Parantuminen monia vuosia kestäneestä huumeriippuvuudesta

A.M. (42), Wels (Itävalta)

“Ettekö halua tulla mukaan polttamaan?“ Kutsu, jolla oli tuhoisat seuraukset koko myöhemmälle elämälleni. Olin juuri täyttänyt 17 vuotta, olin hyvin ujo eikä minulla ollut ollenkaan itseluottamusta, kun muuan tuttava kutsui silloisen poikaystäväni, tulevan aviomieheni, ja minut polttamaan jointin (hasistupakka). Tätä niin kutsuttujen ystävien ystävällistä kutsua seurasi monia muita kutsuja, jotka otimme mielellämme vastaan. Ansa oli asetettu ja me astuimme siihen, kuten monet ennen meitä ja meidän jälkeemme. Vähän ajan kuluttua aloimme jo itse ostaa hasista, jota käytimme alussa vain viikonloppuna

Salakavalasti riippuvuuteen

Noin parin kolmen kuukauden päästä poltimme jo joka ilta ja noin puolen vuoden kuluttua myös päivällä. Silloinkin, kun lähdin töihin, en ollut koskaan “selvä“. Montako grammaa käytin päivässä,ei ollut kontrolloitavissa, koska poltin harvoin yksin. Otaksun, että poltin noin kolme grammaa, todennäköisesti enemmän. Huumeidenkäytön ulkoiset merkit sain piiloon käyttämällä tippoja silmienpunoittamisen estämiseksi.

Valikoima laajenee

Huumaavasti vaikuttavien aineiden kirjo on valtava, ja kokeilin kaikkea mahdollista: Käytin pian kaikkea, mitä käsiini sain: LSD-trippejä, spiidiä, kokaiinia, hallusinogeenisiä sieniä. Tabletteja (mm. Lexotanil, Rohypnol) ja alkoholia. Joskus otin muutaman tabletin ja join niiden kanssa enimmäkseen Tequilaa ja olutta, kunnes en tuntenut enää mitään – ja tietysti heroiinia!

Kun katson tänään taaksepäin, en ollut yhtenäkään päivänä selvä. Kaikki tapahtui hyvin salakavalasti. Lopulta koko tuttavapiirini muodostui ihmisistä, jotka käyttivät huumeita. Ajattelin vielä silloin, että minulla on tilanne hallinnassa, mikä ei ollut pitänyt enää pitkään aikaan paikkaansa. Kun olin 29-vuotias, mieheni kuoli auto-onnettomuudessa.

Otteen menettäminen

Siitä alkoi todellinen alamäki. Menetin kokonaan otteen elämään enkä kyennyt säännölliseen työntekoon. Huumatakseni sielun tuskan ja unohtaakseni aloin jo aamulla ruiskuttaa heroiinia. Seurauksena olivat elämäni pahimmat kuusi vuotta. Laadusta riippuen tarvitsin joka päivä grammasta kahteen grammaa heroiinia ja otin kaikkea, mitä oli juuri saatavilla.

Ilman heroiinia en pystynyt enää mihinkään, en pystynyt syömään enkä juomaan. Kulaus vettäkään ei pysynyt mahassani. Lisäksi oksensin, minulla oli ripulia, horkkakohtauksia, kouristuksia, palelin, ja koko kehossa oli kipuja. Olotilani oli niin hirveä, että toivoin vain kuolemaa. Kun olin taas ottanut heroiinia, kaikki kivut hävisivät, saatoin taas syödä ja juoda ja tunsin vointini hyväksi.

Lisäksi pelkäsin poliisia, sillä ilman keskinäistä huumekauppaa mikään ei sujunut. Myin kaikki arvoesineeni ja minulla oli pankissa paljon velkaa. Olin 1,68 cm pitkä ja painoin enää 45 kiloa. Fyysisesti olin ihmisraunio...

Välillä halusin vain kuolla

Katkaisin yhteydenpidon perheeseeni säästääkseni vanhempani siltä kivulta, jonka ulkonäköni aiheutti. Siihen aikaan minulla ei ollut kontakteja muihin, „normaaleihin“ ihmisiin. Siitä huolimatta vanhempani ja perheeni eivät koskaan jättäneet minua. Äidistäni tiedän, että hän rukoili puolestani kaikkina niinä vuosina. Sisareni ja hänen miehensä auttoivat minua usein yrityksissäni lopettaa, mikä ei kuitenkaan koskaan onnistunut.

Äitini tunteman lääkärin välityksellä kävin neljä kertaa sairaalassa vieroituksessa. Sain siellä joka 12 tunti 10 Codidol 120 mg-nimistä lääkettä fyysiseen vieroitukseen.

Lääkkeistä huolimatta minulla oli kipuja koko kehossa ja nukkuminen oli mahdotonta. En selviytynyt edes fyysisestä vieroituksesta. Siksi pyysin erästä ystävää tuomaan sairaalaan heroiinia. Joka kerta lähdin sairaalasta kotiin ilman, että tilani olisi todella parantunut. Monesti minulla ei ollut enää rahaa heroiiniin, joten söin unikon kapseleita ja kaikkea mahdollista kestääkseni fyysisen vieroituksen. Siihen aikaan halusin usein vain kuolla, en yksinkertaisesti enää tiennyt ulospääsyä.

Flaijeri näyttää tien

Tullessani Bruno Gröningin ystäväpiiriin olin ollut huumeista riippuvainen 18 vuotta, niistä yli seitsemän vuotta heroiini piti minut lujasti otteessaan. Erään lääkärin luota löysin flaijerin, jossa kutsuttiin lääkärin pitämään esitelmään. Veljeni lähti sinne seurakseni. Sinnekään en mennyt täysin selvänä.

Kun ajoin veljeni kanssa esitelmän jälkeen kotiin, sain ajatuksen: “Nyt lopetat hasiksen polttamisen.“ Veljeni ei uskonut minua, olinhan sanonut sellaista hyvin usein aiemminkin. Kovia huumeita, kuten esim. heroiinia en sillä hetkellä ajatellut ollenkaan. Siitä illasta lähtien, se oli 22. lokakuuta 1998, tähän päivään saakka, kesäkuussa 2006, en ole enää koskaan käyttänyt heroiinia, kokaiinia tai spiidiä. Hämmästyttävää kyllä minulla ei ollut minkäänlaisia vieroitusoireita. Huumeiden tarve on yksinkertaisesti poissa. Noin parin kuukauden kuluttua poltin vielä hasista kahden viikon ajan, mutta sen jälkeen hasiksen polttaminen päättyi lopullisesti.

Saman vuoden marraskuusta lähtien olen käynyt säännöllisesti yhteisötunneilla ja noudattanut Bruno Gröningin oppia. Iloitsen taas elämästä ja minulla on jälleen hyvä suhde perheeseeni. Joka aamu olen iloinen siitä, että olen vielä elossa. Painoni on normalisoitunut ja voin olla taas työelämässä. Niistä 20 “ystävästä“ huumeriippuvuuden ajoilta on tänä päivänä enää vain viisi hengissä. Siksi osaan arvostaa suuresti sitä, että kykenen viettämään terveenä normaalia elämää.

Psykologin kannanotto

Rouva M, käytti omien sanojensa mukaan noin 18 vuotta laittomia huumeita, seitsemän vuotta siitä ajasta hän oli vakavasti riippuvainen heroiinista. Hän aloitti 17-vuotiaana aloitushuumella hasis (kannabis). Käytöstä tuli nopeasti säännöllistä ja huumeita tuli lisää, kuten LSD, spiidi, kokaiini, heroiini, hallusinogeeniset sienet sekä erilaiset psykoaktiiviset lääkkeet yhteydessä alkoholiin. Aviomiehensä kuoleman jälkeen rouva M. kadotti lopullisesti kontrollin huumeiden käytöstä, ja hänestä tuli vakavasti riippuvainen heroiinista (yhdestä kahteen grammaa päivässä).

Opiaattivieroituksen normaalit, vaikeat vieroitusoireet (mm. oksentelu, ripuli, horkkakohtaukset) estivät yhä uudelleen fyysisen vieroituksen onnistumisen. Neljän sairaalajaksonkaan aikana ei ollut mahdollista selvitä vieroituksesta. 18 vuoden intensiivisen huumeiden käytön jälkeen rouva M. oli fyysisesti raunio, velkaantunut ja sotkeutunut rikolliseen toimintaan huumeita hankkiessaan. Bruno Gröningin ystäväpiirin lääkäriesitelmän jälkeen 22.10.1998 Welsissä Ylä-Itävallassa hän vapautui spontaanisti kaikista huumeista ilman vieroitusoireita. Tilanne on pysynyt samanlaisena tähän päivään saakka, kesäkuuhun 2006. Hänen elämänsä sujuu taas järjestäytyneissä puitteissa.

Psykologian näkökulmasta sellainen spontaani parantuminen ei ole selitettävissä eikä ymmärrettävissä. Normaalisti retkahtavat pitkään huumeita käyttäneet vieroituksen ja sitä seuranneen terapian jälkeen yli 90 prosentissa tapauksista viimeistään parin vuoden kuluttua. Rouva M. sitä vastoin ei selviytynyt koskaan fyysisestä vieroituksesta, puhumattakaan siitä, että olisi ollut terapiassa. Minulle tämä spontaani parantuminen on ihme, joka on voinut tapahtua vain henkistä tietä Bruno Gröningin opin avulla.