ja kuuromykkiä tulemaan talon sisäänkäynnin eteen.’ Menin sinne anoppini kanssa.Bruno Gröning puhui siellä myös anoppini kanssa. Siellä talon sisäänkäynnin edessä Bruno Gröning otti erään äidin sylistä noin parivuotiaan kuuromykän lapsen. Herra Gröning silitti lasta ja puhui tämän kanssa. Myöhemmin hän piti äänirautaa lapsen korvassa. Lapsi reagoi siihen kääntämällä päätään. Oli selvästi havaittavissa, että lapsi kuuli nyt. Toisen lapsen silmät parantuivat ja hän näki niillä. Nämä olivat liikuttavimpia kohtauksia, joita olen koskaan elämässäni nähnyt.
Lähdimme myöhemmin takaisin kotiin. Anoppini silmät parantuivat niin paljon, että hän pystyi liikkumaan yksin talossa. Hänen yleiskuntonsa kohentui niin, ettei hän tarvinnut enää apua pukeutumisessa eikä siistiytymisessä.
Bruno Gröning oli yksinkertaisesti ja vaatimattomasti pukeutunut, kuten kuka tahansa. Hän säteili kuitenkin rakkautta enemmän kuin kukaan muu. Häneen saattoi heti luottaa. Hänen säteilynsä sanoi yksinkertaisesti enemmän kuin tuhat sanaa."
Aikalaistodistaja H. Steurer
Bruno Gröning auttaa sotainvalidia
Bruno Gröning matkusti usein junalla avunetsijöiden luo. Eräällä matkalla tapahtui seuraavaa:
H. Steurer: "Juna, jossa Bruno Gröning istui, saapui Innsbruckin asemalle, jonne se pysähtyi joksikin aikaa. Bruno Gröning veti vaunuosastonsa ikkunan alas ja katseli ulos. Odotin samaan aikaan samalla laiturilla. Minulla oli kovia kipuja.
Olin saanut lehdistä tietää Bruno Gröningistä ja hänen toiminnastaan kärsivän ihmiskunnan hyväksi. Seisoin junaa vastapäätä, jonka ikkunasta Bruno Gröning katsoi. Menin hänen luokseen ja pyysin häntä auttamaan minua, sillä minulla oli ankaria kipuja. Bruno Gröning poistui hetkeksi sisälle ja ojensi minulle sitten ikkunasta tinafoliopallon. Hän kehotti minua laittamaan pallon kivuliaan kohdan päälle ja rukoilemaan. Sen jälkeen hänen junansa lähti taas liikkeelle.
Kivut saivat alkunsa miinan räjähdyksestä ja siitä aiheutuneista sirpaleista, jotka haavoittivat minua. Menetin silloin oikean silmäni ja toisen käsivarren. Noudatin heti Bruno Gröningin neuvoa ja asetin pallon kivuliaan kohdan päälle. Kipu hävisi hetkessä eikä ole enää palannut. Ensi hetkestä lähtien Bruno Gröning teki minuun erityisen ja suurenmoisen vaikutuksen. Minulla oli sellainen tunne, että hän on ihminen, joka kykenee todella auttamaan. Hän ei vaatinut maksuakaan pallosta, hän yksinkertaisesti auttoi minua pyyteettömästi."
