Parantuminen vaikeasta masennuksesta (PTBS)
R. Z. (43), Melbourne (Australia)
Olin jo lapsena masentunut. Isäni käyttäytyi minua kohtaan usein väkivaltaisesti. Olin aina hyvin hiljainen ja pelokas, nukuin myös huonosti. Ollessani yhdeksänvuotias minua käytettiin hyväksi. Perhe tiesi siitä, mutta ei tehnyt mitään sen estämiseksi. 16-vuotiaana yritin itsemurhaa ottamalla yliannostuksen lääkkeitä – “ilman menestystä“. Koulussa en pärjännyt yhdessäkään aineessa. Sen vuoksi vihasin itseäni vielä enemmän ja uskoin, että minusta ei ole mihinkään. 18-vuotiaana muutin pois kotoa. 22-vuotiaasta lähtien olin neljä vuotta psykiatrisessa hoidossa. Lääkkeitä en syönyt sivuvaikutusten vuoksi. Avioliittoni hajosi kolmen vuoden kuluttua, ja hoitava psykiatri sanoi, ettei voinut tehdä enää mitään hyväkseni. Kävin monen psykologin, psykiatrin, lääkärin, henkiparantajan sekä luontaisterapeutin vastaanotolla ja sairaaloissa. Jokainen muistikuva menneisyydestäni heikensi kehoani. Piilouduin ja koin vaikeita paniikkikohtauksia, tuntui kuin minulla olisi ollut sydäninfarkti. Sitten vaivuin tunneiksi tiedottomuuden tilaan. Pidin ovia suljettuina ja itkin itseni vuosikausia uneen. Masennus, pelot ja paniikkikohtaukset pahenivat niin, että jouduin vuonna 2003 psykiatriseen sairaalaan. Tutkimusten jälkeen minulle määrättiin lääkkeitä (Cipramil, myöhemmin Avanza = Mirtazapin), joista oli myös apua. Ajattelin kaiken olevan nyt kunnossa, mutta sielussani oli yhä vielä jotakin, joka huusi äänekkäästi. Vuonna 2005 yritin erään psykiatrin avulla päästä eroon lääkkeistä. Kun olin vähentänyt annostusta yhteen tablettiin (30 mg), alkoivat vieroitusoireet. Minulle tuli hikoilukohtauksia, kipuja, pelkotiloja, tärinää, pahoinvointia ja ahtaanpaikankammo. Päätin käyttää lääkettä jatkossakin. Minulle määrättiin unilääkkeitä ja Valiumia helpottamaan vieroitusoireita, mutta kun nostin Avanza-lääkkeen annostusta 60 mg:aan, loppuivat kaikki vieroitusoireet. Se oli minulle suuri pettymys, koska näin nyt, että olin riippuvainen tästä lääkkeestä. Minulla oli sellainen tunne, että viettäisin lopun elämääni terapiassa ja lääkärinhoidossa. Masennus oli niin paha, että itkin edelleen paljon, minulla oli kaikkialla kipuja ja halusin lopettaa elämäni. Itsemurhan piti tapahtua 1. heinäkuuta 2007.
Lopulta jää jäljelle vain Jumalan apu
Perjantaina 29. kesäkuuta 2007 vaivuin jollakin sillalla eräässä Melbournen vilkkaassa kaupunginosassa polvilleni ja pyysin Jumalalta apua. Jos en saisi merkkiä, tekisin sunnuntaina 1. heinäkuuta 2007 itsemurhan. Seuraavana päivänä muuan ystävätär soitti minulle. Hänellä ei ollut aavistustakaan ongelmistani. Hän kysyi, voisimmeko tavata kahvikupposen ääressä, samalla hän kertoi minulle erästä parantajaa käsittelevästä elokuvasta. Pyysin Jumalaa näyttämään itselleni oikean tien ja kävin katsomassa elokuvan 1. heinäkuuta 2007.
Pelastuminen
Elokuvaa „Ilmiö Bruno Gröning“ katsellessani itkin koko ajan. Sydämeni oli avoin, tunsin lämpöä ja rakkautta. Eräs aikalaistodistaja kertoi elokuvassa parantumisestaan mahasyövästä. Liikutuin siitä suuresti. Tunsin, miten Heilstrom* kulki kehoni läpi. Elokuvan loputtua olin iloinen ja tunsin energiaa. Silloin minulle ei tosin ollut vielä selvää, että olin parantunut, mutta olin kiitollinen siitä, että Jumala oli kuullut rukoukseni. Vointini parani päivä päivältä. Urheilin taas. Jonkin ajan kuluttua lääkkeiden syömisellä oli jopa haitallinen vaikutus, toisin sanoen lääkkeen otettuani minusta tuli depressiivinen. Kävin ystäväpiirin huhtikuussa 2008 pidetyssä kokouksessa Sydneyssä. Sen jälkeen minulle tuli voimakasta Regelungia*. Tarvitsin paljon enemmän unta ja päätäni särki. Regelungin jälkeen minulla ei ollut enää masennusta eikä vieroitusoireita. Pelot ja paniikkikohtaukset olivat hävinneet. Kävin silloin myös säännöllisesti yhteisötunneilla* ja Einstellen* Heilstromille oli säännöllista kaksi kertaa päivässä. Minut vapautettiin, ja nyt olen vapaa kivuista, riippuvuudesta, hoidoista, lääkäreistä ja piinatuksi tulemisen tunteesta. Kiitän Jumalaa ja ystäväämme Bruno Gröningiä siitä, että sain elämäni takaisin.
Psykologin kommentti:
Rouva Z. ille kehittyi jo nuoruusiässä toistuva depressiivinen häiriö, johon liittyi itsemurha-alttius sekä krooninen traumanjälkeinen häiriö, hirveiden muistojen torjuminen ja samanaikaisesti aikaisempien tunnetilojen uudelleen kokeminen, dissosiaatiohäiriö, pelkoja, säikkyvyyttä ja unihäiriöitä. Erilaiset psykoterapeuttiset ja psykofarmakologiset hoidot eivät johtaneet hänen tilanteensa pidempiaikaiseen paranemiseen. Näin äkillinen muutos kokemuksen ja käyttäytymisen tasolla Bruno Gröningin oppiin tutustumisen jälkeen ei ole psykologin näkökulmasta tällä hetkellä selitettävissä. Se on hyvin epätavallinen. Tässä voidaan lähteä siitä, että kysymyksessä on henkistä tietä tapahtunut parantuminen.
fil. lis. R. B., psykologi
