Parantuminen kroonisesta väsymysoireyhtymästä (ME, myalginen enkefalomyeliitti)
M. Koekkoek, Prinsenland (Alankomaat)
Ennen sairastumista olin hyvin aktiivinen. Kalenterini oli aina täynnä. Intensiivinen työ täytti minut, olin onnellinen ja suhtauduin kaikkeen positiivisesti. Maaliskuussa 1994 perhelääkärini totesi, että minulla oli pfeifferin rauhaskuume. Olin jatkuvasti uupunut ja nukuin paljon. Siitä huolimatta en tuntenut levänneeni. Kokopäivätyöstäni opettajana minun oli luovuttava, ja kaksi kuukautta myöhemmin sain työkyvyttömyystodistuksen.
Hyvinä päivinä pääsin sängystä ylös kello 11.00 paikkeilla ja katselin sen jälkeen televisiota. Minun oli luovuttava harrastuksistani, kuten käsillä tekemisestä ja lukemisesta. Enimmäkseen menin noin kello 13.00 takaisin sänkyyn ja nukuin iltapalaan saakka ja menin sen jälkeen taas pitkäkseni. Kävelyllä käyminen ei ollut enää mahdollista, koska olin 50 metriä käveltyäni jo täysin uupunut. Jaloissani ei ollut voimaa. En pystynyt seisomaan pitkään, ja joskus jalat menivät yksinkertaisesti pois alta. Niskassa oli kipuja, siksi en voinut pitää päätäni pystyssä. Silmäni tekivät kipeää, ja tunsin painetta silmäkuopissa. Lukiessa en kyennyt keskittämään katsettani. Keskustellessani en löytänyt aina sanoja. Joskus minulle nousi korkea kuume, jolloin hikoilin hurjasti ja annoin ylen. Mieheni, vanhempani ja kotiapulainen huolehtivat taloustöistä ja ostoksista. Sosiaalinen elämäni loppui kokonaan. Jopa puhelimessa puhuminen väsytti minua.
En alistunut siihen ja jatkoin taistelua
Marraskuussa 1994 yritin työskennellä kahtena päivänä viikossa kulloinkin yhden tunnin. Sillä välin olin saanut eräältä internistiltä diagnoosin krooninen väsymysoireyhtymä. Hän sanoi, ettei se ole parannettavissa, että minun olisi elettävä sen kanssa. Hän nimitti sitä vaikeaksi ME:n muodoksi ja suositteli minua etsimään apua vaihtoehtolääketieteestä. En hyväksynyt sitä, jatkoin taistelua ja pidensin työaikaa lokakuuhun 1995 mennessä askel askeleelta ja työskentelin kolmena aamupäivänä viikossa. Mutta kun palasin työstä kotiin, olin aina täysin uupunut. Rajun takapakin jälkeen olin sidottu kotiin maaliskuuhun 1997 saakka. Kaikki edellä mainitut oireet tulivat hyvin rajuina takaisin. Sinä aikana etsin apua bioresonanssihoitoa antavalta lääkäriltä ja energiaterapeutilta. Eivät hekään kyenneet minua parantamaan, mutta opin käyttämään positiivisen ajattelun voimaa. Se paransi vointiani vähäisen, ja maaliskuusta 1997 lähtien palasin taas pienin askelin töihin, mutta tarvitsin jälleen työpäivien välissä lepopäivän, sillä muuten oireet palasit rajuina takaisin.
Yhdestä ajatuksesta pidin kiinni: “Kun jatkan työntekoa, voitan sairauden.“ Niin jatkoin taistelua. Marraskuussa 2007 takaisin tulleet rajut oireet lopettivat kuitenkin hyvät aikomukseni. Työterveyslääkäri kielsi minua jatkamasta työntekoa. Nyt nousin sängystä enää vain aamiaiselle. Mieheni huolehti molemmista lapsista ja kaikesta muustakin.
Irtaannuin ajatuksissani sairaudesta ja tunsin voivani aina paremmin
Tammikuussa 2008 erään luokkatoverini äiti soitti minulle. Puhelimessa hän kertoi Bruno Gröningin opista. Tiesin, että tahdostani huolimatta olin yksin liian heikko voittamaan sairauden. Niinpä annoin luottamukseni täynnä toivoa Jumalalle ja Bruno Gröningille. Irtaannuin ajatuksissani sairaudesta. Siitä hetkestä lähtien tunsin voivani aina paremmin. Huhtikuussa kävin ensimmäisellä yhteisötunnillani*. Sitten kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Päivittäisen Heilstromin* vastaanottamisen ansiosta muuttui jatkuva vaihtelu terveydentilassani siten, että paremmat vaiheet kestivät kauemmin ja huonommat vaiheet eivät olleet enää niin synkkiä. Heinäkuussa 2008 pystyin taas olemaan töissä puolitoista päivää viikossa, ja syyskuussa hävisivät kaikki rajoitukset. Siitä lähtien olen ollut taas terve, en enää uupunut ja aamuisin olen virkeä. Käyn taas itse ostoksilla, keitän ruokaa, huolehdin lapsista, voin taas tehdä käsitöitä ja lukea. Kaikki kivut ovat hävinneet, ja keskittymiskykyni on jälleen hyvä. Minulla on taas sosiaalista elämää, ajan polkupyörällä ja nautin elämästä. Tunnen voivani paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Olen Jumalalle ja Bruno Gröningille kiitollinen parantumisesta.
