Parantuminen onnettomuudesta aiheutuneista kroonisista selkäkivuista
Abeysekera Abeysinghe (55), Ratmalana (Sri Lanka)
Kärsin vuodesta 1978 lähtien kovista selkäkivuista, jotka rasittivat ja rajoittivat elämääni. Tuolloin yritin kerran kahden ystävän kanssa liikuttaa valtavaa kiveä, mutta kesken kaiken ystäväni irrottivat otteensa, kun itse vielä pidin kivestä kiinni. Paino oli liian suuri ja minulle tuli välittömästi tunne, että selkärankani murtui kahteen osaan ja kehoni revittiin kappaleiksi. Kipu oli erittäin kova, enkä pystynyt enää liikkumaan. Ystävieni oli kannettava minut lähimpään sairaalaan, jossa minua hoidettiin kuukauden. Lääkäri diagnosoi venähdyksen. Hän sanoi, että jossakin vaiheessa se voisi tulla taas paremmaksi, ja minun pitäisi käydä säännöllisesti hänen luonaan.
Pistäviä kipuja
Se olikin tarpeellista, sillä aina kun yritin nostaa jotain raskasta, kun kuljin nopeasti tai käännyin kyljelleni, minulla oli taas näitä pistäviä, sietämättömiä kipuja selän keskipaikkeilla. Ne kestivät tavallisesti vartin. Sinä aikana en pystynyt liikkumaan. Vaivalloisesti muiden avulla menin makuulle ja lepäsin, otettuani ensin kipulääkettä. Sen lisäksi sain mm. kipulaastareita, öljyhierontaa ja valoterapiaa. Vaikka nämä hoidot helpottivat tilanne ja saivat minut jossain määrin rentoutumaan, ne toivat vain ajoittaista parannusta. Mikään näistä lääketieteellisistä toimenpiteistä ei vapauttanut minua kokonaan kivuista.
Ei mitään toivoa parantumisesta
Olin usein sairaaloissa ja käytin jatkuvasti kipulääkkeitä. Öisin kipu esti minua nukkumasta. En enää pystynyt tekemään niitä töitä, joita olin tottunut tekemään. Jopa kevyiden esineiden kantaminen oli vaikeaa, samoin kumartuminen. Kulkemaan pystyin vain lyhyitä matkoja, korkealle en kyennyt kiipeämään ollenkaan, mikä rajoitti siihen aikaan suuresti työtäni sisustajana. Vaikka en luopunut työnteosta ammatissani, en voinut tehdä paljon mitään toimistossakaan, koska myös pidempiaikainen istuminen oli hyvin hankalaa. Työntekoni oli siten rajoittunut vain hyvin kevyisiin töihin. Se rasitti minua erittäin paljon psyykkisesti, ja masennuin yhä enemmän.
Parantuminen – rauhan ja rauhallisuuden tunne ja harras toivomus tulla terveeksi
Tutustuin helmikuussa 2008 Ratmalananissa Bruno Gröningin ystäväpiirin paikallisen ryhmän johtajaan. Kerroin hänelle selkäkivuista ja hän kertoi minulle Bruno Gröningin opista. Se oli hyvin yksinkertaista ja otin heti osaa yhteisötunnille*. Parannuksen voimaa vastaanottaessa tunsin rauhaa ja levollisuutta, ja minulla oli harras toivomus tulla terveeksi. Tunnin aikana kipu jo väheni ja tunnin loputtua olin täysin vapaa. Kipuja ei ole sen jälkeen enää esiintynyt. En tarvitse enää lääkkeitä. Käyn paikallisissa tapaamisissa ja Einstellen* kotona on säännöllistä. Tunnen voivani taas hyvin ja olen onnellinen, kuin normaali ihminen, olen saanut entisen aktiivisen persoonallisuuteni takaisin. Selviän kaikista töistä toimistossa ja kotona ilman ongelmia. Ilman häiriöitä nukun yöni hyvin. Kannan raskaita taakkoja samalla tavalla, kuin olin ennen onnettomuutta tottunut kantamaan. Ja pystyn kävelemään pitkiä matkoja.
Lääkärin kommentti
Tässä parantumiskertomuksessa on ilmeisesti kyse venähdyksestä tai nyrjähdyksestä selkärangassa. Kivusta oli tullut krooninen, mikä rajoitti huomattavasti herra Abeysinghen työelämää ja arkipäivää. On hyvin epätavallista, eikä sitä voida lääketieteellisesti selittää, että kolmekymmentä vuotta kestäneet selkäkivut häviävät yhtäkkiä johdatuksessa Bruno Gröningin oppiin, eikä niitä ole esiintynyt sen jälkeen fyysisestä rasituksesta huolimatta. Ajallinen yhteys Heilstromin vastaanottamisen ja parantumisen välillä on enemmän kuin ilmeinen.
Lääket. Tri G. Blättner, lääkäri
